Tuorein sisältö

AEW All Out 2021: CM Punk ja usko showpainiin palasivat

Jari Tapani Peltonen

06.09.2021 klo 23.00 | Luettu: 3340 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Korona-ajan luovuus vain korosti sitä, ettei showpaini toimi ilman yleisöä. Verkkokalvoilleni syöpyi foto, jossa painija intoilee yksin mestaruudesta toinen jalka ilmassa kuin hän päissään luulisi ratsastavansa yksisarvisella. Ilman hallittua massapsykoosia lajin fantasiapuoli tuo mieleen leffan ennen tehosteita.

Yleisö palasi. Jo ennen koronaa mietin, pitäisikö WWE:n monopolia boikotoida mm. Saudi-Arabian nuoleskelun vuoksi, ja sitten WWE erotti tähtiä, joista pidin. Samaan aikaan vuonna 2019 aloittanut kilpailija AEW on vahvistunut. Firman takana on miljardööri, mutta vaikutelma on se, että WWE:hen kyllästyneet painijat päättivät pistää paremmaksi.

CM Punkin kultakautta en seurannut, joten kuvailen häntä rantapummiksi imetysnänneillä. Se ei estä nauttimasta massapsykoosista. Hän haukkui WWE:tä jo WWE:n leivissä. Hän jätti alan 7 vuotta sitten. Yleisö mylvii ja pillittää nyt, kun AEW hänet sai. Hän otteli ensimmäistä kertaa viime yön All Out -tapahtumassa, jota käsittelen show'sta itse maksaneena turistina, joka tietää tarinoista vain alkeet.

Show'ssa painivat myös entiset WWE-naamat Chris Jericho, Matt Hardy, Paul Wight (The Big Show), Christian Cage (Christian), Jon Moxley (Dean Ambrose) ja Miro (Rusev), ja monet selostajatkin ovat tuttuja. Nostalgiaa antoisampaa AEW:ssä on tulevaisuus, vaikkei patupainotteinen All Out ole paperilla kirkkain esimerkki siitä. Setämiehet pieksevät päteviä pentuja. WWE:n farmiliigassakin on harmaita partoja.

Yksi AEW:n ikoneista on 24-vuotias Jungle Boy, eli Tarzan, joka ratsastaa Hevisauruksen Lordi-version painiversiolla. Chynaan ja Stormiin itseään vertaava 29-vuotias amatsoni Jade Cargill ei ole pentu WWE:n naisiin nähden, mutta vakuuttava emäntä vasta aloitti. Niin nuoria monet ovat, että varon värikkäitä ilmaisuja peläten likaisen vanhan miehen mainetta.


SPOILEREITA

Best Friends ja Jurassic Express VS. Hardy Family Office


Ilmainen lämmittelymatsi on tyypillinen 10 joutilaan jäbän sirkus. Roistoja johtavan Hardyn ura on hauskassa köpöttelyvaiheessa. "Tarzan" ratsastaa dinollaan eli Luchasauruksella ottelussakin. He ovat usein läsnä, kun hyvisten rintamalle on tarkoitus taputtaa, mutta he menettivät tilaisuuden otella vöistä tänään, joten munat ovat useammassa korissa.

Hyviksiin kuuluu Orange Cassidy. Ilmeetön jätkä on niin cool, että hän ottelee toisinaan kädet taskuissa. Se ei estä häntä heittämästä kahta tyyppiä ilmaan yhtäaikaa jaloillaan. Häh? Katso itse: matsi alkaa kohdassa 32:00.


TNT-mestari Miro VS. Eddie Kingston


Miro on pään ajellut raamikas ja karjuva partaukko, jonka valitsisin ensimmäisenä polttopalloon. "Pehmeämpi" nalle Kingston on veijari mikrofonissa, mutta pidin häntä välietappina, jonka tehtävä on tukea jyräävää roistoa ja suurempaa sankaria, ja olin oikeassa. Yleisön reaktiot rymistelyyn olivat hieman outoja: olin kuulevinani "you both suck" hitusen kankean hetken jälkeen.

Jon Moxley VS. Satoshi Kojima


WWE:n Dean Ambrose & Shield-kollegat ovat jänniä kuin Lego Ninjago. Moxleynä sama ukko on kunnon mörökölli hyvyyden ja pahuuden välisestä erämaasta. Entinen mestari aikoo mätkiä useita japanilaisia vieraita, joita en tunne: seuraava ainakin muikistelee Kojimaa hilpeämmin. AEW ei venytä vitsejä, joten matsissa on meininkiä, vaikka toinen välillä halvaantuisi perusperinteisesti.


Naisten mestari Dr. Britt Baker, D.M.D. VS. Kris Statlander


Aito hammaslääkäri kohtaa avaruusolennon, mutta he ovat kuin kaksoset. Kumpikin hallitsee perusteet, mutta yön molemmat naisten matsit (ja vain ne) saivat kaipaamaan WWE:tä, jonka naisten kulta-aika alkoi verrattain hiljattain. Statlander häviää ensimmäistä kertaa. Mainittu Jade Cargill ei ole hävinnyt vielä, ja sekä hän että tohtori ovat kuvailleet itseään nartuiksi, joten oletan sen matsin lähestyvän ja siitä maksaisin.

