Ropecon, tuo jokavuotinen vähemmän digitaalisen pelaamisen juhla järjestettiin jälleen kerran. Kolmattakymmentä vuotta vanha tapahtuma on kasvanut jo Helsingin Messukeskuksen kokoluokkaan joko siksi, ettei tapahtuma enää yksinkertaisesti mahdu minnekään muualle tai siksi, että entistä massiivisemmat tilat houkuttavat mukaan aina vain valtavampia yleisömääriä. Kummin vain, pelaajakansa hyödyntää tilaisuuden esimerkillisesti.


Messukeskuksen valtava pelaamishalli täyttyi tuttuja tai tuntemattomia pelejä pelaavasta porukasta. Kuljeskellessa oli lähes hurmaavaa katsella miten erilaisia pelaajaryhmiä ja pelejä sieltä löytyi, aina hardcore-figujampoista hauskaa Formula 1 -perhepeliä pelaavaan perheyksikköön.

Ropeconin kaltaiselle pelikulttuurin juhlalle onkin selvästi hurjasti tilausta. Vaikka me median edustajat tartumme helposti elektronisen urheilun kaltaisiin muoti-ilmiöihin, on myös perinteinen pelaaminen edelleen vahvoilla. Roolipelit, lautapelit, strategiapelit, figuuripelit, seurapelit, larppailut ja kaikki epädigitaalinen pelaaminen porskuttaa tänään vahvemmin kuin vuosikymmen tai kaksi sitten, mikä näkyy upeasti myös Ropeconin kaltaisen valtavan pelijuhlan käytävillä. Ikähaitari yltää vaunuissa työnnettävistä pikkuisista harmaapartasetiin ja sukupuolijakaumaakin riittää yli kahden niin pitkälle kuin haluaa laskea tai arvailla.
Figupelaamista villissä lännessä

Kaikille on yhteistä se, että tänne on tultu pitämään mukavaa ja nauttimaan pelaamisesta, kun saman katon alle on saatu mukaan hurja määrä pelaamisen eri muotoja.

Osa Ropeconin lumoa on selvästi se, että siitä voi nauttia ihan miten haluaa. Toiset tulevat paikalle täysin avoimin silmin, ilman ennakkosuunnitelmia. Kävellään sisään ja arvotaan mitä tehdään, yksin tai kaveriporukan kera. Toiset ovat katsoneet tarkoin ohjelmakirjaa ja miettineet mihin ohjelmaan osallistutaan ja milloin.
Pelikirjastosta sai napata vapaasti haluamansa pelin.

Yhdet tulevat pelaamaan kolme päivää putkeen . Virallisia järjestettyjä pelejä löytyy katsomalla pelikarttaa ja kelloa. Osallistuako uuden pelin esittelyyn tai betatestaukseen? Menenkö ensikertalaisten tutoriaalipeleihin? Veteraaniturnaukseen? Mennäänkö kaveriporukalla pelikirjastoon, lainataan jokin uusi tai tuttu peli ja nautitaan siitä? Sitten ehkä vaihdetaan peliä tai mennään turnaukseen tai ulos happihyppelylle tai puistomiittiin tai... Minne, mitä vain.

Toisille kiinnostavinta on varsinainen ohjelmavirta. Aamusta iltaan esitelmiä, paneelikeskusteluja, kaikenlaista syvällistä, akateemista, hauskaa ja kaikkea. Aiheena yksittäisiä pelejä, suuria linjauksia, mennyttä, tulevaa, isoja asioita ja pieniä jutskia.
Figuurimaalausta.
Kirpputorin herkkuja.

Ja onhan noita seikkailijoita. Pukeutujia, pukukisoihin osallistujia, larppaajia, ohjelmasta toiseen poukkoilevia tai täsmästi yhteen ainoaan asiaan koko viikonlopun ajan keskittyviä. Kaikki käy.

Ja oih, nuo myyntialueet ja kirppari, jolle kuka tahansa sai tuoda tavaraansa myyntiin. Sinne olisi uponnut valuuttaa niin paljon, aivan liian paljon, jos vaistoilleen vain olisi antanut vallan.
Women in game design -paneelissa avattiin muun muassa sitä, miten pelejä edelleen suunnataan selkeästi erikseen miehille ja naisille tai kuinka erilaisten pelaajaporukoiden dynamiikat saattavat sisältää hyvinkin kiinnostavaa sukupuolittunutta dynamiikkaa.

Vannoutuneimmille nukkuminen hoituu messuhallin lattialla, jotta pelitunteja ei huku edestakaisin siirtymisiin. Suihkut ovat aivan nukkuhallin vieressä, joten uusiin peleihin voi suunnata raikkaana ja dödöllä höystettynä. Sitä kannattaa käyttää, sillä vaikka Messukeskuksessa onkin ilmanvaihto, niin kyllähän miehinen hiki nousee väkisinkin paikan vahvimmaksi ödööriksi, sitä vahvemmin mitä peremmälle pelisaliin menee.

Ja sitten ne bofferimättäjät ja keppihevoskilpailijat. Onhan se kuulkaa upeaa, kun näin hienosti huomioidaan myös perheellisiä ja perheiden pieniä. Tai kun perhe asettuu miniatyyrimaalauspöydän ääreen yhdessä pipertämään hahmojen ja olentojen pikku yksityiskohtia pensseleillä.

Larppirekvisiittanäyttelyn makupaloja.

Asiat ovat kehittyneet hienosti vuosien ja vuosikymmenten mittaan. Itse olin viimeksi Ropeconissa vaivaiset 23 vuotta sitten ja silloinkin silleen ovelasti vahingossa, kun Ropecon ja Assembly järjestettiin luontevasti samaisessa Messukeskuksessa vierekkäin ja vähän lomittain. Molemmat tapahtumat olivat sopivasti kehittyviä raakileita, jotka pursusivat energiaa, tekemisen iloa ja vähän hatusta temmattua ja inspiraation voimalla räiskyvää järjestämistä. Ropeconin silloinkin hieno puheohjelma ja kunniavieraat olivat hienolla tapaa täydentäviä tekijöitä Assemblyn tietokoneilulle ja kaljoittelulle.

Miellyttävää se oli nytkin. Puheohjelmaa ja kaikenlaisiin ihmisiin törmäämisiä. Kiirettä ei kannattanut pitää, sillä aika usein joku huuteli nimeä tai nicknamea perään, ja sitten piti taas katsoa että kukas tämäkin ihan oudon näköinen tyyppi on. Nimi- ja naamamuistini kun ovat aina olleet surullisen kaameat. Kuulumisten vaihtelu, con-juorujen vaihto, kiinnostavien ohjelmanumeroiden ja pelien selaaminen…

Kyllä vain. Suomalainen pelikulttuuri elää hyvin myös digitaalisen pelaamisen sfäärien ulkopuolella, ja sitä riittää vahvasti niin Ropeconin ja Traconin kaltaisiin suurtapahtumiin kuin lukemattomiin pienempiin tapahtumiin, kokoontumisiin ja peliviikonloppuihin. Jotta ei muuta kuin kohti syyskuuta ja Tampere-taloa.

Lisätietoja: https://2018.tracon.fi/
Lisätietoja: https://2018.ropecon.fi/



Tunnustan ratsastaneeni muutamallakin näistä. En tosin Ropeconissa.