Kesän aikana 20th Century Foxin 4K-tarjonta on kasvanut kolmella elokuvalla, joista riittää efektivyörytystä ja vauhtia koko perheelle. Katsastimme kolmikon pimennysverhojen kera.



Ensimmäinen Lego-elokuva oli rakkaudella tehty, pirteä ja hyviä ideoita sisältänyt palikoiden ylistys, jonka valtava suosio yllätti ehkä vähän tekijänsäkin. Reseptiä alettiin tietenkin sitten kirjoittaa yhä uudelleen. Lego Batman oli sekin vielä ihan maistuvaa meininkiä supersankareiden ja muovipalikoiden ystäville, joten seuraavaksi oli aika palata Emmettin ja muiden Lego-sankareiden touhuja seuraamaan. Komeaa toteutusta, joitain hyviä ideoita ja itseironiaa yhä löytyy, mutta tuntuu, että Hollywood-koneisto on haukannut osan lapsenomaisuudesta - koko touhun sydämestä.

Lego-maailmaa on kohdannut apokalypsi Mad Maxin tyyliin ja ‘everything is awesome’ -henkeä ylläpitää ainoastaan Emmett. Tuhon ovat aiheuttaneet Duplo-palikka-alukset ja taustalla on ajatus siitä, että joskus pitää aikuistua ja pakata Legot vintille - vastoinkäymisiä elämässä tulee vastaan ja niistä pitää vain selviytyä. Suunnitellun Lego-hääjuhlan on tarkoitus korjata kaikki, mutta väärinkäsitysten myötä asiat eskaloituvat. Palikkamaailman logiikka suhteessa ‘oikeaan maailmaan’ ontuu enemmän kuin ensimmäisessä osassa, vitsit jäävät puolitiehen ja vaikka muutama piristävä uusi hahmo, neljännen seinän rikkominen ja toimintakohtaus onkin mukana, kokonaisuus jää löyhäksi.

Vaikka tätäkään leffaa ei ole alunperin tehty 4K:ksi, on se 4K-telkkarinsa kykyjä testaavalle varsin mainio vaihtoehto, sillä Lego-palikoiden animoijat ovat tehneet perfektionistista työtä. Muovipalikoiden kiillot, saumat, sormenjäljet ja muut ovat mukana ja yksityiskohtia riittää silmänkantamattomiin. HDR-puolellakaan ei jäädä toiseksi: väriloisto ja valaistus, heijastukset ja varjot on toteutettu niin realistisesti kuin nykyteknologialla on mahdollista ja tätä on kyllä mukava ihastella kotiruudultakin, mikäli leffan muu sisältö haukotuttaa.

Bonus-osasto oli tässäkin paketissa pettymys, sillä kyllähän aiheesta saisi revittyä vaikka minkälaista lisäsisältöä ja olisinkin toivonut enemmän teknisestä toteutuksesta. 9-minuuttinen “Assembling the Lego Movie 2” -dokkari lupasi nimellään tätä, mutta olikin näyttelijöiden projektikehua. Ykkösen veroinen tämä leffa ei ole ja vaikka uusi loppulaulu ei niin herkästi jääkään päähän, siinä ovat sentään mukana Beck ja Robyn sekä The Lonely Island. Toimii.

Ei V2.fi-arviota.



Kun James Cameron tuottaa tehostescifiä isolle kankaalle, meitsi löytyy katsomosta. Originaali Battle Angel Alita -manga ei ole itselleni tuttu muuta kuin nimenä ja löyhänä juonikuviona, joten Alitan seikkailua ei haitannut/auttanut aivoissani alkuperäiset tarinat. Robert Rodriguez ohjaajana on myös kirjoissani positiivisen puolella, vaikka en ole kaikkia miehen teoksia nähnytkään. Kaiken kaikkiaan lähdin siis leffaan aikoinaan positiivisin mielin ja samoin näin reilu puoli vuotta myöhemmin uusintakatsaukseen kotikatsomossa.

Vuonna 2563 Alitan puolikkaan löytää kaatopaikan varaosakasasta cyborgilääkäri Ido (Cristoph Waltz) ja kun roboplikka saadaan kuntoon, paljastuu, että Alita (efektipäällystetty Rosa Salazar) onkin futuristinen ase 300 vuoden takaa, ajalta ennen “The Fall”ia. Pahikset haluavat Alitan palasiksi, Ido tyttärenkorviketta ja Hugo-teini tyttöystävää. Ratkaisut kaikkeen luvataan löytyvän taivaalla kelluvasta Zalem-kaupungista, johon ainoa pääsylippu on voittaa Motorball-turnaus ja sitten Alita…. no, siihen se sitten loppuikin. Meh. Vaikka kahteen tuntiin oli tungettu niin paljon asiaa, että välillä jouduttiin kiirehtimäänkin, tuntui lopun cliffhanger varsinkin ensimmäisellä katsantakerralla pettymykseltä.

Kotisohvan 4K-HDR-katsojille tarjotaankin tässäkin sitten täyslaidallinen: upeita ränsistyneen futuristisia kaupunkimaisemia, valojen ja varjojen leikkiä, tuhansia yksityisköhtia ja kaiken kruunaavaa HDR-loistoa. Eipä Cameronin kultasilmältä voi vähempää odottaakaan. Nopea muistipohjainen vertailu perus-blu-ray-version efektirikkaimpiin kohtauksiin tekee selväksi, että 4K-versio tekee hyvää työtä juurikin HDR-puolella ja tätäkin kelpaa kotiteatteriss pyörittää.

Toisella katsomiskerralla Alita piti minut paremmin otteessaan, ehkä siksi, että nyt ehti vähän tutkia maailmankin yksityiskohtia. Jatko-osaa ei ole vieläkään kiveen kirjoitettu, mutta eipä Cameron moisille aina ole pitänyt kiirettä. Mikään jättimenestys leffa ei hintalappuunsa nähden kuitenkaan ollut, joten en odota tarinan etenemistä henkeäni pidätellen.

V2.fi-arvio: linkki arvosteluun (3 / 5)



DC:n supersankari Shazam! oli alunperin nimeltään Captain Marvel, mutta kuten elokuvissa kävijät ovat voineet havaita, sen niminen supersankari on nykyään vallan eri näköinen - ja eri firman hallussa. Shazam!-hahmon lakivaikeudet alkoivat aikoinaan tosin jo siitä, että hahmoa syytettiin Teräsmiehen kopioimisesta, mutta siinäkin jutussa oli monta mutkaa ja nyt molemmat sankarit ovat samoissa käsissä (mikä tässä leffassakin selväksi käy). Alkuvuodesta julkaistu Shazam! oli joka tapauksessa kaivattu - ja onnistunut - vastapaino DC:n pitkälle synkistelykaudelle.

Lisäksi päärooliin uppoava Zachary Levi on siihen erinomainen valinta, eivätkä pääkolmikon nuoret osapuoletkaan tee lainkaan huonoja suorituksia. Leviin tykästyin jo mielestäni varsin aliarvostetussa Chuck-sarjassa ja nyt mies pääsee isompiin parrasvaloihin. Juonesta kerrottakoon sen verran, että orvoksi jäänyt Billy (tottakai supersankarin pitää olla orpo) saa vähän onnekkaastikin velholta Shazam-supervoimat, joiden avulla hän pystyy Shazam!-sanan sanomalla muuttumaan 15-vuotiaasta koululaisesta aikuiseksi supervoimailijaksi. Velhon hylkäämä, seitsemän kuolemansynnin kanssa kaveeraava pahis (Mark Strong) taas haluaa nuo voimat itselleen ja siinä rytäkässä vaarantuvat sekä viattomat sivulliset, että Billyn ottoperheen muut jäsenet.

Pääosassa on kuitenkin kekseliäs huumori, kun supervoimia testataan, identiteettiä haetaan ja voimien tuomia etuja kokeillaan. Osa vitseistä on puujalkaa, osa kääntää supersankarikulttia mukavasti päälaelleen ja osa on jopa niin hienovaraisia, ettei niitä ensimmäisellä katsantakerralla huomaa. Tästä minä pidän. Voisin kuvata Shazam-elokuvaa kahdella tavalla: 1) se on lämminhenkinen ja 2) lapsesta asti supersankareista lukeneen ja elokuvista heitä katselleen suupieliin se saa hymyn pitkäksi aikaa.

Kuvanlaatu ei mitenkään leukaa tipauttanut - ehkä silmänikin alkavat jo vähitellen totttua 4K:hon - mutta ei siinä isompaa valittamistakaan ole. Elokuvassa on paljon salamointia sekä valotehosteita ja 4K-version parempi kontrasti sekä HDR-väritoisto auttavat kyllä asiaa. Itse asiassa minua ei olisi haitannut hienoinen lämpöinen pehmeyskään, sillä koko elokuvan sielu vie takaisin niihin tunnelmiin, kun VHS:ltä 80-luvulla katsottiin Gooniesia, Gremlinsejä ja muita vastaavia toimintaseikkailuja.

Bonuksia mukana on minuuttimääräisesti ihan mukavasti (puolitoista tuntia) ja itse asiassa Zachary Levin ja supersankareiden fanina katselin ne ihan mielellään läpi, vaikka mukana olikin sitä perinteistä haastattelutauhkaa. Poistettuja kohtauksia on reilu puoli tuntia ja useammastakin pätkästä käy ilmi, kuinka hauskaa Levillä ja tiimillä on ollut tätä tehdessään. Shazam! on 80-luvun nuortenelokuvien isoa sydäntä henkivä, paikoittain aidosti naurhermojakin kutitteleva supersankarielokuva.

V2.fi-arvio: linkki arvosteluun (3,5 / 5)