1800-luvun loppupuolella Lontoon likaiset katulapset näyttävät tyylikkäämmiltä kuin olen eläessäni näyttänyt. Kun kapinoiva prinssi lyöttäytyy jengiin, häntä kuvaillaan hienostelijaksi, mutta kalustoon hän sulautuu, jos et suurennuslasilla tiiraa. Teinit ratkovat rikoksia Sherlock Holmesin tai tässä vaiheessa koppavan ja epäilyttävän tohtori Watsonin puolesta. Rikokset edustavat kärkevää yliluonnollista kauhua, joten onneksi yksi nuorista on supersankari, jonka pitää oppia hallitsemaan todellisuuden tasot.

Sana "potentiaali" on alkanut maistua suussani "paskan" synonyymilta, joten sanaillaan, että tämän hömppäsarjan energiat ovat viilausta vaille kunnossa. Jakso on ruuhkainen, mutta ruuhkan etäännyttävä osuus vaikuttaa johtuvan hahmoesittelyjen määrästä: hovielämä ei kuulu juoneen, jossa Watson, jolla ei ole mitään tekemistä klassisten Watsonien kanssa, lähettää katuteinit vauvoja kaappaavan pulumiehen perään. Pulujuonen käsittely loppuun asti myy unelman sarjasta, jossa kukin jakso on hauskaa humpuukia, eikä pelkkää pääjuonesta vihjailua. Varsinkin pulujen ensi-isku on pätevää nuorten aikuisten jännitystä.

Hahmojen kehityskelpoisuus on tieteellinen fakta, saadessani palautettua mieleeni Watsonin ja 3 nuorta viidestä, vaikka kasvomuistini on kehno. Inhoan kolmiodraamoja, mutta nörttimäinen, verenvuototaudista kärsivä prinssi ja arpinen, hyväsydäminen dorka ovat hauskoja, kärkeviä vaihtoehtoja homman käynnissä pitävälle jämäkälle typykälle, joka ei myönnä romantiikan kiinnostavan. Hän kantaa huolta supersiskostaan.

Jos harkitset sarjan väliin jättämistä pelkkien IMDb-numeroiden vuoksi kuten minä hetken, niin huomioi, että pääosaneiti on aasialaistaustainen ja jotenkin kävi taas niin, että keskimääräinen arvosana 30-44-vuotiailta miehiltä on 3/10. Sarja ei ole historiallinen dokumentti, kun jo köyhyydestä on tehty fantasiakulttuuri.


Jakso 1-2 >

Katsottu: Netflix