Tuorein sisältö

South Park: Ghost - saatanallista purkkametallia kirotussa katedraalissa

Jukka O. Kauppinen

09.06.2018 klo 14.20 | Luettu: 10771 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Tanssittavaa heviprogedoommetallia

Ruotsalainen Ghost on outo bändiprojekti. Okkultistiseksi käsitetty metallibändi laulaa saatanallisesti tai muuten vain synkästi sanoitettuja kappaleita ja pukeutuu tyylikkään omituisesti, mutta biisit ovat äärimmäisen tuotettua, radioystävällistä ja melodista purkkametallia. Yhdistelmä toimii jopa yllättävän hyvin.

South Park Tampere -festareilla olikin vähintään huvittavaa katsoa, kuinka festareille oli saapunut runsain mitoin teinejä ja lapsiakin vanhempiensa saattamana nimenomaan Ghostia katsomaan. Ja yleisö nostaa nyrkit pystyyn ja yhteislaulaa HEIL SATAN!

Okei. Tämä selvä. Ei siinä mitään, hieno meininki. Ja erittäin näyttävä meininki myös, sillä Ghost rakensi päälavalla varsinaisen pahagoottilaisen katedraalin ja toi lavalle massiivisen kahdeksanhenkisen yhtyeen. Muun muassa kaksi kosketinsoittajaa ja kolme kitaristia loivat lavalle melkoisia äänivalleja, joita artistien tyylikäs pukeutuminen mustiin pukuihin ja esiintyjien henkilöllisyyden peittäviin naamioihin korostaa hienosti. Tyrmäävän näyttävää.

Siihen nähden onkin tietyssä mielessä huvittavaa kuunnella itse musiikkia, joka on melkoisessa kontrastissa upeaan visuaalisuuteen, doom-sävyihin ja metallimusiikkiin ylipäätään. Ghostin poppihevi kuitenkin toimii ja koukuttaa, niin levyillä, musiikkivideoilla kuin festarilavallakin. Lavalla ehkä parhaiten, sillä isolla bändillä soundiin saadaan tasoja ja raskautta niin, että levyjen poppihardrockitkin kuulostavat livenä mukavasti raskaammilta. Ja kun väliin heitetään tietoisesti oikeastikin metallimpaa biisiä, niin sillä saadaan vakuutettua hevimpääkin asennetta vaativa kuuntelija.

Mutta silti, saatanallista purkkapoppia -mielikuva jäi silti vahvimmin mieleen. Yleisöstä kuultu ”melkoista diskoa” tosin menee jo vähän liian pitkälle, mutta onhan se helposti nautittavaa, vaivatta kolahtavaa kevytheviä. Eikä se väärin ole, sillä yhtyeen valitsema tyyli goottikkaan kauhuromantiikan ja synkiöinnin lähettiläinä viihdyttää erinomaisesti. Pisteet myös herkullisen vähäeläiselle, yleisöä kosiskelemattomalle esiintymiselle.

Sarviakaan ei tarvitse lavalla erikseen vilautella, sillä ne ovat jo kaikilla valmiiksi päässään. Ghostistakannattaa nauttia livenä, sillä kokonaisvaikutelma on paljon kouriintuntuvampi ja sävykkäämpi kuin esimerkiksi Spotifystä taustalla striimattuna. Kiitos tästä, South Park!

South Park Tampereen lauantain lavoilla esiintymässä mm. Amorphis, Mustasch, Accept ja Helloween.

Lue myös: South Park: Thorin jumalinen muskelirockspektaakkeli hämmentää ja huvittaa ja
South Park: kaksi teutonilegendaa soitti, kumpi voitti? Helloween vs Accept! .

Lisätietoja: http://www.ghost-official.com/
Lisätietoja: http://southparktampere.fi/









V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< South Park: Thorin j... South Park: kaksi te... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova