Melkein muistan missä sarjakuvassa sähelletään kuten tässä 40 minuutin spesiaalissa, lähinnä pirteät laulut poislaskien. Se on tyhmää ja fanille kivaa, kun puolijumalat vaihtavat vapaalle saagojen välissä ja ihmettelevät aitoa julkkista kuin pulliaiset. Sarjis ehkä malttaisi jättää viittauksen pariin ruutuun.

Star-Lord on masentunut. Avaruusoliot yrittävät piristää joulujuhlalla, joista hän on puhunut. Väärinkäsitykset ovat pieniä, ehkäpä koska teema on kulunut: Joulupukin supervoimista hoilataan, mutta joulu on joulu. Päävitsi on Draxin ja Mantisin moraali, kun he lähtevät kidnappaamaan Star-Lordin nuoruuden sankaria. He ovat yhä tarkoituksella ärsyttäviä, mikä on chilihaaste sielulle: endorfiinia vapautuu, kun heitä ei voi olla rakastamatta.

Vähäeleinen, kahdenkeskinen hetki lopussa ei varsinaisesti tarvitse pohjustusta ollakseen herttainen. Muu kerronta on puutaheinää. On vähän toimintaa, ja komeita lavasteita ehkä käytetään seuraavassa leffassa. Se tästä? Jep, mutta muistetaan asiayhteys:

Guardians of the Galaxy -leffa oli lupausta täynnä, vaikka se joutui alustamaan Thanos-sotaa. Vol. 2 antoi ohjaaja James Gunnin tehdä omaa juttua. Päteviä hetkiä nähtiin Thanos-sodassakin, mutta Guardians-tiimi veti lyhimmän korren.

Gamoran kohtaloa oli mahdollista kunnioittaa, kunnes Star-Lordista tehtiin sillä perustelulla Marvelin virallinen pässi. Thanos olisi kaatunut helposti, mutta Star-Lordin tyrittyä Doctor Strange löysi matematiikan kudoksesta enää yhden, teoreettisen keinon, jolla virheen voi korjata. Ja sitten Avengers: Endgame kumosi useimmat Guardians-käänteet. Matkaan lähti Thor, jotta Thor 4 sai ilmoittaa, ettei siitä mitään tule.

Tämä Holiday Special -arvostelu on koti tuolle urputukselle. Sitä ei siis tarvitse lukea Vol. 3:n arvostelusta ensi keväänä. Gunn on putsannut paletin. Gamoran vaihtoehtoista versiota ei näy missään, joten se jännite laukeaa: toisen version kuolemalla sittenkin on väliä. Star-Lordiin voi muodostaa suhteen uudestaan Draxin ja Mantisin kautta. He ansaitsevat toisensa.