Harkittuun arvostelukalenteriini ei mahtunut vuoden kehutuin sarja, mutta senhän katsoo nyt, kun yksi sarja lomailee ja pari lykkääntyi.




Miten paha oli Tšernobylin vuoden 1986 ydinvoimalaonnettomuus? Niin paha, että karismakähisijä hirttää itsensä avauduttuaan nauhurille siitä, kuinka onnettomuus oli mytologista helvetillisyyttäkin infernaalisempi. Tarkennuksia lienee luvassa seuraavan 5 tunnin aikana.

Pieni suojaava sarkasmi sallittakoon, sillä aihe on yllättävänkin ahdistava ja sarja ei tarjoa DiCaprion ja Winsletin höyrypainia piinan pitkittämisen vastapainoksi.

Posahdus ei ole Hollywood-shokki. Voimala palaa, mutta pysyy pystyssä, eikä asiantuntijoiden eliitti tahdo uskoa koko totuutta. Ihmiset pääsevät tekemään lisää onnettomia päätöksiä kuin alkuasukkaat basilleista vapaalla saarella, jonne rantautuu paiseinen hippi. Traagisen toteavaisuuden ja aavemaisen kauneuden välillä kiikkuva sarja tietää, mitä se tekee, kun siviilejäkin vilkaistaan ja he lykkivät lastenvaunuja onnettomuuspaikalle liehuvia liekinvarsia ihaillakseen. Pelkäsin lapsena lattialle putoavien pehmolelujen pölyyntymistä ja kaukosäätimien säteilyä, ja jotakin siitä muistuu mieleen, kun voimalan väki palaa ja sulaa hitaasti ja aavistaa, että jokin meni mönkään. Pomo, oletsä varma, että mä olen luulosairas?

Neuvostoliiton lähes kusiaispesämäinen tehokkuus eli lyhyesti kusimaisuus on esillä jo kättelyssä, kun kuhnurit pyritään pitämään palavassa keossa, jottei keon maine kärsi. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus ylennykseen, toverit! Pikkiriikkinen teatraalisuus ei pilaa uskottavuutta. Jaksossa ei ole todellista kritisoitavaa, mutta jakso ei ole niinkään "luku" kuin leffanpuolikas pause-nappulan painalluksella. Oletan sarjan todellisen arvon avautuvan politiikan ja henkilökohtaisten kriisien syventyessä.


Jakso 2 >

Katsottu: HBO Nordic