Oblivion High: Vaihdokas
Ms Mandu (Johanna Koljonen, Nina von Rüdiger)
Otava
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana:

Ms Mandu -nimellä kulkevan tekijäkaksikon Oblivion High näyttää ensi silmäyksellä miltä hyvänsä mangalta, mutta lähemmässä tarkastelussa ilmenee, että albumi onkin puoliksi kotimaista tuotantoa ja toinen puoli on sitten Ruotsista. Länsimangaa tulee katseltua väistämättä hiukan eri silmin - suorastaan hiukan jännittäen, kuinka uskollisesti tyyliä ja teemoja on noudatettu. Sarjan ensimmäinen osa Vaihdokas on saatu juuri uunista ulos ja kakkososan nimeltä Kade pitäisi olla tulossa jouluksi.

Pohjoismaisia juuria ei suinkaan pyritä kätkemään, vaan pikemminkin niistä otetaan hyöty irti. Tapahtumat sijoittuvat ruotsalaiseen lähiöön ja pääosassa ovat yläasteen teinit. Bimbojen, kovanaamojen ja nörttien kuvioita ilmaantuu sekoittamaan Nixiksi kutsuttu komistus, joka ei tunnu olevan ihan tästä maailmasta. Vyyhteä sekoittaa vielä entisestään japanilaisen vaihto-oppilaan Masaton katoaminen ja uusi ankara opettaja, jossa on niin ikään jotain hämärää.

Mangatyylissä pysytään yllättävän puhtaasti kautta linjan. Piirtäjä on kotiläksynsä tehnyt: isot suut ja silmät sekä tutut tehokeinot irtoavat kynästä oikein uskottavasti, joten tyylirikkoihin ei repsahdeta. Itse tarina on paikoitellen humoristinen, jopa suoranaisen kreisi, mutta siitä löytyy myös yllättävää syvyyttä ja langanpäitä jätetään auki seuraavia osia varten. Mausteeksi monikulttuuriseen soppaan heitetään vielä ripaus suorastaan kalevalaista mytologiaa.

Hyvällä sarjiksella on yleensä sellainen ominaisuus, että se aukenee hiukan lisää jokaisella lukukerralla ja tällainen piirre on myös Oblivionissa. Ensimmäisellä yrittämällä kovin kepeältä kertakäyttölukemiselta vaikuttanut albumi parani selkeästi toisella yrittämisellä. Teinien ihastumiset ja toilailut pysyvät toki hömppänä edelleen, mutta taustalta hahmottuu myös mutkikkaampi kuvio. Summa summarum: ei tämä mikään järkäle ole, mutta yhtä kaikki täytyy nostaa hattua ammattitaitoiselle länsimangalle, jota ei aidosta erottaisi.

Pandoran silmät
Milo Manara, Vincenzo Cerami
Kustannus Jalava
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana:

Pitkän linjan pehmopornoiluistaan tunnettu Manara on lyönyt kasaan jälleen uuden albumin. Miehen omat käsikirjoitukset ovat olleet usein köykäisiä, joten syystäkin apua on haettu usein ulkopuolisilta sanasepoilta, kuten itseltään Prattilta tai Gaimanilta. Tällä kertaa tarinasta vastaa Vincenzo Cerami. Vaan onko Manara päässyt maneereistaan?

Päähenkilö Pandora on pitkäsäärinen neito, jota vaivaavat ajoittaiset raivokohtaukset. Perheen synkeä menneisyys valottuu vähä vähältä, kun paljastuu, että Pandoran oikea isä onkin pahamaineinen rikollispomo. Matka johtaa Turkkiin ja siinä sivussa koitetaan sompailla kierojen poliisien ja kaikenlaisten muiden törkyjätkien seassa.

Juoni harppoo välillä hieman turhankin pitkin askelin eivätkä suuret tunteet ja jännitteet juuri välity lukijalle saakka. Välillä sopivan tekosyyn nojalla näytetään Pandoran sääriä ja pehvaa, joten Manara ei ainakaan lukijoitaan siinä suhteessa petä. Kyseinen vilauttelu vie lopunkin huomion löyhästä juonesta, joten eipä tässä kokonaisuutena juuri hurrattavaa ole. Manaran piirrosjälki on kuitenkin albumin parasta antia - sinänsä taitavaa, mutta myöskin jo perin tuttua ja yllätyksetöntä.

Itselleni päällimmäiseksi tunnelmaksi jäi, että tässä on nyt välimallin sarjis, jota ei ole tehty suurella tunteen palolla eikä rakkaudella. Tarinan takia tätä ei kannata lukea ja kun se eroottinenkin sisältö on lähinnä satunnaista tökeröä tirkistelyä, niin en oikein keksi, kuka olisi tälle albumille sopiva lukija. Manaralla olisi paukkuja parempaankin, joten toivottavasti setä saa settinsä taas kasaan.

Viidakkonaisena vatikaanin varjossa
Kati Kovács
Arktinen Banaani
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana:

Omintakeisesta kerronnastaan ja lihaisasta kuvituksestaan tunnettu Kati Kovács on jälleen muistanut lukijoitaan. Tällä kertaa saimme omaelämänkerrallisen kokoelman nimeltään Viidakkonaisena vatikaanin varjossa. Kansien välissä on parisenkymmentä lyhyttä sarjakuvanovellia, joiden teemat liikkuvat Rooman, viidakon, elämän ja kuoleman piirissä.

Useimpien tarinoiden pääosassa on räväkkä vaaleatukkainen tyttö, joka on epäilemättä jonkinlainen Kovácsin omakuva. Sama hahmo on seikkaillut jossain muodossaan aiemmissakin albumeissa kuten Pahvilapsessa ja Vihreässä rapsodiassa. Tällä erää jo hivenen aikuisempi alter ego kokee kummia Vatikaanin kivisessä viidakossa: yhtäällä tanssitaan kuoleman kanssa ja toisaalla haistellaan paimiolaisen hengityksen sävyjä. Vierailevina tähtinä sivuilla nähdään mm. paavi ja Salvador Dalí.

Surrealistinen ote pysyy yllä alusta loppuun eikä Kovácsin mielikuvitus osoita ehtymisen merkkejä. Yllätyksiä itselleni olivat pikemminkin ne pari tarinaa, jotka pysyivät maan pinnalla: näin todenmukaista kerrontaa ei aiemmissa albumeissa ole juuri näkynyt. Piirroksen puolella tyyli on tuttua iloittelua rehevine muotoineen ja karvoineen. Loppupuolen Punamekkoinen yö on ronskiudestaan huolimatta suorastaan kaunis. Välillä kouraisee sisuksista, mutta sekin on hyvä merkki - tusinasarjis kun ei herätä lukijassa minkäänlaisia tuntemuksia.

Aluksi sekalaiselta silpulta vaikuttanut kokoelma aukenee parin lukukerran jälkeen ja pysyy lopulta kasassa. Uudelle tulokkaalle Kovácsin tyylissä voi olla ensinnä nielemistä, mutta vanhoille faneille tämä on taattua laatutavaraa. Aivan parhaaseen vireeseensä tekijä ei tässä yllä, johtuen kenties tarinoiden lyhyestä formaatista, joka ei mahdollista luonteenomaista rönsyilyä. Lopuksi on pakko suositella lukulistalle edellä mainittujen lisäksi Karua selliä, jos se on vielä kokematta.