V2.fi:n toimitus pääsi tekemään pikavisiitin Tampereen vuotuisille elokuvajuhlille. Tapahtumalla on pitkät perinteet, sillä sen juuret ulottuvat aina vuoteen 1969 asti. Tuolloin nimellä Lyhytelokuvapäivät kulkenut kekkeri on vuosien saatossa laajentunut ja nykyään festivaalieille kokoontuu jopa 30 000 vierailijaa ympäri maailmaa.


Festivaalialue sijoittuu Finlaysonin kuvankauniiden tiilirakennusten keskelle, mutta varsinaisia lyhytelokuvia esitettiin ympäri Tamperetta. Itse kävin journalismista kiinnostuneena katsomassa kokoelman Untamo Eerolan dokumentteja, joita hän teki aikoinaan Ylelle.

Varsinkin Teatterimatka-niminen dokumentti herätti yleisössä hilpeyttä. Kyseisessä rainassa joukko maalaisia lähtee Tampereelle katsomaan teatteria. Osa ei kuitenkaan koskaan löydä tietään näyttämötaiteen äärelle, vaan isolle kirkolle päästyään jengi karkaa omille teilleen. Yksi kuljettaa perunoita sukulaisilleen, toinen lähtee ostamaan kattokruunua vaimolleen lahjaksi ja osa ryntää kapakkaan norkoilemaan. Dokumentissa kuvattiin myös nyrpistyneitä näyttelijöitä, jotka eivät osanneet arvostaa tällaista asioiden hoitamista teatterin varjolla.



Tiukan aikataulun takia ennätin nuuskimaan paikan ilmapiiriä vain yhden päivän verran. Viikon aikana järjestetyillä festivaaleilla näytettiin valtava määrä lyhytelokuvia päivittäin, mutta tämän lisäksi paikalla järjestettiin keskustelutilaisuuksia, seminaareja ja esillä oli esimerkiksi taiteilija Niina Salmelinin “Meidän kolmen kesken” -näyttely.


Kaikesta tarjonnasta häkeltyneenä päädyin kuuntelemaan Risto Jarva -palkinnon 40-vuotista juhlaseminaaria. Paikalla oli kotimaisen elokuvateollisuuden kermaa ja Jarva-palkittuja ohjaajia. Lämminhenkisessä tilaisuuteen osallistui esimerkiksi Onnen maa -elokuvasta Jarva-palkittu ohjaaja Markku Pölönen. Vuorotellen elokuvantekijät kertoivat yleisölle Jarvan merkityksestä heidän omalle työskentelylleen.

Palkinnon nimi tulee suomalaisen elokuvaohjaajan Risto Jarvan mukaan. Hänen ehkä kuuluisimmaksi työkseen jäi elokuva Jäniksen vuosi. Kyseinen teos lienee suurimmalle osalle suomalaisista tuttu: Kyseessä on tarina miehestä, joka törmättyään haavoittuneeseen jänikseen pistää elämänsä uudelle tolalle. Hän erkanee ihmisten maailmasta, lopulta muuttuen itsekin jänöseksi.



Kaikilla ohjaajilla ja elokuvantekijöillä tuntui olevan jokin muisto liittyen Jarvaan tai johonkuhun, joka tunsi ohjaajan. Lämminhenkinen rupattelu kuitenkin keskeytyi äkisti, kun seminaaritilaan asteli suuri valkoinen koira. Hitain - tilaa arvioivin askelin - se tassutteli huoneeseen. Oudosta tilanteesta välittämättä iso eläin kävi tervehtimässä kaikki katsojat pienin nuuhkaisuin, jonka jälkeen eläin nousi määrätietoisesti lavalle. Vakain askelin se käveli näyttämön halki ja poistui jälleen huoneesta.


Älkää ymmärtäkö väärin, omaan hyvin sekulaarin maailmankuvan. Silti tilanteessa, jossa muistellaan Jäniksen vuosi -elokuvan ohjaajaa valtavan valkoisen koiran ilmestyessä tilaan, uskoisin sinunkin olevan edes hiukan hämmentynyt.

Tiedän, että kyseessä oli todennäköisesti jonkun henkilökunnan jäsenen oma sesse. Silti minulle tuosta kohtaamisesta jäi mystinen fiilis. Kohtasinko minäkin Jarvan?