Tarkoitus oli rypeä maailman mielipiteissä viimeisen jakson jälkeen, mutta olin jo tiistaina valmis. Game of Thrones on ohi. Tuskin palaan pääsarjan pariin 10 vuoteen. The Last Watch -dokumentti on vilkaisu viimeisen kauden kulisseihin, joten kokeilin vielä meditoida sen avulla. Olisiko hampaankolossa jotakin? Ei.

Sano "korkea fantasia". Tarkoitat uutta karttaa ja sitä, että puskasta kurkkii lähikaupan porukkaa normaalimman näköinen heppu, jota väitetään haltiaksi tai örkiksi, eikö? Se on perusfantasiaa. Jos fantasia pultataan vanhaan karttaan Harry Potterin tyyliin, se on matalaa fantasiaa. Dark Crystal, Zootropolis ja My Little Pony ovat korkeaa fantasiaa, kuten on pitkälti Avatarkin ihmisten jäädessä taka-alalle ja na'vien planeetan toimiessa satulogiikalla. Eniten janoamani juttu on Game of Thronesin kaltainen säälimätön, kieroutunut, tunteellinen ja nykypäivää kommentoiva, mutta korkeaa fantasiaa edustava teos. Thrones oli korvikkeista parhaita, joten esitin hirveän läjän vaatimuksia ja nautin teorioista, mutta sarja ei ole elämän tarkoitus ja tunsin/tunnen tyydytystä, kun sarja vahvisti suuntansa ja meni sinne.

Hutiloidenko sinne mentiin? Kun Farscape päättyi seinään kauan sitten ja Sense8 hiljattain, oli tyydyttävää, kun studio heltyi ja tarjosi hutiloidun lopetuksen. En keksi, mikä on ratkaisevasti parempi vaihtoehto, jos pitää käyttää tosielämän esimerkkejä; ei sillä, että olisin tv:n ylin asiantuntija. Breaking Bad on hyvin taitavasti juosten kustu (lennossa kirjoitettu) sarja, joka oivalsi Thronesia hieman osuvammin, milloin lehmä on lypsetty. Senkin loppu tyydytti, muistaakseni. Yleisesti ottaen tv-sarjat loppuvat seinään vahingossa tai taiteellisen aivopierun keinoin ja/tai jatkuvat uuvuttavan pitkään.

Taru sormusten herrasta -trilogian dokumenttivuori sanoi kaiken, mitä The Last Watch voi kuvitella sanovansa, mutta 73 jakson jälkeen ja hyvissä tunnelmissa olin avoin muistutuksille ja tekijöiden halailulle. Kun jokainen lelumiekka ja zombin pää on vaivalla askarreltu perususkottavaa satua tukemaan, tekijät pyöräyttäisivät silmiä, jos kehtaisit päin naamaa vaatia pelkistä meikkiörkeistä ja animaatiohahmoista kertovaa sekoilua, jossa painovoima mieluiten toimii erilailla, jne. Jopa maailman suosituimman ja kalleimman tv-sarjan tekijät kokivat olevansa altavastaajia, kuten pitääkin: penniä venytettiin, jotta historiallinen visio olisi visionäärisempi.

Tarinaa kommentoivat vain muutamat herkulliset reaktiot näyttelijöiltä, mutta esimerkiksi sitä ei selitetä, että Kit Harington lähti harjoituksiin viimeistä käsikirjoitusta lukematta. Oudonkin paljon aikaa käytetään tuntemattomiin sankareihin, kuten kioskitätiin ja luomuparran kasvattajaan, ja dokumentti tuntuu pitkältä, kun sinänsä sympaattiset vaiheet eivät rekisteröidy erikoisina anekdootteina. Se on yhtä kaikki liikuttava alleviivaus, että sarja saattoi muuttaa elämän, olitpa tähti tai partakarva taustalla.

Viimeinen ajatus. Yön kuninkaan olisi pitänyt puhua sarjassa juuri ennen kuolemaansa ja kuulostaa näyttelijältään, eli C-luokan Draculalta. Hetkeä on alustettu yli 7 kautta. Roiston motiiveja on arvailtu. Voiton hetkellä hän astelee Branin luo ja kähisee: "I vant tu sak juur blaad...!" Bran nostaa kulmia. Arya puukottaa Yön kuningasta selkään. Zombeista ei jatkossa puhuta. Kaikki katsojat tajuavat puhtaan pahuuden olleen humpuukia ja hämäystä ja keskittyvät olennaiseen.