Tag team -mestarit The Young Bucks VS. Lucha Brothers


Persoonallisuusvajeesta kärsivät luchadoritkin (jopa Rey Mysterio), mutta teräshäkkimatsi on erinomainen kummankin tiimin lennokkuuden myötä. Eihän se nykyään riitä, että ylösalaisin pidellyn ukon pää lyödään lattiaan: kaverin pitää antaa uhrille vauhtia hyppäämällä perseeseen.

On nihkeän epäkypsää intoilla verisyydestä, josta WWE luopui, mutta perustelen asian itselleni siten, että ammattiurheilu runtelee ruumista yleisestikin. Ajoittaiset graafisemmat matsit auttavat arvostamaan sitä, mitä tyypit antavat. Hyppy häkin päältä tuo mestaruuden - ja vähentää elinvuosia tai -viikkoja?

21 naisen Casino Battle Royale


Royal Rumblea muistuttavassa skabassa painijat liittyvät mukaan 5 hengen erissä, kunnes yksi vielä yllättää. Pidin tästä, mutta rakastan Royal Rumblea, joten mielestäni olisi tilaa juhlia selkeämmin Cargillia ja kiintiöpaksukaista, jotka eliminoivat monia. Yllätys on Ruby Soho (WWE:n Ruby Riott), joka voittaa oikeuden naisten mestaruusmatsiin. Cargillia yhteensä vajaat 30 minuuttia katsottuani melkein närkästyin, kun "ulkopuoliset tulevat pilaamaan meidän brändin".

Chris Jericho VS. MJF


Jericho kohtaa 25-vuotiaan klassisen pahiksen, joka haistattelee yleisölle ja saa reaktiot. Jericho on hävinnyt kahdesti ja kolmas kerta veisi hänet eläkkeelle, mikä on uskottavaa, sillä 50-vuotias tähti on AEW:lle arvovaltaansa jo vuodattanut. Varsinaisessa väännössä on kutkuttavaa psykologiaa, ja lopetus on soveliaan koominen tuomaripelin myötä. Jericho jatkaa.

CM Punk VS. Darby Allin


Tietenkin myös Punk pieksee teinin: hän tarvitsee nostetta auttaakseen useita teinejä. Darby on luurankomeikkejä käyttävä skeittaaja, joka pääsi "vuoden odotetuimpaan matsiin", koska Punk näkee hänessä itseään. Rehellisyys on osa Punkin imagoa, joten matsi ei tarvitse muuta.

Luonnollisuus heijastuu liike-energiaan, eli kumpikaan ei halvaannu. Mieleen muistui se, kuinka tosissaan mm. olympiatason painija Kurt Angle vaikutti vääntävän tässäkin lajissa. Punk ja Darby ovat höyheniä, joten piilotettua katapulttia toisen heittämiseen ei tarvitakaan.

On hyvä väli selventää, että pompin ja tuuletin koko yön yleisön tahtiin. Kuvailen nännipummia jatkossa karismaattiseksi näädäksi.


Paul Wight VS. QT Marshall


Lyhyessä komediamatsissa parisataakiloinen "Big Show" läiskii pahiksia, jotka lentelevät hupaisasti ollakseen satakiloisia pumppuja. Wight on firmassa kommentoijana. Näinkin häntä saa käyttää, mutta lopputuloksen myötä kyse on virallisesti setämiesten show'sta.

AEW:n maailmanmestari Kenny Omega VS. Christian Cage
 

Muistan Christianin olleen WWE:n "jobbari" 20 vuotta sitten, mutta muistan hänet. Omega on WWE:tä vältellyt legenda, johon uskon huvikseni. Matsi edustaa taas piirrosmaisia otteita: uhri odottaa, että hyökkääjä ehtii tehdä kolmoisvoltin niskan päälle, mikä sitten piristää. Valita en. Pöytätemppu jättää ikävän jäljen Christianin kylkeen, joten herrojen puolesta tuli aidostikin jännitettyä.

Omega johtaa pahimpien pahisten liittoumaa, joten Miro-matsin tavoin on loogista, että vahvan roiston kaatamista pitkitetään, kunnes on Jungle Boyn tai lomailevan Hangman Pagen tasoisen nousukkaan aika.

Lopussa WWE NXT -fanien sankari Adam Cole debytoi - mutta hän palvelee Omegaa. Löytyykö Omegalle haastajaa? Yes! Yes! Yes! Yes! Yes! Yes! Arvaa kuka.

WWE on kuollut. No ei: toivon kilpailun piristävän alaa.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< V2.fi otti käyttöön:... Peltonen ja Masters ... >

Keskustelut (1 viestiä)

Vaahteramäen-Eemeli

09.09.2021 klo 22.04 3 tykkää tästä

Punkista muutaman matsin nähneenä, en oikein tiedä miksi tällä pyörii hirveä hype päällä. Kun muut on menneet salille ja kasvattaneet pattia, tää on jäänyt hyppimään pihalle hyppynarua ja rakentelemaan käpylehmiä. Ei ulkonäköä, ei karismaa, ei lihaksia, ei oikein mitään. Rumat tatuoinnit kylläkin.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova