Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Yhdet kuulokkeet kuunteluun, kahdet pelaamiseen

Manu Pärssinen

21.08.2018 klo 21.46 | Luettu: 7750 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kolme kertaa kuulokoje
Kesän kuumien kuukausien aikana V2.fi:n toimistolle kolahti kolme kappaletta kuulokkeita, joista yhdet on tarkoitettu musiikin kuunteluun niin kotona kuin liikenteessä, toiset konsolipelaajille ja kolmannet kilpapelaamisen kovaan maailmaan. Kaikista kolmesta kuulokesarjasta on julkaistu aiempiakin testejä, joten katsastetaanpa, miten uusimmat tulokkaat pärjäävät.

Marshall Mid A.N.C.


Marshallin Monitor- sekä Major II -kuulokkeet ovat vekottimia, joita voin suositella ilman tunnontuskia, varsinkin kun puhutaan hinta/laatu-suhteesta. Niitä onkin alkanut näkyä kadulla ihmisten päässä yhä enemmän ja enemmän, joten joku muukin lie samaa mieltä. Samaa laatua näkyy myös uudessa tulokkaassa Mid A.N.C.:ssä, jonka isoin uudistus on juurikin se ANC - eli vastameluvaimennus. Samalla hintalappu on hilattu reilusti ylöspäin - kun Major II:a saa satasella, verottavat Mid ANC:t lompakkoa lähes 270 eurolla.


Paketin avaamisesta saa samat fiilikset kuin ennenkin - Marshall kiinnittää huomiota yksityiskohtiin kullatuissa osissa tai logoissa siellä täällä, vahvistimien nostalgiaa herättelevässä suojakotelossa ja niin edelleen - jopa USB-latauspiuhan liittimet ovat brandattyja. Pienikokoiset kupit eivät paina korvia liikaa, vaikka asettuvatkin tukevasti päähän ja mahtuvat mukaan moneen matkaan. Ne tuntuvat jopa ehkä inasen mukavammilta kuin Major II:t.

Äänenlaadultaan ja äänentoiston painotuksiltaan Marshallit vastaavat edelleen juuri sellaista äänimaailmaa, joka minua miellyttää - erottelevan selkeä ja tasapainoinen, mutta silti sopivasti alapäässä pehmeä. Monet kalliimmat luurit saavat hävetä, vaikka makuasioista ei alettaisi kinastelemaankaan. Taajuusvasteeksi luvataan se aika perinteinen 20 Hz - 20 kHz.


Kesän kuumimpana viikkona vastameluominaisuutta oli helppo testata, kun joka huoneessa pörräsi eri kokoisia ja näköisiä tuulettimia. Marsut tekevät melunpoistossa ihan pätevää työtä, sillä taustahumina ja ärsyttävimmät äänet katoavat lähes kokonaan ja puheäänistä - jopa käyttäjän omasta, tulee huomattavasti selkeämpää. En odottanut ominaisuudelta ennakkoon paljonkaan, joten positiivisen puolelle jäätiin. Tässä pienet kuulokekupit ovat kuitenkin ehkä hieman haitaksi. Äärimmäiseen testiin Midit pääsevät seuraavalla lentokonereissullani.

Bluetoothin ja meluvaimennuksen kanssa Marshall Mid ANC:t pelittävät muutaman kymmenen tuntia, ilman melunvaimennusta jonkun verran kauemmin.Toki niitä voi käyttää myös suoraan äänijohdolla, mistä plussaa. Samassa hintaluokassa alkaa olla jonkun verran kilpailua vastamelusarjassa (mm. Sony, Sennheiser), joten uudet Marshallit menettävät hieman aiemmin niin erinomaisesta hinta/laatusuhteestaan. Toki parhaat melunpoistajat ovat vielä vähintään muutaman sadan euron päässä.



Hintaluokka: 270 eur
Lisätietoa: Marshall

Steelseries Arctis 3 Console Edition


Steelseriesin Arctis-kuulokesarjasta testasin viimeksi kallimman pään vempelettä, eli Arctis Pro:ta, jonka mukana tuli GameDAC-lisävekotin. Pidin niissä lähes kaikesta: materiaaleista, päässäistuvuudesta sekä äänenlaadusta, mutta ongelmana oli, että DACin ohjelmisto aiheutti erilaisia ongelmia kahdessa eri testikoneessani. Arctis 3 Console Editionin kanssa sitä ongelmaa ei ole - ja kaikki muu hyvä on edelleen kohdallaan.


Isoin ero on toki se, minkä kuulokkeet kertovat nimessään: “Console Edition”. PlayStationin, Xboxin ja Nintendo Switchin lisäksi niitä voi toki käyttää myös mobiililaitteiden kanssa, VR-silmikoissa ja ihan vaan PC:lläkin. Mukana tulevan kumisen ja kestävän oloisen kytkentäpiuhan toisessa päässä on Steelseriesin käyttämä USB:n sukuinen liitin ja toisessa päässä nelinapainen 3,5mm liitin. Arctis 3:sta löytyy kuitenkin myös ihan normaali 3,5mm liitin, mikäli sellainen johto tulee tarpeeseen - tai haluaa jakaa äänielämyksen kaverin kuulokkeisiin. Ulkonäöltään ne eivät räiskyviin ledivaloihin tottuneita esportsaajia hätkäytä, mutta miellyttävät mustine mattapintoineen varmasti aikuisempaakin yleisöä.

Mitään isompaa valittamista en näistä luureista löytänyt, mutta keskitytään hetki siihen, minkä totesin erityisen hyväksi: käyttömukavuus. Testikausi ajoittui juuri siihen heinäkuun tuskaisimpaan yli 30 celsius-asteen aikaan, enkä silti havainnut hien tirskuvan korvieni tienoilta. Arctikset eivät paina liikaa ja kokonaan korvat peittävä ‘Airweave’-materiaali on miellyttävän tuntuinen, samoin kuin kankainen, hillityn tyylikkäästi kuvioitu kankainen panta päälakea vasten. Pantaa voi myös löysätä ja kiristää, joten luurit sopivat monenkokoisiin päihin.


Koska Arctis 3:ssa ei ole USB-liitäntää, niiden säätäminen ei ole SteelSeries Engine -ohjelmistolla maailman simppelein juttu, mutta onnistuu rekisteröintitoimenpiteiden jälkeen. Konsolipelikäytössä ja työn taustamusisoinnissa en moista säätömahdollisuutta edes kaivannut, sen verran hyvin kuulokkeet tekevät työnsä aivan suoraan paketistakin. Mitään ärsyttävää niiden soundissa ei ollut, eikä tässä hintaluokassa voikaan odottaa huippuluokan erottelevuutta tai juuri oikeanlaista tasapainoa bassoäänissä. Engine-rekisteröinti tarvitsee valitettavasti tehdä, jotta saa PC:llä käyttöönsä 7.1-surroundäänet sekä pientä taustamelun poistoa. Rekisteröinti kyselee jopa kuulokkeiden sarjanumeron, joten eteenpäin myyminen hankaloituu, mikäli se on sidottuna omaan sähköpostiosoitteeseen.

Mikrofonin toiminnasta ei ole myöskään valittamista, vaan ääni oli selkeä ja vallan riittävä arkipäiväiseen kommunikointiin. Arctis 3:t ovat sisaruskatraansa (7 ja 5) halvimmat ja simppeleimmät kuulokkeet, mutta vaikka niistä ei kaikkia “hienouksia” (kuten USB-liitäntää) löydykään, ne ovat ehdottomasti hyvässä hinta/laatu-suhteessa. Ja sillehän minä tykkään tähtiä antaa! Console Editionin hinta asettuu 80 euron tienoille, joten isoimpana ongelmana on se, että monipuolisempaa Arctis 5:ttä saakin sitten jo alle sadan euron. Molemmista on useita eri versioita ja hintahaitari tuntuu olevan omituisen venyvä, joten kannattaa katsoa kahteen kertaan, mitä ostaa ja mistä ostaa.



Hintaluokka: 80 eur (Esim. Gigantissa)
Lisätietoa: SteelSeries

Plantronics RIG 500 Pro Esports Edition


Ja vielä kolmannet kuulottimet samaan kasaan, nämä hintaluokaltaan kahden edellisen välimaastosta. RIG 500:ää saa kyllä halvemmallakin, mutta Esports Edition tarjoaa tukevamman rakenteen, vaihdettavat pehmusteet sekä erilliset säädöt PC:lle ja konsoleille. RIG 500 PRO HC (PS4 ja X1) ovat hintaluokaltaan 80 euron tienoilla, kun taas nämä kaiken kattavat maksavat lähes tuplasti enemmän. Viimeksi testailin samalta valmistajalta vuoden alussa 800LX-mallia (artikkeli täällä).


Aluksi ajattelin, että RIGit olivat päähäni hieman liian pienet, mutta pienen tutkinnan jälkeen säätövaraa löytyi, kun kupit napsautti irti ja siirsi pykälää alemmaksi. Kuulokkeet ovat päässä kevyen, mutta tukevan tuntuiset ja Pro Esports -version metallinen kehys saa ne tuntumaan myös kestäviltä. Muutenkaan rakenteessa ei ole valitettavaa ja kuppien verkkomainen koristelu sekä pannan koloset ja kohoumat tekevät kokonaisuudesta futuristisen näköisen, mutta silti kohtuullisen hillityn - kohderyhmän huomioiden siis varsin onnistuneesta designista on kyse. Tyynyjen materiaali ei ole aivan yhtä silkkisen pehmeää kuin Arctiseissa, mutta silti oikein miellyttävää korvia vasten.

Musiikkia kuunnellessa olin hieman yllättynytkin RIGien toistosta - äänialan joka puolelta tuntui löytyvän kohtuullinen määrä erottelua ja puhtia. Ylemmissä keskiäänissä oli ehkä hieman pehmeyttä, eikä basso-Pasanen laula alimpia murahtelujaan, mutta taas on tylsästi todettava, ettei RIGien musiikkiominaisuuksissa mitään ärsyttävääkään ollut. Oleellisempaa on kuitenkin se, miten ne selviytyvät pelien maailmassa.


Monista kilpailijoistaan poiketen RIGien mikrofoni ei ole sangan sisään solahtavaa mallia, vaan se napsautetaan erikseen paikoilleen ja nostetaan pystyyn, kun se halutaan vaimentaa. Paketissa tulee lisäksi konsolipelaamista (X1, PS4) varten oma piuha, jonka toisessa liittimessä on kätevä äänenvoimakkuuden säädin (“RIG Game Audio Dial”). Sitäkään ei ole tehty Kindermuna-muovista, vaan astetta enemmän ajatusta on ollut mukana. Vietin viissatkut päässä kolme konsolipeli-iltaa ja uskaltauduin muutamaan verkkopeliinkin, eivätkä RIGit tuona aikana pettäneet pelimiestä.

RIG 500:t ovat tasapainoisen laadukas paketti,varsinkin jos harrastaa paljon pelaamista sekä konsoleilla että PC:llä, eikä halua eri kuulokkeita joka laitteelle. Ne tuntuvat myös kestäviltä, johdot on helppo vaihtaa ja mukana tulevat toiset pehmusteetkin, joten rahalla saa peliääni-iloa pitkäksi aikaa. Kaikesta tästä huolimatta hintaluokan tuplaus perusmalliin verrattaessa hieman arveluttaa - 150 eurolla on jo monenmoista kilpailijaakin tarjolla.



Hintaluokka: 150 euroa
Lisätietoa: Plantronics

V2.fi | Manu Pärssinen
< Peltonen vastaan WWE... Peltonen vs The Spy ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova