"Tällaisia supersankareita et ole nähnyt", on usein nähty lupaus. Doom Patrol -ryhmää on sarjakuvissakin väitetty DC:n oudoimmaksi ja heidän tv-sarjansa alkaa kertojan vakuuttelulla, että supernollat ovat ihan muuta. Tunnen kuitenkin olevani yhä maapallolla, kun robotti- ja muumiomies ovat täysin naamioituja, mutta kammottava sulava kuminainen näyttää kaunottarelta, mikäli hän pysyy henkisesti vakaana, ja myös jakomielitypykän ainoa vika on korvien välissä. Tunnen katsovani pilottijaksoa, kun tissit ja pylly näytetään hahmon esittelevässä panokohtauksessa.

Se on tuoretta, kun friikit vain istuskelevat kartanossa, johon tiedemies heitä kokoaa. Vuodet vierivät. Robomies leikkii autoilla ja kumilyyli kutoo. Kun he uskaltautuvat kaupungille, heidän on sankarillisesti pidettävä toisensa pystyssä. Istuskelu turvassa ilman suuntaa elämän muuttaneiden onnettomuuksien jälkeen on surumielistä ja sitä haetaan. Hitaus on osittain näennäistä takaumien selittäessä onnettomuudet ja vihjatessa pahuusjuonesta. Haikeudella ja hirtehisyydellä rakennettu tyyli vaarantuu, kun tyyppejä heppoisin perusteluin väitetään sankaritiimiksi jo, mutta selväksi tuli, että jatkossakin nähdään ihme stuntteja (kuten: aasi pieree taivaalle tekstiä) ja vertauskuvallista mielipahaa.

Crazy Janella on yhtä monta voimaa kuin sivupersoonallisuutta. Hän on isoin syy, miksi tahdoin sarjan nähdä, mutta toteutuksesta ei saa otetta vielä hänen putkahtaessaan kartanoon viimeisenä: roolin luulisi haastavan kenet tahansa, mutta tässä vaiheessa Orange is the New Black -persoonallisuus Diane Guerrero on joko äkäinen tai äkäisempi. Virallinen myyntivaltti (vuosituhannen vaihteeseen jämähtäneille) on Lihava Brendan Fraser, joka lainaa ruosteiselta purkilta näyttävälle Robotmanille äänensä näyteltyään takaumissa kukkoilevaa kilpa-ajajaa, josta jäivät jäljelle aivot.

Kaikki jaksot julkaisi yhtenä könttänä HBO Nordic. Sisarsarja Titans meni Suomessa Netflixiin.


Osa 2 >