Sarjakuvien She-Hulk on iso ja vahva, mutta myös nätti ja hassu. Hän voi toimia porttihuumeena. Yksi hieno temppu on se, kun naisten esineellistämistä parodioidaan siten, että She-Hulk samalla esineellistetään kokin suukon väärtisti. Hän esimerkiksi saattaa hyppiä narua vauhtiviivojen vihjatessa, että hän on alasti.

Sama sarkasmi perustelee surrealismin. Jos She-Hulk 10 lehden jälkeen kasvattaa hännän tai muuttuu serkkunsa Hulkin kaltaiseksi lihasvuoreksi, se on normipäivä, mutta sinäkin iltana fani pohtii, mikä auttaa nukahtamaan.

Näytellyt versiot saavat enemmän huomiota, joten parhaassa tapauksessa She-Hulk: Attorney at Law -sarja korjaa ihmiskunnan seksuaalisuuden. Selitän.


Parisuhteet sortuvat keski-iässä, koska ne rakentuvat bimboja hutsutelleiden olmien yrityksille naamioitua nyhveröiksi, jotta oikeat naiset huolivat heidät läpällä. Miesten pitäisi ottaa naisista mallia murrosiässä ja edetä androgyynisestä fantasiasta tuimaan keijuun ennen äksöniä.

Tytön ensirakkaus on mangan mekkopoika. Pian sydämen varastaa gootti, joka pönöttää tylysti, mutta on pohjimmiltaan kimalteleva keiju, kuten Twilight ja The Sandman osoittavat. Vastaavasti pojan pitäisi unelmissaan antautua She-Hulkin kaltaiselle karpaasille, ennen kuin poika katselee edes tuittupäisen Helinä-keijun suuntaan.

Nämä kehitysketjut purkavat omaan sukupuoleen liittyviä kärjistyksiä ja valmistavat kohtaamaan toisen sukupuolen sivistyneemmin loppuelämän loputtomissa taisteluissa. Tarvitaan enemmän mörkömimmejä, jotta useampi pääsee alkuun.


Vitsailen tietenkin, mutta mistä? Voin hyvällä pokerinaamalla väittää, että She-Hulkin näyttelijä Tatiana Maslany ja mm. Sisu-lohikäärmeen ääninäyttelijä Awkwafina ovat veikeiden suoritustensa johdosta entistä kiinnostavampia ihmisiä.

Toisaalta koin kaikki tunteet viime kuussa, kun lelufirma paljasti prototyypin 27 vuotta odottamastani figuurista: Mortal Kombatin iso hämähäkki Sheeva on justiina puupäälleni. Se "kehitysketjuista". Uskon lähinnä, että Attorney at Law voi ratkaista liikakansoitukseen liittyviä pulmia onnellisissa merkeissä, kuten kävi aikanaan My Little Ponyn ja ponibroidien tapauksessa. Go green.


Vanhaa pakinaani (2009) mukaillen: eksoottiset naishahmot ovat harvinaisia, koska kaikesta päättävien perusmiesten lisääntymisvietti on fundamentalistinen, vaikka he ohi ampuisivatkin. Homomiehet ovat yliedustettuja mörkömimmien luojina.

Jutun jälkeen Avatarin suursmurffiina ja pyörätuolimies saivat herkän hetken. Leffaa solvattiin 10 vuotta. Nyt kun odotamme, tykkääkö Avatar 2:n uusi nuori Tarzan smurffeista, vai onko hahmo standardisoitu "avatar" miehille, jotka samaistuvat vain paranneltuun peilikuvaansa, on kiintoisaa nähdä She-Hulk, joka vanhan veikkaukseni mukaan on merkittävin Marvel-hahmo, jota emme tule näkemään.

Mehukkain She-Hulk-juoru ennen sarjaa oli se, kun rooliin ehdotettiin Chyna-painijaa 90-luvulla. Parasta ennen päivän -jälkeen Chyna tosiaan näytteli hahmoa pornoparodiassa, ennen kuin hän menehtyi yliannostukseen. She-Hulk!

Mutta nyt tapahtuu, marginaalissakin. Viimevuotiseen He-Man-piirrettyyn perustuva "She-Man"-figuuri julkistettiin samalla kuin Sheeva, eikä unohdeta Resident Evilin ison vampyyrimamman suosiota ja vihjeitä näytellystä versiosta.


"Häh?"

Koeta keskittyä.

Jos yksilö esimerkiksi kokee, ettei kainalokarvojen pidä kumota naisen naisellisuutta, tai ettei ruokkoamaton sänki tee metroseksuaalisesta miehestä metsuria, yksilö voi rohkeasti taistella luonnollisuuden puolesta ja valtavirran harhaisia psykopaatteja vastaan. On helpompaa katsoa Cats ja Disneyn Robin Hood ja julistautua turriksi.

Vastaavasti useimmat uskovat, että isomunaiset ansaitsevat kaikki naiset, koska isomunaiset johtavat taistelua katalia pienimunaisia vastaan. Kuten naisetkin toistelevat, pienen munan oireita ovat itsekkyys, ylimielisyys, sota, Fox News, perussuomalaisuus, liian hyvä auto ja muu pahuus lukuunottamatta kikkelikuvien lähettelyä pyytämättä. Itse syyttäisin enimmästä testosteronia, jonka puute selittää lähinnä tämän kolumnin.

Ihmisillä on erilaisia avuja, kykyjä ja tarpeita, joista voidaan neuvotella. On helpompaa oivaltaa, että luonnossakin valtavat hämähäkkinartut suosivat itseään pienempiä kumppaneita, tai vaihtoehtoisesti se, että Sonic-siilin tuntema lyhyenläntä murtovaras Rouge the Bat on muhkeine tisseineen ja kapakkaruusun kähinöineen kuin Peter Dinklage heteromiehen makuun.

"Luonnolliset tarpeet" ovat matemaattinen ongelma, jos ne vaativat aikaa ja vaivaa. Kun osaat oikaista asian ytimeen, ne ovat työkalu uuvuttavalla matkalla kohti iänkaikkisuutta.


Lopuksi: vertaa mainostamaani kehopositiivisuutta (unelmoidaan todellisuus, jonne kelpaamme) yleisemmin hyväksyttyyn itsesääliin (unelmoidaan, miten kelpaisimme ihan paskalle todellisuudelle).

Kaunotar ja hirviö -fantasioilla miehenrutkut unelmoivat missitason söpökkien näkevän lopulta heidän hyvyytensä ja yleensä kykynsä kerätä omaisuutta, jolloin mies lupaa sentään laihduttaa. The Shape of Waterissa köyhä hirviö pysyy jäykkänä mölkerönä, jonka penis pitää kaivaa esiin kloaakista. Yritän kunnioittaa leffaa ylipainoisen miesohjaajan magnum opus -tyyppisenä manifestina, mutta kun yrität löytää popkulttuurin makeimmat mörkömimmit (fiktiosta ja fanifiktiosta), perusmiesten fantasiat kaikkea panevista perusnaisista käyvät vanhoiksi.

She-Hulkiin ja kumppaneihin saa samaistuakin, mutta tämä on rajattu analyysi. Mielestäni kaiken fiktion heittämällä samaistuttavin hahmo on Disneyn Ariel, joka keräilee hirviökamaa luolassaan, kunnes hänen valtavirtaa kirjaimellisesti hallitseva isänsä tuhoaa hänen epäilyttävän kokoisen figuurinsa, jolloin Arielilla on mätimunaa muuttaa oikeiden hirviöiden luo.