Game of Thrones -putki on mukava rutiini ainakin kirjoittajalleen, joten testailen muitakin aiheita. Tarkoitus on katsoa tunti tv:tä päivässä ja suoltaa pikkujuttuja: kun sovelias uusi sarja alkaa, se on etusijalla. One Punch Man -anime on ajankohtainen siinä mielessä, että toinen kausi debytoi ensi kuussa vuosien tauon jälkeen.




Vaikka ja koska tuhlaan aikani järjettömästi, törmään joihinkin meemeihin sata kertaa ennen kuin opiskelen aihetta. Möllöttävä kalju viittamies ei varsinaisesti taistele, koska supervoima on yhdellä iskulla voittaminen? Heko heko. Katsotaan yksi isku YouTubesta. Heh. Yrittikö Netflix tyrkyttää tätä? Joo. Nyt fanitan.

Takaumassa kadunmiehellä kiehahtaa ja hän käy intohimoiseen taisteluun örkkiä vastaan. Nykyhetkessä sankari selittää harjoitelleensa sittemmin niin, että tukkakin lähti. Nyt hän sitten on paras. Se on hemmetin tylsää hänestäkin. Arkkivihollisen potentiaalia omaava demoni kiehuu myrkyllistä asennetta ja jätti aikoo valloittaa maailman, mutta yksi isku tappaa minkä tahansa - paitsi toisessa jaksossa hyttysen, joihin ei vaan osu.

Nuoremmalla kyborgisankarilla piisaa angstia. Hän taistelee yliseksikästä ötökkämuijaa vastaan! Kumpikin pieraisee tyhjästä uusia voimatasoja konnan kähistessä ja sankarin uhotessa melodramaattisesti. Sitten maisemiin putkahtaa se kalju mölkerö. Paf. Loppu. Kyborgi häkeltyy ja tahtoo oppilaaksi.

Perusidea on siis se, sarja tarjoaa kaiken minkä normaalikin anime, mutta palvelee kliseisiin turtuneita koomisen tylyillä iskuilla ja muilla vastaavilla töksähdyksillä, hahmosuunnittelun vaihdellessa peruskornin ja parodian välillä. Kun yritin katsoa kiiteltyä Castlevaniaa, tuumin, että japsityylistä makeilutohotusta katsoo taas vaihteeksi ilman muuta ja sitten ensimmäinen jakso jäi kesken. One Punch Manin koukku on petollisen yksinkertainen. Ääneen hymyilin.


Osa 2 >