Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Blue Satellite

Ville Heinonen

26.05.2018 klo 21.10 | Luettu: 5608 kertaa | Teksti: Ville Heinonen

Langattomat vastamelukuulokkeet
Alunperin lähinnä huippulaatuisista mikrofoneistaan tutuksi tullut Blue on laajentanut viime vuosina aggressiivisesti valikoimaansa myös kuulokkeiden puolelle. Tästä on myös V2.fi:ssä saatu todisteita (Lola ja Mo-Fi).


Nyt testattavat Satellitet ovat Bluen ensimmäiset langattomat luurit. Näimme ja pikaistutimme ne päähämme jo viime vuoden puolella TechBrief-messuilla, ja kuulokkeet tekivät vaikutuksen hyvällä viimeistelyllään ja mukavalla istuvuudellaan. Messuolosuhteissa ei äänenlaadusta oikein osannut sanoa juuta tai jaata, joskin taustamelun vaimennuksen huomasi olevan läsnä.

Tyylikkään pakkauksen sisältä löytyy takuu- ja käyttöohjelappusten lisäksi vetoketjulla varustettu kuulokkeiden kuljetuslaukku. Ensireaktio on jonkinasteinen pettymys, sillä ainakin itselleni kuljetuslaukku on selvästi liian suuri esimerkiksi lentomatkaa ajatellen. Se on valitettavaa, sillä vastamelukuulokkeiden suurin käyttäjäryhmä löytyy nimenomaan erilaisilla kulkuvälineillä työmatkaansa taittavista, eikä tuskin kukaan halua tunkea jo valmiiksi tiiviiseen läppäri- tai käsilaukkuunsa kahden kahvipaketin kokoista mötkälettä. Kuljetuslaukun sisältä paljastuu kuitenkin erittäin kaunis kuulokepari sekä pussi, jossa on kaapelit langallista käyttöä (3,5mm stereoplugi) ja latausta (micro-usb) varten. Kun kuulokkeet ottaa käteensä, huomaa pian, että ne olisi saanut paketoitua lähes puolta pienempäänkin veskaan.


Satellitet tuntuvat ja näyttävät kädessä hyvältä. Pääpanta on yläpinnaltaan maalattua muovia, mutta alapinnassa on jotakin isäpapan vanhoista 80-luvun kuulokkeista (hyvällä tavalla) muistuttavaa punosta. Hopean ja mustan yhdistelmä on tyylikäs ja korvatyynyjen materiaali tuntuu sormea vasten hellivän pehmeältä. Kuppien sisältä kajastaa kaksi eri ritilää, jotka paljastavat kuulokkeiden party trickin – oman elementin vastamelutoiminnon ääniaaltoja varten. Kummankin kupin päällä on Blue-logot ja niiden ympärillä käyttökytkimet. Vasemmalta löytyvät Bluetoothin käyttökytkin sekä nappulat erillisen sisäisen vahvistimen käyttöä (tuttu mm. Bluen Mo-Fi -kuulokkeista) ja aktiivisen vastamelun vaimennusta varten. Oikean puolen kuulokkeessa on äänenvoimakkuuden säätö sekä yksi yleiskäyttönappi, joka mahdollistaa puheluihin vastaamisen sekä perustason toisto-ominaisuudet. Valitettavasti nappi ei tue esimerkiksi Sirin tai Google Assistantin herättämistä henkiin, joten tekoälyä pitää summonoida toisaalta. Kummankin puolen Blue-logon alta hohkaa valkoinen LED-valo sen mukaan, onko esimerkiksi lataus käynnissä, kytkeekö vastamelun päälle / pois tai käyttääkö sisäänrakennettua vahvistinta. Jos vastamelun kytkee päälle, valo palaa muutaman sekunnin yhtäjaksoisesti, ja jos pois, valo vilkkuu hetken. Sama pätee vahvistimeen ja on ainoa tapa todentaa, onko jompikumpi ominaisuus päällä, ellei täysin luota aisteihinsa. Kuten arvata saattaa, se ei ehkä ole kuulokkeiden kannalta hyvä asia.


Vasemmanpuoleisen kuulokkeen pohjasta löytyvät virtakytkin ja USB, oikealla taasen 3,5mm sisäänmeno. Nappulat luurien päällä tuntuvat selkeiltä ja niiden vaste on sormeen asiallinen (joskin painaessa kuuluu varsin äänekäs ja taajuudeltaan muovinen naksutus), mutta virtakytkin on likimain täysin tunnoton. On mahdoton sanoa, onko akku loppunut, kun kuulokkeet eivät herää, vai pitäisikö kenties painaa kovempaa. Kun oikein kovasti keskittyy ja kynnellä painaa, saattaa tuntea napin kytkeytyvän, mutta helppoa se ei ole. Virtanappulassa on toinenkin ongelma – sitä on ilmeisesti helppo olla painamatta tarpeeksi tai painaa liikaa luureja laukkuun pakattaessa, koska useamman kerran testirupeaman aikana luurit olivat jääneet päälle ja virta mennyt tyhjäksi. Kaiken kukkuraksi esimerkiksi tietokonekäytössä kuulokkeet menivät itsestään jonkinlaiseen virransäästötilaan jos signaalia ei ollut hetkeen, ja jos esimerkiksi on tottunut puhumaan headsetin kautta tietokoneen välityksellä kaikki normaalitkin puhelut, joutuu usein hankaliin tilanteisiin, jolloin puhelimeen vastattaessa ei kuulunutkaan mitään. Koska tulen vertaamaan näitä hetken kuluttua joka tapauksessa Bosen Quiet Comfort 35 -kuulokkeisiin, teen sen jo nyt: miksi ihmeessä virtakytkin ei voisi olla liukuva ja mekaaninen kuin Boseissa – vihreä ja punainen asento eivät jätä paljon epäselvyyttä. Ainoa järkiperuste on automaattinen virransäästö, mutta siihen ne (tavallaan) hyvät puolet sitten jäävätkin.

Blue markkinoi Satelliteja nimenomaan tien päälle, mobiililaitteen kaveriksi. Tuntumaltaan ne ovatkin tukevat ja metallisen rakenteen johdosta oletettavasti kestävät käyttöä pitkään. Päähän aseteltaessa ensimmäinen hieman erikoinen seikka on, että pääpantaa en ainakaan itse saanut sopivalle korkeudelle vain kupeista vetämällä päätä vasten, vaan kumpikin puoli piti erikseen kiskoa riittävälle etäisyydelle. Säätö on melko tiukka, kun taas 90 astetta kääntyvät kupit sinänsä ovat aika vetelät. Kun kuulokkeet saa päähän, ne pysyvät hyvin ja ympäröivät korvat tiiviisti. Jopa niin tiiviisti, että muutaman tunnin käytöllä sisätiloissa korvat kaipaavat vähän raitista ilmaa, aurinkoisessa kesäsäässä hiostavuus on todellisuutta. Onneksi Blue on päässyt eroon aiempia kuulokkeita vaivanneesta yläpainoisuudesta – nämä eivät putoa päästä kengännauhoja solmiessa. Kuppien päällä olevia nappeja on päähän aseteltaessa melko helppo painaa vahingossa, joten niiden suhteen kannattaa olla tarkkana.


Satellitet on varustettu Bluetooth 4.1 -yhteydellä (myös aptX), joten streamaus onnistuu varsin hyvällä laadulla. Yhteys toimi sekä tietokoneen että mobiililaitteen kanssa luotettavasti ja esteettömässä tilassa kantama oli jopa kymmenisen metriä. Luonnollisesti myös 3,5mm kaapeliyhteys onnistuu ja nimenomaan kaapelikäyttöä varten kuulokkeista löytyy sisäinen vahvistin, jolloin ääneen saa hieman lisää voimakkuutta ja dynamiikkaa. Vahvistimen käyttö tietysti vähentää akunkestoa, joka Bluen lupausten mukaan on normaalissa bluetooth-käytössä 24 tuntia. Mikäli käyttää sekä bluetoothia että vastamelutoimintoa (ANC), käyttöaika tippuu kahdeksaan tuntiin. Testin mukaan lupaukset pitivät jotakuinkin kutinsa.

