Ruotsalainen Simon Stålenhag on tieteiskirjailija ja -taiteilija hämmästyttävimmästä huikeuden yläpäästä. Jokseenkin sattumalta käsiini etsiytyneet Stålenhagin Tales from the Loop -tarinat näet iskivät nerokkaan science fictionin ja tarinankerronnan maukkaimpaan ytimeen.

Tales from the Loop on alkujaan herran luoma tieteiskirja, jonka tarinat päätyivät julkisuuteen vuosina 2014 ja 2015, kiitos Free Leaguen vetämän joukkorahoituskampanjan. Stålenhag on ilmeisesti ennen kaikkea visuaalinen suunnittelija ja taiteilija, sillä hänen kättensä jälkiä on nähty myös videopeleissä, televisiossa ja elokuvissa. Talesista kasvoi kuitenkin nopeasti jotain vielä suurempaa, ja se toimii inspiraationa myös samannimiselle roolipelille.

Vaan käsitellään ensin tämä ensimmäinen Tales-kirja.

Tales on oikeastaan harvinaisen nerokas spefi-universumi. Siinä ei selitetä eikä väännetä rautalankaa. Asioita katsotaan aivan arkipäiväisesti, sellaisena kuin ne ovat tai olivat. Tarinankerronta ja kuvitus jättävät valtavasti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle samalla kun Stålenhagin uskomattoman hienot kuvitukset lietsovat sitä hurjaan laukkaan.

Lähtökohtahan on herkullisen kovaa scifiä. Loopin rinnakkaisuniversumissa teknologia suuntasi toisen maailmansodan jälkeen ihan hitusen eri suuntaan kuin meidän maailmassamme, jonka myötä 1950-luvulla gravitaatioteknologia yleistyi vauhdilla. Myös muu huipputekniikka otti hieman erilaisia askeleita, joten esimerkiksi robotiikka ja tekoälyjärjestelmät ovat Talesin maailmassa huomattavasti omaamme edellä. Mutta muutoin maailma on hyvin tutunlainen. Tarinoiden nykyaika yltää 1990-luvulle saakka maailmassa, joka on täysin tunnistettava, valtaosin kuin peilikuva omastamme. Michael Jackson ja Frankie Goes To Hollywood ovat 1980-luvulla pop-listojen kärjessä, kertoja fanittaa samoja elokuvia ja Commodore 64 on kuuminta uutta kotitietokonerintamalla. Mutta kun on niitä erojakin.

Suurin ero tulee siitä, kun Ruotsin hallitus päätti rakentaa maailman suurimman hiukkaskiihdyttimen. The Loopiksi nimetty laitos käynnistyi vuonna 1969 ja on sen jälkeen kiihdyttänyt tieteellisiä läpimurtoja samalla, kun se on ehkä avannut myös pikku aukkoja aikaan ja avaruuteen. Niistä on ehkä mennyt jotain läpi, kenties kumpaankiin suuntaan. Kiihdytin täräyttelee välillä niin tuntuvasti, että jotkut saavat siitä näkyjä tai hallusinaatioita. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Näkikö kaveri oikeasti metsässä dinosauruksen? Mitä nuo oudot jäljet hangessa ovat? Emme oikeastaan tiedä. Kertoja vihjaa muttei kerro. Oudoimmat asiat tapahtuvat näkökentän rajamailla, jossa laukkaava mielikuvitus saattaa tuoda koettuun oman lisävärinsä.

Kännykkäkuvia kirjan aukeamista, jotta saisitte vähän lisää näkemystä teoksen olemuksesta. Sivujen taitto vaihtelee kuitenkin tuntuvasti - joillakin aukeamilla on kahden sivun jättikuva, joillakin kaksi tai useampia pienempiä kuvia ilman tekstiä.

Tales rakentaa maailmankuvaansa kertojan muisteloilla lapsuudesta ja nuoruudesta, niiden arkipäivästä ja tapahtumista. Lumisotaa hiukkaskiihdytintornin jäähdytystornien varjossa. Metsästä löytyneen hajonneen robotin purkamista varaosiksi. Varastosta löytyneellä sammutusrobotin kauko-ohjaimella leikkimistä - ja kappas, sekä ohjain että robotti toimivat. Hauskaa oli niin kauan kunnes poliisit tulivat paikalle sanomaan soh soh. Venäjältä tutkimuslaitoksesta karannut laittomalla tekoälyohjelmistolla varustettu robotti kurkkii illalla ujosti pihan kulmalla. Kuinka telttaretkellä etäisen tutkimuslaitoksen valtavat, satojen metrien ellei jopa kilometriin saakka ulottuvat kaaret humisivat niin, että heräsin makuupussissani...

Stålenhagin luoma maailma on niin tuttu, silti niin erilainen ja joka sivullaan niin makeasti kutitteleva. Tales ei kerro niinkään selkeää tarinaa kuin kuvaa maailmaa tuossa maailmassa elävien nuorten arkipäiväistä elämää runsaalla, huikealla kuvituksellaan. Joka kuvassa on jotain tuttua mutta myös jotain maagista. Maisemat näyttävät niin kovin tutuilta ja meikäläisiltä, vaikka ne sijoittuvatkin ruotsalaiseen maaseutu- ja pikkukaupunkikuvaelmaen. Mutta joka kuvassa on myös jotain lumoavaa. Ehkä tieteiselokuvamaisia rakennuksia, robotteja tai gravitaatiolaivoja - tai ehkä vain erikoinen talo, josta oheinen teksti kertookin jännän tarinan. Eikä mistään väännetä rautalankaa. Välillä kuvilla on niihin liittyviä pitkiä tarinoita, välillä on vain tekstillistä tarinaa, välillä pelkkää kuvitusta - ja niiden tulkinta ja aukkojen täyttäminen jää lukijan vastuulle.

Enpä suoraan sanoen osaa sanoa yhtään teosta ihan viime vuosilta, joka olisi yhtaikaa haastanut minua lukijana näin vahvasti.

Tales from the Loop elääkin hämmentävässä lokerossa kirjallisuuden suuressa sektorissa. Se ei ole romaani, ei taidekirja, ei sarjakurva. Se on ainutlaatuinen ja tyrmäävän tyylikäs tarina toisesta maailmasta, joka on huikean lähellä omaamme mutta silti monin tavoin niin erilainen. Sen upeiden maalausten ja kuvien välissä elävän tarinankerronnan yhdistelmä ei ole helppo luettava, vaan teokselle on annettava aikaa. Mutta se on laatuaikaa.

Tales on saanut myös jatko-osan Things from the Flood, joka sijoittuu hieman Talesia myöhempään aikaan. Sen pohjalta on tehty myös samanniminen roolipeli. Jossain vaiheessa Tales saapuu myös nettitelkkaruuduillemme, sillä Amazon työstää sen pohjalta parhaillaan tieteissarjaa. Jos sarja yltää edes lähelle Talesin herkullista asetelmaa, niin siitä tulee takuusti herkullinen katseluelämys.


Kirjailija: Simon Stålenhag
Kuvittaja: Simon Stålenhag
ISBN: 9789187222214
Kustantaja: Fria Ligan
Sivumäärä: 125


Unboksausvideo kertoo jälkikäteen katsottuna hyvin senkin, että Talesin taustat olivat tässä kohden vielä vähän epäselvät. Oliko ensin kirja vai roolipeli? Millainen Talesin maailma oikeastaan on? No, pikkuvirheitä!
Suora linkki: https://www.youtube.com/watch?v=xrNXYPymVrQ

Lisätietoja: Tales from the Loop
Lisätietoja: Kickstarter