(Foto Tuska/Jan Trygg)

Tuska 2022, 1.-3.7.2022.

Perjantai 1.7.

"Aurinkorasvaa, festarikyyneleitä ja uusmetallia"

Muutaman kuivan vuoden jälkeen elävän musiikin ystävät sekä festarireissaajat ovat päässeet palaamaan normaaliin päivärytmiin. Rajoitusten poistuttua Suomen kesä on täyttynyt lukuisista festivaaleista ja tapahtumista, joista on löytynyt valinnanvaraa myös raskaamman musiikin ystäville. Kotimaamme kovimpiin metallifestareihin lukeutuva Tuska juhlittiin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 1.-3.7. Helsingin helteisessä Suvilahdessa. Myös V2.fi oli paikalla nauttimassa Tuska- viikonlopun metallipitoisesta ilmanlaadusta sekä railakkaasta festaritunnelmasta.

Perjantai valkeni aurinkoisena ja lämpimänä, joka tulisi monen iloksi määrittämään koko viikonlopun suunnan säiden puolesta. Aurinkorasvaa sekä varjopaikkoja todellakin tarvittiin, jotta festarimuistoksi jäisi muutakin kuin rakkuloille palanut nahka. Onneksi satunnaisten pilvimuodostelmien lisäksi uudistunut festarialue palveli metallikansaa myös tästä vinkkelistä aiempaa paremmin.

Pinta-alaansa kasvattanut Tuska tarjosi vapaamuotoiselle oleskelulle totuttua enemmän tilaa, joten koko päivää ei tarvinnut viettää kuumalla asfalttikentällä hikoillessa. Myös penkkien, pöytäryhmien sekä irtonaisten pöytätasojen suuri määrä yllätti positiivisesti, joten erilaisia paikkoja rauhoittumiseen löytyi eri puolilta aluetta. Ei näitä toki kaikille riittänyt, mutta usein itselleen löysi mukavan sopen, jossa saattoi istahtaa ja levätä. Jos tämä ei riittänyt, niin muutama vuosi takaperin kauppakeskus REDIn puolelle siirtynyt pääportti osoitti jälleen voimansa ja hyödyllisyytensä toden teolla.

Festarialueelta oli vaivatonta poistua ostoksille ja ruokailemaan, jos alueen oma tarjonta ei jostain syystä napannut. Takaisin tullessa ei myöskään tarvinnut turhia jonotella, sillä pahimpien ruuhkahuippujen ulkopuolella alueelle pääsi kävelemään lähes suoraan. Tämä teki koko festarielämyksestä monin verroin mielekkäämmän, sillä erilaista tarjontaa ruuasta tavaroihin sai haalittua niin alueelta kuin sen ulkopuoleltakin.

Festarialue oli kaikin puolin mallikkaasti rakennettu ja toimiva kokonaisuus, josta huokui järjestäjien ammattitaito ja kokemus. Kun ainoat ongelmat olivat lähinnä päälavan edustan tarpeeton lohkominen ja tätä kautta turhien ruuhkien synnyttäminen sekä käteisettömyydestä huolimatta välillä huonosti vetävät jonot juomakojuilla, ovat murheet todella vähäiset. Hyvät puolet pesevät pienet puutteet selvästi. Näin festivaalit tulee toteuttaa!

Vaan pääasia festareilla on kuitenkin musiikki. Tällä saralla jokainen festaripäivä tarjosi suuren joukon erilaisia esityksiä, joista osa teki lähtemättömän vaikutuksen kun toiset taas jättivät jotain hampaankoloon. Päiväkohtaisissa raporteissa ruoditaankin jokaisen festaripäivän pääesiintyjän lisäksi vaihteleva määrä yhtyeitä, jotka jäivät mieleen joko hyvässä tai pahassa. Tällaiset tapahtumat ja yhtyeet nousivat esille Tuska-perjantain osalta.

Eluveitie - Upea yhdistelmä raivokkuutta ja kauneutta:
Oman festarireissuni käynnisti Sveitsin folk-ylpeys Eluveitie, joka sai samalla kunnian toimia Radio Rock -päälavan ensimmäisenä esiintyjänä. Olin yhtyeen nähnyt kertaalleen aiemminkin, jolloin rytmiryhmästä jäi hyvä fiilis. Eluveitie on siitä erikoinen yhtye, että sen veivaama musiikki on hämmästyttävä yhdistelmä kauniita melodioita, erikoisia perinnesoittimia sekä vimmaista raivokkuutta, jotka kaikesta huolimatta muodostavat saumattomasti toimivan kokonaisuuden. Erityisen selkeästi eri maailmojen törmäämisen huomaa vokalistipari Chrigel Glanzmannin ja Fabienne Ernin ilmaisussa, sillä ensin mainittu taitaa raivokkaan murinan jälkimmäisen tuodessa ilmaisuun ilmavampaa kauneutta.

Eluveitie on myös ehdottomasti toimiva pittibändi, vaikka tätä ei äkkisestään uskoisi. Eluveitie veti keikan, josta pystyi nauttimaan, vaikka yhtyeeltä ei olisi tiennyt ainuttakaan kappaletta. Siitäkin huolimatta, että livemuodossa perinnesoittimet meinaavat jäädä rumputulituksen, kitaravallien ja basson jytkeen jalkoihin, niin tällä kertaa äänimaailma oli varsin hyvässä tasapainossa. Saatiinpa keikalla aikaiseksi myös moshpit, hilpeä soutupitti sekä pienimuotoinen wall of death. Jälkimmäinen tosin pykättiin kasaan rauhallisemman kappaleen alla ja jouduttiin lopulta toteuttamaan ei-niin-vimmaisen musiikin tahdissa. Suoritus sekin, joka näytti huvittavan yleisöä itseäänkin.

Usean vuoden festaritauon jälkeen yhtyeen keikka ja sen aloitus meni niin voimakkaasti ihon alle, että soitinten paineaaltojen pyyhkiessä ylitse, ihmisten pitäessä hauskaa ja meiningin ollessa muutenkin katossa, saattoi festareita ja elävää musiikkia pitkään kaivanneen metallifanin silmäkulma kostua. Musiikki on täynnä suuria tunteita ja ehdottomasti parasta livemuodossa nautittuna. Eluveitien keikka oli tästä hieno osoitus.


(Lost Society)

Lost Society - Modernin metallin kovat kotimaiset:
Vaikka kotimainen Lost Society jatkaa edelleen musiikillista nahanluontiaan, ei yhtye ole menettänyt tippaakaan asenteestaan. Siitäkin huolimatta, että suoraviivainen thrash metal on kehittynyt kohti polveilevampaa modernia metallia, on yhtyeen esiintymisessä ja tekemissä edelleen järisyttävää intensiteettiä. Lost Society saikin keikallaan jälleen aikaiseksi melkoisen metallimellakan, josta ei puuttunut moshpittejä tai wall of death -ryntäilyä. Taisipa rytäkässä joku loukkaantuakin, joten kaikki kunnia metallikentän urhoille, jotka hengittävät ja elävät musiikkia välillä omaa hyvinvointiaan uhmaten.

Lost Society osoitti olevansa nykyisellään päälavan kokoinen yhtye, jonka tekemiset kiinnostavat suurta fanijoukkoa. Myös yhtyeen toistaiseksi uusin, vuonna 2020 julkaistu albumi "No Absolution" tarjoaa livekäyttöön monta huippuvetoa, vaikka kotisohvalla tykiteltynä kiekko ei saavuta täyttä voimaansa. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä Lost Societyn tulevaisuus tuo tullessaan, sillä Tuskassa kuultu tuore biisikaksikko 112 sekä Stitches ovat tyyliltään hyvinkin erilaisia vetoja. Nyt keikkamuodossa varsinkin jälkimmäinen tuntui herättävän paikallaolijoissa lähinnä vaivaantuneisuutta, vaikka yhtyeen nokkamiehenä häärivä Samy Elbanna kovasti tunnelmaa yritti nostattaa. Totesipa mies myös, että kyseisestä vedosta oli tarkoitus kuvata musiikkivideo keikan aikana.

Vaan eipä tätä varten taidettu saada kovinkaan mairittelevaa matskua muutamaa kohtaa lukuun ottamatta, jossa yhtye varta vasten ohjasi yleisöä fiilistelemään. Tämä ei kuitenkaan jättänyt esityksestä edes huonoa jälkimakua, sillä hikisen keikan jälkeen olo oli kuin hyvän salitreenin jälkeen. Uupunut, mutta tyytyväinen.

Ensiferum - Puskista Tuska-perjantain kuninkaaksi:
Tuskan suurimpia onnistumisia oli se, että ohjelma saatiin vedettyä läpi lähes täysin alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Vain kourallinen peruuntumisia nähtiin jo ennen festareita, sillä esimerkiksi alunperin bändikatraaseen liitettyä Mokomaa ei henkilökohtaisten syiden takia festivaaleilla nähty lainkaan. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että yksi korvaavista bändeistä oli kotimainen folk metal -yhtye Ensiferum, joka piiskasi telttalavan sellaiseen hurmokseen, että paikalle tulleet katsojat saivat hikoilla kuin saunassa konsanaan.

Ensiferum on livebändi parhaasta päästä. Sopivassa suhteessa vauhdikasta kiihdyttelyä, raskaampaa runttaamista sekä yhteilauluihin kannustavia kertosäkeitä muodostavat yhdistelmän, josta ei voi olla pitämättä. Hyvässä iskussa ollut bändi ei antanut tälläkään kertaa armoa, sillä vedot kuten Lai Lai Hei, Iron sekä From Afar varmistivat, että jokainen metallipää viihtyi yhtyeen keikalla. Myös viime levyn tienoilla bändiin liittynyt kosketinsoittaja/vokalisti Pekka Montin pääsi odotetusti ääneen erityisesti "Thalassic"-albumin materiaalin parissa. Mukavaa power metal -henkisyyttä Ensiferumin ilmaisuun tuova muusikko on todellakin oiva lisä yhtyeeseen. Tästä toimivat hyvänä osoituksena uutuuskiekon huippuvedot Rum, Women, Victory sekä Run from the Crushing Tide, jotka lähtivät hienoon lentoon kirkkaasti laulavan vokalistin tukemana.

Suurempia napinoita keikasta ei löytynyt, sillä ainoastaan livemuodossa kuultu Midsummer Magic on veto, joka tuntuu enemmän bändin sisäpiirin vitsiltä kuin vakavasti otettavalta kappaleelta. Hölmöllä tekstipuolella kuorrutettu biisi vie vain tilaa joltain oikeasti toimivalta vedolta, sillä esimerkiksi Two of Spades olisi huomattavasti toimivampi veto hupailuun ja yleisön tanssittamiseen. Vaan eipä tästäkään ongelmaa muodostunut, sillä kokonaisuutena Ensiferumin tiukka keikka oli festariperjantain paras veto.


Carcass - Äärimetallilegendan perusvarma iltapuhde:
Liverpool tarjoaa muutakin hyvää kuin maailmanluokan jalkapalloa, sillä kaupungissa perustettu äärimetalliyhtye Carcass on ansainnut paikkansa metallilegendojen joukossa. Monipuolisella otteella urallaan operoinut bändi on luonut monia klassikkoalbumeita, joista vaikkapa upea Heartworks on vain yksi esimerkki.

Odotukset yhtyeen keikalle olivatkin katossa, eikä Carcass näihin onnistunut ainakin omalta osaltani vastaamaan. Ei käy kiistäminen, etteikö yhtye olisi täynnä huippulahjakkaita muusikoita, jotka hallitsevat instrumenttinsa erinomaisesti. Vaikka Tuska-keikalla vokalistibasisti Jeff Walkerilla tuntui olevan pieniä ongelmia olkaremminsä kanssa muutamaankin otteeseen, niin silti tekninen ja monimutkainen musiikki toimitettiin yleisöllä varmalla ja taidokkaalla tavalla. Moshpit-kansalle tarjolla oli varmasti nannaa, mutta keikkaa hieman sivummalta seuranneena ja Ensiferumin keikasta uupuneena ei yhtye saanut sytytettyä.

Carcassin lavameininkiä voi kutsua jopa aneemiseksi. Välispiikkejä ei erityisemmin pidetty eikä yleisöäkään suuremmin lietsottu mukaan, joka teki keikasta taidokkaasti toteutetun ja hyvin soitetun kokonaisuuden, josta kuitenkin uupui todellinen tunteen palo. Edes itselleni ne rakkaimmat vedot Unfit for Human Consumption sekä Captive Bolt Pistol eivät saaneet liekehtimään, vaikka olohuoneessa kappaleiden tahtiin on tullut heiluttua enemmän kuin tarpeeksi. Oli syy sitten itsessäni tai yhtyeessä, niin Carcass jätti kylmäksi. Harmi, sillä yhtyeen keikka oli osaltani yksi festareiden odotetuimmista.


(Heilung)

Heilung - Olosuhteiden uhri:
Hurmoksellisesta meiningistään ja transsiin vaivuttavista keikoista tunnettu Heilung oli yksi festareiden mielenkiintoisimmista nimistä. Vaikken kokoonpanon tuotantoon ole päässyt kotikuuntelussa oikeastaan millään tavalla sisälle, olin etukäteen varma, että livemuodossa toistoon luottavat ja hypnoottisesti takovat rytmit kietovat pauloihinsa vieden tajunnan jonnekin tietoisuuden tuonne puolen. Vaan tältä osin pettymys oli suuri.

Odotettua hurmiotilaa ei ollut edes mahdollista päästä kokemaan, sillä telttalavalla esiintynyt Heilung oli vetänyt koko teltan niin täpötäyteen porukkaa, että suuri osa ihmisistä joutui seuraamaan esitystä pitkän välimatkan päästä ilta-auringon häikäistessä silmiä. Tässä muodossa muuten vaikuttavasta ja näyttäväksi tarkoitetusta esityksestä ei jäänyt käteen mitään muuta kuin harmistus siitä, etteivät festaripuitteet palvelleet kokoonpanon show’ta.

Epäilemättä lavan edustalla meininki on ollut kohdillaan, mutta Heilungin esitykset vaikuttavat olevan suhteellisen herkkiä ulkopuolisille tekijöille. On helppo uskoa, että ryhmän luoma performanssi on tajunnanräjäyttävä elämys juuri oikeissa olosuhteissa, mutta valitettavan moni Tuska-vierailija ei saanut tällaisista nauttia.

The Night Flight Orchestra - Hyvän mielen rokkia ruotsalaisittain:
Heilungin esiintymisen aikana teltan ulkopuolelle jäänyttä yleisöä piristi AOR-yhtye The Night Flight Orchestra. Ruotsista ponnistavan bändin energinen ja hymyn kasvoille nostattava musiikki oli juuri omiaan nautittavaksi kesäillan kauneudessa. Vuonna 2007 perustettu orkesteri kuuluu alati kasvavaan metalliyhtyeiden joukkoon, jotka tarjoavat musiikillisia nostalgiamatkoja viime vuosituhannen puolelle. Jos soittolistoillasi pyörii yhtyeitä tyyliin Journey tai Survivor, on The Night Flight Orchestra kamaa juuri sinulle.

En ollut yhtyettä aiemmin nähnyt livemuodossa, mutta The Night Flight Orchestra osoitti nopeasti olevansa erinomainen keikkabändi. Hyväntuulista rokkia veivanneen kokoonpanon esitys oli piristävä kokemus, jonka aikana huomasin lantioni elävän omaa elämäänsä. Kappaleet kuten Divinyls tai vaikkapa Sometimes the World Ain't Enough saivat paikalla olijat hoilaamaan sekä tanssimaan musiikin tahdissa, jonka lisäksi keikalla saatiin nauttia myös pitkäksi venyneestä bileletkasta, joka kierteli hyvästä meiningistä nauttineen yleisön joukossa. The Night Flight Orchestra oli hieno kokemus, joka tarjosi sopivan kevennyksen muuten raskaasti runnoneelle Tuska-perjantaille. Uskottava se on, kasari ei kuole koskaan!

Korn - Suuren yleisön lemmikki:
Perjantain pääesiintyjä Korn oli selvästi yksi Tuska-viikonlopun odotetuimmista esiintyjistä, sillä yhdysvaltalainen nu metal -suuruus veti paikalle kunnioitettavan väkijoukon. Lavan edusta ja festarialue yleensäkin oli siinä määrin täyteen pakattu, ettei päälavan läheisyyteen ollut mitään mahdollisuuksia päästä, jos siirtymän keikalle oli jättänyt viime tinkaan. Tätä ei auttanut myöskään päälavan edustan aitaaminen omaksi alueekseen, joka synnytti tämän sisäänkäyntien luokse tarpeettomia pullonkauloja ja sumppuja, vaikka lavan edustalla muuten olisi tilaa ollutkin.

Itselleni Korn on aina ollut jokseenkin hankala tapaus. Yhtyeen raskas ja vaativasti jumputtava metalliräime on maistunut suurimpien hittien muodossa, mutta jokin musiikissa on aina närästänyt. Onko syy sitten Twist-kappaleen kaltainen ärsyttävä röhinä, vokalisti Jonathan Davisin turhankin omalaatuinen vokalisointi tai välillä lähes naurettavat sanoitukset, niin en ole ikinä päässyt kunnolla sisälle bändin meininkiin. Toki vedot kuten Freak on a Leash tai vaikkapa Got the Life maistuvat silloin tällöin nautittuna, mutta albumikokonaisuudet eivät ole koskaan auenneet. Siksi olikin mielenkiintoista nähdä, saisiko yhtye livemuodossa vihdoinkin käännettyä kaltaiseni epäilevän kuulijan puolelleen.

Korn veti energisen ja monelle selkeästi mieluisan 90-minuuttisen keikan, josta ei hittikappaleita tai tunnelmaa puuttunut. Yleisö eli voimakkaasti mukana pomppien ja mosh pitissä heiluen, joten en usko yhdenkään Korn-fanin poistuneen paikalta pettyneenä. Kajahtipa yhteislaulutkin komeasti ilmoille esimerkiksi kappaleen Y’all Want a Single muodossa, jonka aikana "fuck that" -huudot kaikuivat varmasti Kamppiin saakka.

Välillä musiikin seassa kuultiin myös satunnaisempaa kuulijaa hämmästyttäneitä cover-pätkiä. Yhtyeen omien kappaleiden seassa saattoi täysin yllättäen bongata lyhyitä otteita esimerkiksi Metallican Onesta tai Queenin We Will Rock Yousta, jotka sekoittivat mielenkiintoisesti pakkaa. Ehkä tarpeetonta, mutta toisaalta monessa kohtaa itselle tuntemattoman materiaalin seasta oli jopa piristävää kuulla jotain tuttua.

Suuri yleisö sai epäilemättä Kornin keikasta paljonkin irti, mutta pitkän festaripäivän päätöksenä yhtye ei vieläkään onnistunut kääntämään itseäni fanipojaksi. Usein onnistuneen keikan jälkeen huomaa innostuvansa palavasti vaikutuksen tehneestä yhtyeestä, joka johtaa intensiivisiin kuuntelumaratoneihin ja julkaisukatalogin perinpohjaiseen läpikäymiseen. Korn ei tätä reaktiota saanut aikaiseksi. En tiedä miksi, mutta itselleni tuli lähinnä selittämätön halu katsoa Halloween-teemainen South Park -jakso, jossa Korn seikkailee Scooby-Doo-hengessä. Parempi kai sekin, kun ei mitään?

Kaiken kaikkiaan Tuska-perjantai tarjosi esityksiä laidasta laitaan. Raskas musiikki vetoaa selkeästi edelleen festarikansaan, sillä Tuskassa vieraili perjantaina 16 500 ihmistä, joka oli festareiden uusi päiväkohtainen ennätys. Komea saavutus, josta kuitenkin laitettaisiin paremmaksi vielä saman viikonlopun aikana. Tuska-perjantai oli siis oivallinen startti metallipitoiselle viikonlopulle, joka tulisi vain paranemaan vanhetessaan.

Teksti: Jesse Kärkkäinen
Foto: Tuska/Jan Trygg