Voihan ensimmäinen maailmansota sentään! Ruotsin sotaisan sankarimetallin ykkösnyrkki Sabaton on jämähtänyt suuren sodan melskeisiin. Kaksi edellistä täyspitkää ovat kokonaisuudessaan pyörineet teeman ympärillä, joka on saanut yhtyeen muutenkin tutuista palasista rakennetun musiikin kuulostamaan liiankin itseään toistavalta.

Eikä helpotusta ole luvassa. Sen sijaan, että yhtye suuntaisi katseensa uusille rintamille, jatkavat metallisoturit uppiniskaisesti saman vallihaudan pommittamista. Tästä kertovat yhtyeen suunnitelmat julkaista kolme lyhytsoittoa, jotka pitävät sisällään joidenkin uusien kappaleiden lisäksi jo ilmestynyttä musiikkia. Teemallisesti nämä vähemmän yllättäen sijoittuvat ensimmäiseen maailmansotaan kunkin pienkiekon katsoessa tuon ajanjakson tapahtumia jonkin tietyn vinkkelin lävitse. Tänään ilmestynyt "Weapons of The Modern Age" keskittyy tuon aikakauden uusiin sodankäynnin välineisiin, uutena kappaleena kokonaisuudelta löytyy veto nimeltä Father.

Tietyllä tavalla samassa juoksuhaudassa pyöriminen on saavutus itsessään. Erityisesti tässä tilanteessa voi hieman irvienkin todeta, että sen sijaan, että yhtye tyytyisi kertomaan sotaisia tarinoitaan, on Sabaton muuttunut itsekin tällaiseksi. Käsi ylös, kenelle ei yhtyeen viime vuosien toiminnasta tule mieleen surullisen kuuluisa länsirintama, jonka suurtaistelut vaativat satojen tuhansien sotilaiden hengen? Sabaton vuosimallia 2022 on kuin tämä masentavalla tavalla sodan järjettömyyden tiivistävä rintamalinja ja sen lukuisat taistelut: paikalleen jämähtänyt ja vuodesta toiseen samana pysyvä tapaus, joka ei osaa miettiä asioita uudella saatikka kekseliäällä tavalla.

Mutta kuten sodassakin ja sen kaikessa kauheudessa, on tuoltakin kummunnut sankaritarinoita ja tapahtumia, jotka ovat luoneet uskoa tulevaan ja ihmiskunnan hyvyyteen. Samoin Sabaton on onnistunut paikoitellen jalostamaan sotaisan ulosantinsa todelliseksi jalometalliksi, joka on nostanut ruotsalaisyhtyeen nykyiseen suosioonsa. Mahtipontiset ja testosteronitasot tappiin pumppaavat kappaleet saavat kenen tahansa rintakarvat rehottamaan ja taistelutahdon nousemaan siinä määrin, ettei teemallisestikaan paikalleen jämähtänyttä Sabatonia voi missään nimessä sanoa tylsäksi. Hyvää musiikkia löytyy tuoreimmiltakin levyiltä vaikka muille jakaa.

Father ei kuitenkaan edusta yhtyettä parhaimmillaan, vaikka monet asiat tehdäänkin oikein. Kappaleen aloittava pianonkilkuttelu, tunnelmaa luovat orkestraatiot ja kylmäävää teemaa alleviivaavat koskettimet luovat komeita äänimaisemia. Puhumattakaan Joakim Brodénin jämäkästi kappaletta tahdittavasta artikuloinnista, joka paaluttaa ilmaisun tuttuun muottiinsa. Mutta se kertosäe! Kertosäkeen pitäisi toimia kappaleen kruununa, mutta nyt tuutataan ilmoille niin väsynyttä ja latteaa roskaa, että kappaleesta kertova Fritz Haber todennäköisesti kääntyy haudassaan. Onneksi sentään kipaleen loppupuolella kuultavat kitarasoolot ujuttavat biisiin kunnolla tunnetta, sillä tässä yhteydessä melodiat ja mahtipontisuus lyövät komealla tavalla kättä. Joistain hyvistä hetkistään huolimatta Father on siltikin kappale, joka ei puhuttele millään tasolla. Se on vain peruskiva Sabaton-ralli, joita on yhtyeen omassakin tuotannossa kolmetoista tusinassa. Yhtyeen mainostama tekstipuolen moniulotteisuus ja sen ristiriidat ovat yhtä tyhjän kanssa, biisi ei millään tavalla innosta pohtimaan sanomaansa.

Kappale hihityttää muiden ansioiden takia. Kieltämättä on hieman koomista, kuinka samaan teemaan luottava ja samalla tyylillä etenevä Sabaton onnistuu uuden kappaleensa myötä olemaan kuin vahingossa ajankohtainen. Kaasuputkien räjähdellessä merten pohjissa kappaleen tekstipuoli myrkkykaasuineen on kuin huomaamatta ajanjaksoon sopiva. Sabaton tuntuu kerrankin olevan ajan hermolla, vaikkakin tahattomasti. Toisaalta historialla on taipumus toistaa itseään, olkoon tämä nyt sitten vaikka hyvä osoitus siitä.

Ensifiilis:
“Peruskiva Sabaton-ralli, joka ei herätä mitään tunteita”

—----------
V2.fin "Ensifiilistely" on artikkelisarja, jossa syvennytään uuteen musiikkiin tuoreeltaan turhia kiertelemättä ja
rennolla otteella. Kappaleiden synnyttämät tuntemukset puretaan parin pyöräytyksen jälkeen mitään
suodattamatta ja kuvia kumartamatta. Tarjolla höpinää asiasta ja asian vierestä, näkökulmia totuuden ja
tietämättömyyden välimaastosta.