V2.fi-vuosien varrella olen arvostellut jos jonkinlaisia kuulokkeita, parin kympin muovisista rimpuloista useamman satasen vastameluihin ja kilpapeliammattilaisten työkaluihin. Viimeiset pari viikkoa päässäni ovat olleet Master & Dynamicin MH40:t, jotka kuuluvat hieman eri sarjaan: ne ovat puhtaasti musiikin kuunteluun tarkoitetut kuulokkeet, jotka kolkuttelevat kevyesti hifismin portteja.


Master & Dynamic ei ollut minulle entuudestaan tuttu valmistaja, eikä se kovin pitkäikäinen projekti olekaan: newyorkilainen firma perustettiin vuonna 2014. Tämä kohtuullinen nuoruus ei näy ainakaan MH40:en designissa. Niistä huokuu menneiden vuosikymmenten kaikuja 50-luvun radioista ja kaksitasolentokoneista. Toisaalta nahkaa ja metallia yhdistelevä ulkoasu on jollain tavalla retromoderni ja voisin nähdä vaikkapa Doctor Whon pitävän näitä luureja jossain sarjan tuoreessa jaksossa. Ehkä sana jota haen on siis ‘ajattomat’. Ainoa kuulokkeissa oleva painike on toisen korvan takana oleva mute-painike, jossa on tyydyttävä naksahdus ja painotuntuma, kuin kalliissa kuulakärkikynässä.

MH40:t saapuvat tyylikkään pelkistetyssä paketissa, jonka sisus on vielä pelkistetympi. Kannen avaamalla löytyy pehmuste, jossa on koloset kuulokkeille sekä pienelle pyöreälle nahkarasialle, jossa voi säilyttää mukana tulevia kahta kangaspäällysteistä piuhaa ja plugiadapteria. Toinen piuhoista on varustettu pienellä mikrofonilla, joten mobiilikäyttäjätkin on otettu huomioon, mikäli tämän hintaisia luureja uskaltaa reissussa kuljettaa. Reissuun ne voi kuitenkin ottaa mukaan pehmusteiden alta löytyvässä suojapussukassa, joka on kestävää kangasta. MH40:t taittuvat tasaisiksi, joten kovin paljon tilaa ja näin ollen isoa suojakoteloa ne eivät tarvitse. Lisäksi laatikosta löytyy muutama ohjekirjanen ja esite vaihdettavista eri värisistä kuuloketyynyistä (niissä on magneettikiinnitys) - ja muutenkin näitä kuulokkeita löytyy yhdeksänä variaationa. Kaikesta huokuu pieni… miten sen sanoisi, sampanjalasi esiin ja patiolle katselemaan purjeveneitä -fiilis.


Päässä MH40:t tuntuvat painavilta (360g), varsinkin kun on tottunut esports-luurien keveyteen ja upottaviin muistivaahtokuppeihin. Eivät ne kuitenkaan epämukavatkaan ole - parin tunnin kuuntelusessiot ainakin näin viileillä säillä onnistuivat ongelmitta. Erityisen helppo ne on kääntää hetkeksi toiselta korvalta pois, jos puhelin soi tai joku tulee juttelemaan. Kääntöpuolena MH40:t eivät kestä liian rajua pään nyökyttelyä (esim. jos kumartuu lattiaa kohti kissaa rapsuttelemaan), vaan ne saattavat pyörähtää pois korvilta ja saman tien koko päästä. Vahvan materiaalinsa ja korvat peittävien kuppiensa ansiosta ne pitävät ulkopuoliset äänet hyvin kurissa.

Sitten päästäänkin siihen kuunteluelämykseen. Aloitin tietenkin kuuntelun sillä jokapäiväisellä taustametelilläni, eli elektronisemmalla musiikilla. Referenssiraitani, eli Kemopetrolin Child is my Name ei kuulostanut aivan yhtä leuat loksauttavalta kuin puolet halvemmilla Marshalleilla, jotka tuntuvat olevan kuin sille kappaleelle luodut, mutta eivät MH40:t kauaksi jääneet - eroa tuntui olevan hienoisesti keskialueella, eli lauluäänessä, joka jäi hieman taka-alalle. Bassopuoltakaan näissä ei ole unohdettu, mikä minulle maistuu. Parin päivän miellyttävästi sujuneen kuuntelun jälkeen aloin salakavalan yllättäen erottaa soittolistaltani ne raidat, joiden kanssa on istuttu hieman kauemmin studiossa ääniä ja kokonaisuutta hiomassa.


Siitä innostuneena suunnistin Spotifysta löytyvälle “Hifi, Audiophile tracks to test…” -soittolistalle (löytyy täältä) ja nyt MH40:t näyttivät kyntensä. Listalta löytyy niin elektronisempaa soundia, elokuvaääniraitaa, bluesia, rokkia, akustista kitarointia kuin hiphopiakin, mutta koostajansa mukaan mukana on ainoastaan ns. ‘full-range’-kamaa, eli ääniä laidasta laitaan, laadukkaasti äänitettynä. Erityisesti ihastuin siihen, kuinka kuulokkeet toistivat akustisia soittimia (kitara, klarinetti, huuliharppu...), mutta en mihinkään muuhunkaan pettynyt: soinnissa oli reilusti tilaa ja syvyyttä sekä jokaisessa äänessä riittävästi voimaa ja tarkkuutta.

Jos oikein keskittyi kuuntelemaan, niin laulajien ylemmät keskiäänet olisivat voineet olla hieman raikkaampia ja joissakin kappaleissa basso rymisteli hieman pehmeän korostetusti. Muuten voisin kuvitella, että raidat toistuivat jokseenkin niin kuin niiden tekijät ne haluaisivat kuultavan. Arvioinnin lomassa jäin useamman kerran silmät kiinni kuuntelemaan musiikkia ja palasin mielessäni 20 vuotta taaksepäin Helsingin messukeskuksen viereisen hotellin hifimessuille. Nils Landgren Funk Unitin Sisters of Arequipa sisältää varmasti kaikki äänialat ja kuulosti kerrassaan hienolta. Sen tosin huomasin, että hieman kovemmasta äänenpaineesta oli MH40:lle hyötyä.

MH40:t nousivat kotitoimistossani kukkulan kuninkaaksi, eli päivittäisten käyttöluurien paikalle ja vinyylihifistelyyn niihin hetkiin, kun ajankohta ei kotikaiuttimien käyttöä salli. Reissuun niitä en uskalla kyytiin ottaa. Hieman tässä heräsi 90-luvun hifistelijä-Manu taas talviuniltaan! Hintalappu niillä on korkea, mutta myöntää täytyy, että kyllä ne kuulostavat 400 euron kuulokkeilta. Tai ainakin 350 euron.

Yhdessä V2.fi:n monista vuoden 2018 joulukisoistakin tullaan muuten jakamaan yhdet Master & Dynamic -kuulokkeet (ei kuitenkaan MH40:t), joten pitäkää korvat höröllä!



Hintaluokka: 400 euroa
Lisätietoa: Master & Dynamic