Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Skullcandy Venue

Manu Pärssinen

10.11.2018 klo 10.35 | Luettu: 6863 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Melkein, muttei ihan
Skullcandy tavoittelee uusia kohderyhmiä ja on julkaissut bluetooth-vastamelukuulokkeet mallistonsa huipulle hieman alle 200 euron hintaluokassa. Minulla on vielä vähäisesti kokemusta sekä vastameluilusta että Skullcandyista, mutta ainakin kaksi vertailukohtaa: vuosi sitten testasin Skullcandyn langattomat Crusher-kuulokkeet (arvio), jotka saivat minut nostamaan Skullcandyt ‘one to watch’ -listalleni, sekä elokuussa Marshallin Mid ANC -vastamelukuulokkeet (arvio), joiden hinnoittelu oli vähän reilu, mutta joiden toimivuus tuli testattua vielä viime kuussa Atlantin ylilennoilla - ja kyllähän ne toimivat.


Langattomat Venuet on selvästi nimetty aikuismaisemmin kuin monet muut Skullcandyn tuotteet ja se välittyy myös pakkaukseen, sekä sen aukaisemalla löytyvään komeaan kuulokkeiden kantopakettiin. Matkalaukkumateriaalilta tuntuva kestävän oloinen kotelo on päällystetty harmaalla kankaalla ja koristeltu tyylikkäästi juuri ja juuri erottuvalla pienellä kallo-logolla, mutta hieman kookas se on. Mikäli lentoyhtiö niin sallii, nykyäänhän on tapana ottaa lennolle mukaan isompi carry-on-laukku sekä pienempi ‘henkilökohtainen esine’, vaikkapa läppärilaukku, ja jälkimmäiseen Venueiden kuljetuskoteloa on hankala sovitella. Kotelosta löytyvät myös paikat (ja ne itse piuhatkin) USB-latauspiuhalle sekä 3,5mm kuulokepiuhalle. Mikäli lataus lopahtaa, niitä voi siis käyttää myös johdon kanssa, mikä on aina plussaa.

Itse kuulokkeet noudattavat designiltään samaa hillittyä linjaa, nappasipa itselleen täysmustat tai mustapunaiset versiot. Ne kestävät vääntelyä ja asettuvat korville mukavan tukevasti, tosin säätövara ei kaikkein isopäisimmille välttämättä riitä. Arvostan sitä, että kaikki kontrollit löytyvät kuppien ala-takaosasta, mutta käytetyt pehmeäreunaiset painikkeet ovat huomattavan hankalia käyttää. Niiden pienet pyöristetyt painike-ulokkeet eivät omiin nakkisormiini tunnu riittävästi ja hipelöidä saa turhaan, ennen kuin tarvittavat toiminnot löytyvät. Hyvä ominaisuus on se, että latauksen voi tarkistaa pienistä led-valoista kytkemättä kuulokkeita päälle, sekä oma painike mobiiliavustajan (Siri, Google Assistant) kutsumiselle. Venuet tuntuvat ensikosketuksella korviin varsin mukavilta ja pehmeiltä, mutta parin tunnin yhtämittaisen käytön jälkeen niiden painon alkoi tuntea korvanlehdissä. Keskimittaiselle kävelylenkille mukaan ottamiseen ne sopivat mainiosti.


Kesän jäljiltä olohuoneen pöydälle oli jäänyt vielä yksi isohko tuuletin ja kun sen pisti päälle television kanssa yhtä aikaa ja avasi vielä parvekkeen ovea, sopiva testiympäristö vastamelutoiminnolle oli valmis. Venuet tekevät sen suhteen mitä lupaavat. Mikäli musiikki ei ole soimassa, taustalla on pientä kohinaa ja joidenkin äänilähteiden kanssa pieniä muita häiriöääniä, mutta normaalikäytössä vastamelu toimii erinomaisen tehokkaasti - en edes tajunnut, kuinka paljon kotitoimistoni tietokonekin humisee, ennen kuin kytkin toimintoa päälle ja pois - tai kuten Skullcandy asian ilmaisee, pistin kuulokkeet “ANC-tilaan” tai “Monitor-tilaan”. Näppi(korva)tuntumalta voisin väittää, että melunpoisto oli inasen toimivampi kuin Marshalleissa. Se voi tosin johtua myös hieman isommista ja pehmeämmistä kuulokekupeista.

Venueiden toisto on pehmeästi bassovoittoinen, mutta se toimi välillä edukseenkin päivittäin kuuntelemassani elektronisessa musiikissa. Lopulta sitä kaipasi kuitenkin hieman lisää ryhdikkyyttä kautta linjan, vaikka keski- ja yläpää olivatkin bassopäätä selkeämpiä. Heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien olin kuitenkin vaikuttunut siitä, kuinka ilmava niiden ääni on - stereokuva on laaja ja erotteleva. Uskon Venueiden äänimaailman miellyttävän useimpia tämän hintaluokan kuulokkeiden kuuntelijoita.


Venuet pyrkivät erottumaan massasta myös Tile-ominaisuudellaan. Tile valmistaa pieniä, vaikka avaimenperään kiinnitettäviä muovilätkiä, jotka yhdistyvät bluetoothilla kännykkään ja siellä sovellukseen. Jos luurit siis unohtuvat, ne pitäisi sisäänrakennetun Tilen avulla olla mahdollista löytää. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään elokuvamainen sentin tarkka GPS-kartoitus, vaan appi kertoo, mikäli kuulottimet ovat bluetoothin kantoalueella ja kännykän ruudulla olevaa painiketta painamalla Venuet saa pitämään hentoista linnunlaulua muistuttavan äänen. Kotioloissa ja vaikkapa kirjastossa tämä auttaa ne kyllä löytämään, mutta entäpä jos unohdus käy lentokentällä tai vaikka bussissa? Silloin Tile luottaa muihin tilettäjiin, eli sovelluksen kautta voi ilmoittaa luurit kadonneiksi ja kun joku toinen Tilen käyttäjä on kuulokkeiden lähistöllä, siitä saa karttailmoituksen. Suomessa tämä ei ehkä ihan vielä toimi.

Kuulokkeiden latauksen luvataan kestävän 24 tuntia, mikä tuntui suurinpiirtein pitävän paikkansa, iltaisin joitakin tunteja kuuntelemalla laturia ei tarvinnut etsiä viikkoon. Sitäkin parempi ominaisuus on kuitenkin pikalataus, jolla saa kymmenessä minuutissa viitisen tuntia lisää käyttöaikaa. Skullcandy on selkeästi onnistunut nostamaan profiiliaan, mutta lopputuntuma Venueista on kuitenkin se alussa mainittu ‘melkein, muttei ihan’, ja se pätee myös hinta-laatusuhteeseen sekä lopulliseen tähtimäärään.



Lisätietoa: Skullcandy
Hintaluokka: 180 euroa

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi otti käyttöön:... Peltonen pyytää ante... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova