Oscar-gaalalla ei ole juontajaa, koska Kevin Hart loukkaantui, kun hänen homofobiastaan loukkaannuttiin, vaikka hän pyyteli anteeksi omasta mielestään.

Ehdokkaista loukkaantuminen on haastavaa muille kuin junteille. Suvakkifilmit ovat nyt selättäneet setämiesten sisäsiittoiset selkääntaputtelut hilpeiden välivaiheiden jälkeen. Musta homostelu Moonlight voitti ison jöpön – vaikka valkoiset kävyt koettivat ojentaa sen Hollywood-unelmista kertovalle La La Landille. Sitten pystin sai The Shape of Water, joka ennakkoluulottomana fantasiaromanssina toimii vertauksena vähemmistöistä – ollen myös Mustan laguunin hirviön pornoparodia, jolla ohjaaja erotisoi klassikkoleffan, joka teki hänestä ohjaajan.

Ehdolla ovat nyt Black Panther, BlacKkKlansman, The N**** Motorist Green Book, Meksikon Rooma, Homophile Rhapsody, The Lesbian Favourite, Vice - valkoisen vallan oikeat kasvot ja A White is Born. Viimeksi mainittu on neljäs versio tarinasta, joka kertoi alkujaan näyttelijöistä, joten setämiehet vaanivat yhä, mutta lieventävänä seikkana kaavaan kuuluu sammuva miestähti, joka auttaa alkuun naisen.


Toki on kummaa – hetki, kun googletan, kurkistan pöksyihin, keskityn ihonväriin ja potkin kihtistä isovarvasta oveen -, ettei naisohjaajalle herunut ehdokkuutta, vaikka hän ohjasi leffan, jossa on kuulemma hyvää! Oletusvastaukseni näille epäkohdille on "onhan se niinkin", mutta voi pojat, tytöt ja muut, että olen kyllästynyt keskusteluun. Setämiesten supergaalaa seurasi musta gaala ja raiskaajaplösöjen kerhon kaatumista naisten gaala ja nyt Trumpin kiihtyvien muuripuheiden lomassa meksikolaiselle siivoojalle haetaan Oscaria ja jokaisessa vaiheessa eri mieltä olevat ovat vielä typerämpää sakkia, eikä tältä planeetalta pääse pois.

Edustuksellisuus on tärkeää. BlacKkKlansman virittelee nykypäivään kytkeytyvän ja vähintään sata vuotta amerikkalaista rasismia tiivistävän saarnan ja suomalaisetkin hullaantuivat, koska he näkivät itsensä Jasper Pääkkösen tulkitsemassa nilkkirasistissa.

Minua edustaa A White is Born. Suhteellisen nuoren miesmuusikon kurssin pitäisi olla korjattavissa itsetutkiskelulla, mutta hän on pirun väsynyt, kuten minä olin, kun If Blacks Could Talk Without Pääkkönen -arvostelua ei klikattu. Muusikko ei ole energinen kännissäkään, mutta hän kiinnostuu Lady Gagasta, mikä vastaa sitä, kun menetin keskittymiskykyni täysin, mutta onnistuin rommin avulla takomaan Mortal Kombat X:ää puoli päivää. Siinä debytoinut ihana ötökkänarttu D'Vorah palaa pian entistä visvaisempana ja kun häntä haukutaan netissä social justice warrior -lesbohuoraksi ("Dyke'Whorah"), tunnen jälleen olevani edistyksellisesti enkelten puolella, hyräillessäni "tuo pieni, sievä mehiläinen Maija".


Olisipa Homophile Rhapsody edustajani. Silmäni pulppusivat, kun leffa satuili / kusetti, että Freddie Mercuryn kiitellyin konsertti tehtiin kuolevan joutsenen mytologisella energialla. En sano, että tahdon vain 2 vuotta elinaikaa, mutta tahdon 2 traagisen kaunista vuotta ja sitten ihmelääkkeen, joka lupaa 2 vuotta lisää ja sama uusiksi. Käytännössä joutsenlaulut tulisi oivaltaa siten, että jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Game of Thronesissa mies ilmoittaa vakavalla naamalla peniksen irtoamisen olevan parasta, koska muutoin kohtalo ei olisi johdattanut häntä sen naisen luo, johon hän tahtoisi peniksen työntää. Tuota edustuksellisemmaksi fiktio ei pienimunaisen kohdalla muutu, jos en kirjoita sitä itse. Pidän yhä sitä kauniina, että Jumala kokeili ihmisen elämää, mutta siitä lähtien, kun olen ollut vanhempi kuin Jeesus oli kuollessaan, olen tahtonut kettuilla Jeesukselle, joka ei jaksanut ihmisiä sen kauempaa. Vain minulla on tarve yhdistää Jeesukselle kettuilu Mortal Kombat -fanifiktioon, joten vain minä voin aidosti edustaa itseäni. Mutta Mel Gibsonhan onnistui tuossa? En puhu kidutuksesta, vaan kettuilusta - savolaisella asenteella naljailusta – ja fanifiktiolla viittaan The Shape of Water -tasoa astetta jännittävämpään Fifty Shades of Grey -tasoon, jota testasin jo.

Kolme ehdokkuutta saanut If Blacks Could Talk perustuu 70-luvun romaaniin. Se elävöittää 70-lukulaisille faktat mustien järjestelmällisestä sorrosta. Spiikki on yhä traagisen ajankohtainen - ja toistoa, joten hyvä, ettet klikannut, saatana. Leffa ei osallistu keskusteluun, vaan aloittaa sen alusta. Leffa on nätti ja on hyviä näyttelijöitä ja on usein huvittavaa yrittää pyöräyttää edes vähän erilainen arvostelu päivänselvyyksistä – kunnes kukaan ei klikkaa. En "ole loukkaantunut", mutta tänä vuonna en kommentoi Oscar-gaalaa, koska valvottu yö ensisijaisesti lisää loukkaantumisriskiä fyysistä ja henkistä terveyttä ajatellen sen sijaan, että sähköistyisin.


Merkittävimmän kulttuuri-ilmiön eli Black Pantherin pitäisi voittaa. Jenkeissä se keräsi enemmän katsojia kuin Avengers: Infinity War. Monitasoisen afrikkalaisen fantasian tuominen valkoisten valopallo-Asgardien keskelle edustaa myös meitä tylsistyneitä. Eksoottisuus ja afroamerikkalaiseen roistoon liittyvät ideat tarjoavat enemmän pureksittavaa kuin "taide", ja jos tehosteet takkuilevatkin ja juoni hutiloidaan, "taide" on hurmaavan tylsää, joten skaba on tasoissa siltä osin, lumoaako kerronta, vai nuuhkitaanko teosta pikkurilli pystyssä.

The Lesbian Favourite on oikeasti ihan vain The Favourite. Se vasta minua edustaakin, sillä kyseessä on post-suvakkielokuva. Hovijuonittelu on hauskempaa, jos kolme historiallista naista ovat lesboja, vaikkeivät he välttämättä olleet - joten he ovat. Leffa ei saarnaa lainkaan, vaikka mukaan on realismin nimissä heitetty huomautus, että paljastuminen olisi skandaali. Jos vaadit leffan sanovan jotakin, sano jotakin ja keksi, miksi leffa on puolellasi. Taidetta.

Harrastin vähemmistöjä aktiivisesti yli 10 vuotta osittain siksi, että etsin itseäni ja osittain siksi, että etsin vaihtelua (paljastui, että olen Shang Tsung). Siihen 10 vuotta päälle, niin kyllä nukuttaa, kun Brokeback Mountainin ja Crashin aikaan käyty horina jatkuu sellaisenaan ilman Brokeback Mountainin tasoisia elokuvia.

Ainoa järkevä ajatus, jonka kuvittelen sanovani, tulee tässä: tämä pakina on edustuksellinen, jos sinäkin tahdot kitistä ja ruikuttaa aktin itsensä ilosta.