Game of Thrones päättyy keväällä. Matka on ollut töyssyinen, muttei koskaan siinä määrin, etteikö sarja olisi säkenöinyt historiallisen tärkeänä mielikuvituksen kannattajille. Alkuaikojen pornoilu ja viimeaikojen teleporttilogiikka ansaitsevat ruoskaa, mutta jos katsoit vapaaehtoisesti Xenaa, huomaat jonkin muuttuneen, kun lohikäärmemöykkä ylittää useimpien vastaavien elokuvien tason jo teknisessä mielessä puhumattakaan siitä, että tunnet sympatiaa insestiroistoja ja kullittomien kyylien kokoelmaa kohtaan. Lähitulevaisuudessa isoa fantasiaa riittää.

Katson kaikki jaksot uudestaan ja kirjoitan lyhyen jutun jokaisesta. Loput putkahtavat uutisvirtaamme, kunnes lopulta arvostelen viimeiset 6 jaksoa hieman pidemmin. Spoilereita.




Tottahan Sormusten herran piraattikopio läskimmällä Boromirilla kiinnostaa. Muistan merkitykset terävämmin kuin yksityiskohdat, joten olen melko varma, että odotin aikanaan näkeväni ja aluksi näinkin aidon Boromirin samassa parrassa ja haarniskassa, joka action-figuurillanikin on. Yhtä varma olen, että Sean Bean loi uuden ja kiehtovan hahmon jo örkkiä pakoilevan karkurin mestaukseen mennessä. Se yllättää aina, kuinka paljon syvyyttä Ned Starkin huolestuneesta katseesta löytyy.

Olen nähnyt pilotin nyt neljästi tai viidesti. Jakso tuskin voisi olla rikkaampi (sisällökkäämpi ja täyteläisempi), ellei se jättäisi Danya ja Lannisterien omia hetkiä myöhemmäksi. Kun tarinalla on rutosti selitettävää, se alkaa toiston myötä maistua asetelmalliselta ja jopa matematiikalta, mutta sitäkin voi arvostaa. Lannisterien ensimmäiset sekunnit ovat info-oksennusta, mutta Starkien kuvioita pohjustettaessa monikaan sana ei mene hukkaan tai kalskahda falskilta ja kamerakin taltioi sielujen salaisuuksia. Aiempaa paremmalta ruudulta katsottuna savukiekuroissa ja varjojen syvyydessä on tuoreuden tuntua, joten kyllä lähtee.

Ensimmäinen tissi- ja teleporttikohtaus on sama. Kun Housut pois! -kunkku saapuu pohjoiseen kuukauden matkattuaan, on seurueeseen kuuluva, kierosilmäinen, blondi rillumareikääpiö maagisesti ehtinyt vetämään kännit ja kuivat bordellissa. Tyrion ilmoittaa olevansa älykäs, mutta Peter Dinklagen irstas virnistys nollaa tilanteen niin, että hahmonkehitys maistuu taas. Pervoilun matematiikassa mielenkiintoista on se, että ensimmäiset tissit juuri ennen haavoittuvaisen Danyn tissejä vähentävät Danyn kohtauksen kohahduttavuutta, ja vaikka Danyn kähmivä veli kärjistää asioita, kähmintä puolestaan laimentaa insestilopetuksen shokkiarvoa. Jakso on niin hallittu, että se todennäköisesti yrittää vietellä viattomat impit saastaansa nappi kerrallaan: riuhtaisten vasta, kun uhri syyttää tästä itseäänkin.


Jakso 1-2 >