Testikäyttö koostui enimmäkseen bluetooth-kuuntelusta ANC päällä tietokoneen tai kännykän kaverina. Molemmissa tapauksissa kuulokkeet toimivat luvatusti ja sisäisen mikrofonin äänenlaatu oli myös puhelukäytössä selkeä. Suurin yksittäinen hämmennyksen aihe oli vastameluominaisuuden toimivuus. Sen lisäksi, että ANC:n päälle kytkeminen toi mukaan pienen taustahurinan, se ei ollut kovinkaan tehokas. Se on “ok”, mutta ei yllä parhaiden kilpailijoiden tasolle. Erityisen hämmentäväksi tilanteen tekee se, että Bluen kuulokkeissa on nimenomaan omat elementtinsä melua vastaan taisteluun. Verrokkina käytetyissä, reilun vuoden ikäisissä Bosen QC 35 -luureissa melu vaimentuu selvemmin ja niitä voi käyttää lähestulkoon kuulosuojaimina ilman äänilähdettäkin, kun taas Satellitet päässä piti välillä tarkistaa merkkivalosta (eli kytkemällä napista ensin ANC pois päältä ja taas takaisin päälle), onko vastamelutoiminto edes käytössä. Ehkä osa ilmiöstä selittyy sillä, että Boseen verrattuna Bluen kupit jo itsessään vaimentavat enemmän ääntä, mutta lievästä pettymyksestä voidaan silti puhua. Etenkin, kun kilpaileva tuote on tämän lisäksi halvempi, päässä pidemmän päälle mukavampi ja äänenlaadun puolesta hyvin lähellä samaa tasoa. Vastameluominaisuutta testattiin työpaikalla, kaupungissa, lapsiperheessä ja linja-autossa – lentokoneeseen eivät Satellitet mahtuneet enää mukaan.

Äänenlaadullisesti Satellitet ovat hyvällä tasolla. Noin 400€ hintaan pitää toki ollakin. Alapää on miellyttävällä tavalla tukeva – ei erityisen yliampuva tai kumiseva. Uskoakseni suurin osa musiikkia tien päällä kuuntelevista osaa arvostaa tätä ominaisuutta. ANC käytössä äänen sointi muuttui hieman tavallista tummemmaksi, menemättä silti tukkoon. Keskialue toimii hyvin. Erityisen hienolla tavalla kuulokkeet erottelevat keski- ja yläpään instrumentit, jolloin musiikista voi tosissaan nauttia ja ehkä oivaltaa myös jotakin uutta. Joissakin arvioissa on kerrottu ilmiöstä, jossa alapään toisto olisi 3,5mm plugia käytettäessä napakampi kuin bluetooth-yhteydellä, mutta itse en täysin pystynyt ilmiötä todentamaan. Äänenlaatu on ehdottomasti näiden kuulokkeiden parasta antia.

400€ on paljon kuulokkeista, eivätkä Bluet tule helppoon markkinaan. Mm. Boselta ja Sonylta on edullisempaan hintaan tarjolla paremmin ääntä vaimentavia kuulokkeita, joskin Bluet näyttävät ja tuntuvat paljon paremmilta. Satellitet tarjoavat premium-fiilistä ja herättävät varmasti ruuhkabussissa ansaittua huomiota. Lyhyemmille keikoille 8 tunnin akunkesto riittää hyvin, mutta pidemmissä sessioissa akun väsähtämisen lisäksi alkaa käyttäjää painaa hieman liian hiostavat ja tiukat korvakupit.

Plussat: Äänenlaatu, viimeistely, materiaalit, akunkesto (varauksin)
Miinukset: Keskinkertainen taustameluvaimennus, käyttönapit, hiostavuus, koko (etenkin kuljetuslaukussa)



Blue Satellite
Hintaluokka: 400 eur
Lisätietoa: Blue

V2.fi | Ville Heinonen
< Peltonen: Benedict C... Peltonen: kymmenen p... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova