Tuorein sisältö

Game of Thrones -putki 68/73: täti keksii aina parhaat leikit

Jari Tapani Peltonen

15.04.2019 klo 23.59 | Luettu: 5241 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Juonipaljastuksia!

Kausi 8: Jakso 1
Winterfell


Viimeisistä jaksoista jokainen on kuin leffa? Ei. Viimeinen kausi on kuin leffatrilogia? Ehkä, jos kausi kehittää vahvan identiteetin ja tämä jakso profiloituu lopullisen lopun alun alustamiseksi. Konfliktit alleviivataan kohtalaisen terävästi, fokus tiukentuu ja rinnastukset 1. kauteen sitovat saagaa. Winterfellin kuvaaminen kaukaa ja rahvaankin näkökulmasta pohjustaa pulmien laajuutta huutamatta. Erityisesti Aryan epämääräiset reaktiot useisiin vanhoihin tuttuihin puhkaisevat paisuneet odotukset ja sallivat riitojen tai toveruuden lähteä itämään terveeltä pohjalta.

Norsut eivät risteile, joten Cersei jää ilman. Jonin juuri jättänyt Theon pelastaa Yaran sekunnissa palatakseen bumerangina takaisin. Tämä on taas sitä, että nurkkaan päätynyt maalari pakeni ikkunasta ja kesäloman jälkeen paikkailee jälkiä, mutta tuskinpa ruikuttaisin, ellei nimenomaan Theonin & Yaran tarina olisi kärsinyt samasta aiemminkin.

Pyöräytin silmiä Näin koulutat lohikäärmeesi -kohtaukselle, mutta ehkä uskon Jonin ja Danyn lastenelokuvamaisen leikkimisen olevan tarkoituksellista. On tää ihanaa fantsua! Kunnes: Danyn ja Samin hassunhauska jutustelu Samin veijarimaisesta sääntöjen kiertämisestä päättyy kyyneliin, kun Dany mainitsee polttavansa oikeiden ihmisten lähimmäisiä elävältä, jos fiilis iskee. Sam pyörii rappuset alas Jonin luo vahvistaakseen, että isoin jekku pysyy pöydällä: Dany on uhka. Jonin mutistessa, että eihän tässä mitään, Sam alkaa huutaa:

Shut your fucking face, auntie fucka!
Your a cunt sucking, ass licking auntie fucka!
You're an auntie fucka, yes, it's true
nobody fucks aunties quite like you!


Silloin Jon tulistuu ja pauhaa kaikella vimmalla:

On mulla hauska täti, tuo täti Daenerys!
Kun täti menee torille, on näky komea:
kas näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin,
kas näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin!


Tai näin fantasioin.

Ymmärrän sen, ettei tätipanosta puhuminen ole pojille prioriteetti, mutta myös Jonin reaktio todellisiin vanhempiinsa on kovin jonimainen. Esimerkiksi Star Warsissa se on kyseenalaisesti alustettu käänne, että Lukella on kaksoissisko, mutta kun Obi-Wan ottaa asian puheeksi, Luke itse oivaltaa, että sehän on Leia, jota en muistaakseni edes pannut. Obi-Wan myhäilee, että jäbällä on oivalluskykyä ja katsoja uskoo Luken sisäiseen maailmaan ja satuvaistoihin. Uskotko 7 kauden jälkeen, että Jonin päässä tapahtuu jotakin? Oikeasti?

Katson tämänkin kauden jaksot kahdesti, ennen kuin urputan.


Keskiarvo 68 jakson jälkeen:


Alkutekstit katsottu: 67+2 kertaa
Tippa silmässä: 92+1 kertaa


< Jakso 7-7 --- Jakso 8-2 >

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< V2.fi testasi: Logit... V2.fi testasi: Hyper... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova