Kevään toisessa UHD 4K-katsauksessa hemmotellaan niin silmiä kuin korviakin kahdella musiikkiaiheisella elokuvalla, jotka putsasivat viihdegaalojen palkintolaareja ja sitten nollataan aivot hirviönatseilla.



“Hollywoodista ovat ideat lopussa” on todettu monen uudelleenlämmittelyn kohdalla, mutta A Star is Born vie voiton, sillä vuoden 1937 originaalileffa uusittiin aiemmin jo vuosina 1954 ja 1976 - eikä nimeä edes muutettu. Onhan siitä viimeisimmästä toki aikaa ja pääosan esittäjien (Bradley Cooper, Lady Gaga) kemia on todistettu Oscar-lavallakin, joten mikäpä siinä - hyvin tämä on maistunut niin katsojille kuin kriitikoillekin.

Elokuvan ohjannut Cooper on huumeilla ja alkoholilla tympeää elämäänsä lääkitsevä kantritähti, jonka tiet risteävät lahjakkaan singer-songwriterin Allyn (Gaga) kanssa. Neidon ura lähtee urkenemaan vanhan tähden avustuksella ja romanssikin kukkii, mutta toki matkan varrella on niin ylä- ja alamäkeä, onnen hetkiä kuin draamaakin. Vahvat näyttelijä- ja musiikkisuoritukset nostavat elokuvan kliseineen päivineen iltapäivä-tv:n romanssihötön yläpuolelle.

Kerrostaloeläjänä en valitettavasti voi panostaa subwoofereihin ja surroundkaiuttimiin, mikä musiikkielokuvien kanssa olisi toivottavaa, mutta hyvälaatuisen kuulokkeet antavat kuitenkin osviittaa siitä, miten elokuvan ääniraita on taltioitu. Ei valittamisen sanaa, Dolby Atmos löytyy sitä tukeville vempeleille ja toimii erityisesti konserttikohtauksissa. Blurayhin verrattaessa 4K-UHD on väririkkaampi ja kontrastisempi, mutta pelkästään vertailukohtaa parantavalla hyvällä tavalla, eikä kuvanlaadulla tajunnan räjäyttäminen ole ollut varmastikaan elokuvantekijöiden ykkösprioriteetti. Leffaa ei kuvattu 4K-kameroilla, joten skaalausta on matkan varrella tehty.

Bonussisältö on vähemmän yllättäen musiikkipainotteista. Elokuvan tekemisestä kertovan puolituntisen dokumentin (joka leffan fanien kannattanee katsoa) lisäksi mukana on neljä musiikkivideota (tietenkin mm. Shallow) sekä kolme “harvinaisuutta”, eli harjoitus- ja leffapätkistä yhteen koottuja kokonaisia lauluja, “ennennäkemätöntä materiaalia”, kuten mainoskielellä sanotaan. Ihan kohtuullinen setti, ottaen huomioon että nykyään bonuksiin aika vähän enää panostetaan.

V2.fi-arvio löytyy täältä.



Vaikka olen elektronisen musiikin suurkuluttaja, Queenillä on erityispaikka sydämessäni, enkä varmasti ole ainoa. Vuosien varrella on tullut todistettua niin tamperelaista Queen-musikaalia kuin “maailman parasta Queen-coverbändiäkin”, joten Bohemian Rhapsodyn katsomaan meneminen isolta kankaalta oli itsestäänselvyys. Isense-salin (entinen Scape) kuva- ja äänentoisto antoivatkin hyvän vertailukohdan vain muutamaa kuukautta myöhemmin saapuneelle kotikatsomon 4K-UHD-Freddie-elämykselle.

Elokuvan kehitysvaiheissa vaihdettiin niin pääosan esittäjää kuin ohjaajaakin ja elossa olevilla Queenin jäsenillä oli lusikat sen verran syvällä sopassa, että mitään kovin raisua tai Freddien legendaa kolhivaa ei haluttu mukaan. Elämänkertaelokuvat ovat aina kokoelma hetkiä, jotka on yritetty saada järkevään järjestykseen ja eteneväksi juoneksi, joten vaikka mutkia onkin suoristeltu, on lopputulos erinomainen genren elokuva. Homman kruunaa Oscarinkin napannut Rami Malek, joka puolen tunnin tuijotuksen jälkeen on kuin onkin Freddie Mercury.

Queenin musiikin äänimaailma tulvii kuulokkeista vähintään yhtä komeasti kuin elokuvateatterissakin, tosin pieni taika menetetään äänenpaineessa, joka toi teatteri-istuimiin konsertin bassojyrinät. Elokuva kunnioittaa ja juhlistaa Queenin musiikkia, eikä hittikatraalla tunnu olevan loppua. Niin konserttiyleisön yksityiskohdat kuin menneiden vuosikymmenten värisävytkin toistuvat ihailtavasti ja eipä tätä lähemmäksi elokuvateatterielämystä kotisohvalla pääse. Tämä levy kuulostaa ja näyttää oikein hyvältä.

Bonuksista löytyykin sitten herkku, jota ei leffassa nähty: Live Aid -konsertti kokonaisuudessaan Malekin imitoimana - jokainen kädenliike, jokainen pään käännähdys opeteltuna. Komeaa. Lisäksi Rami kertoo enemmän Freddieksi muuntautumisesta ja katsojille tarjotaan myös yleisluontoisemmat pläjäykset Queenista sekä Live Aid -konsertin toteuttamisesta. Pitkästä aikaa lisäsisältöä, jonka jaksoi katsoa kokonaan.

V2.fi-arvio löytyy täältä.



Ja sitten taide-elokuvaa… sanotaanko että skaalan toiselta laidalta? Overlord on ainakin toistaiseksi melko tuntemattoman Julius Averyn ohjaama ja J.J. Abramsin tuottama kauhuroiskaisu, joka sijoittuu D-Dayn aattoon pieneen ranskalaiseen kylään, jossa natsit tekevät hämäräperäisiä asioita. J.J. Abramsin mukanaolo takaa aika perinteisen JJ-reseptin: B-leffan juoni, jota on viety hieman toiseen potenssiin sekä ideoiden, että tuotantoarvojen osalta. Jossain vaiheessa epäiltiin, että leffa olisi osa Cloverfield-saagaa, mutta näin ei lopulta ollutkaan.

Itse asiassa aluksi elokuva vaikuttaa kohtuullisen realistiselta sotakuvaukselta ja mukana on suuria tunteita, hienoja tehosteita ja vahvaa tunnelmaa. Lapsilta kielletty tehosterälläys jatkuu koko leffan ajan ja kun kuvaan astuvat kuolleista heräävät supernatsit sekä hirveän ällöttävän verisen raadolliset ihmiskokeet, päästään varsin eri aaltopituudelle. Lopputulos on aaltoilevan viihdyttävä, vaikka aika usein sitä ajattelikin katsovansa kymmenen räiskintäpelin yhteen muussattua juonta. Paikoitellen mennään sopivasti yli, mutta ei tämä kaikille varmasti maistu.

Kuvanlaadultaan huonoja 4K-levyjä tulee nykyään harvakseltaan vastaan, joten kehumiseksi menee tämänkin elokuvan kanssa: yksityiskohtia riittää niin taistelukentillä kuin ranskalaistaloissa sekä natsilaboratorioissakin ja HDR nostaa varjoista niitä aina vain enemmän lisää ihasteltavaksi. Eron blurayhin huomaa välittömästi, kun versioita vertaa keskenään. Mukana on paljon räjähdyksiä, aseiden laulua ja varsinkin alun lentokonekohtauksen tunnelma nojaa vahvasti äänimaailmaan. Ruudulla voi olla kaaosta ja ylivuotavankin paljon menoa, mutta äänimaailma on ollut selkeästi taitavien tekijöiden hyppysissä.

Bonuspuolella mennäänkin vähän enemmän metsään, sillä iso osa siitä on sitä normaalia Hollywood-huttua, jossa tekijät hehkuttavat elokuvan tekemistä ja toisiaan. Pieniä mielenkiintoisia väläyksiä löytyy kuitenkin, kun keskustellaan elokuvan ei-tietokone-efekteistä, historiallisista yksityiskohdista ja alun taistelukohtauksesta. Ei paljon tosin menetä, jos nämä jättää katsomatta.

Ei V2.fi-arviota.