Tuorein sisältö

Nightwish tähyää jo lavoille

Jouni Hirn

01.06.2007 klo 10.50 | Luettu: 3592 kertaa | Teksti: Jouni Hirn

V2.fi tapasi Anetten ja Tuomaksen
Ruotsitar Anette Olzon on totutellut reilun viikon julkisuuteen Nightwishin uutena solistina. Pahin mediarumba alkaa olla ohitse ja katseet on suunnattu tuleviin haasteisiin. Vaikka takana on kiireinen haastattelupäivä Anette ja hänen uusi pomonsa Tuomas Holopainen vaikuttavat pirteiltä istuessaan helsinkiläisen Presidentti-hotellin sviitissä.

- Odotan jo pääseväni laulamaan yleisön edessä, Anette huokaa.

- Maltan tuskin odottaa syksyllä alkavaa kiertuetta ja etenkin sen Ruotsin ja Suomen keikkoja. Olen treenannut paljon sekä uusia että vanhoja Nightwishin kappaleitta.

Vastakkaisella sohvalla istuvan Holopaisen mukaan tulevien keikkojen ohjelma alkaa hahmottua vasta heinäkuussa, kun bändi aloittaa rankan treenijakson jossain päin Suomea.

- Anette on hirveän mukava tyyppi ja laulaa hyvin sekä levyllä että treeneissä. Tulemme myös hienosti toimeen keskenämme. Viimeisin koetinkivi on se, millaiseksi hän kokee olonsa lavalla meidän muiden kanssa. Kun se asia hoituu, niin meillä ei ole mitään hätää, Tuomas toteaa.

Olzon valikoitui Tarja Turusen seuraajaksi yli 2 000 demonauhan joukosta. Vaikka uusi vokalisi omaa häikäisevän kauniin lauluäänen niin valinnan tärkeimmät syyt löytyvät henkiseltä puolelta.

- Meidän kemiat pelaavat täydellisesti yhteen. Anetten kanssa voi puhua kaikesta ja hän kestää meidän alapäähuumorin. Ja mikä tärkeintä: nyt jokainen bändin jäsen puhaltaa yhteen hiileen.

Jokisen eväin videontekoon

Tulevana viikonloppuna Nightwish matkustaa Los Angelesiin. Reissulla kuvataan kaksi uutta musiikkivideota ohjaaja Antti Jokisen avustuksella. Siitä, millaisia videoista on tulossa, ei kaksikolla ole harmainta hajuakaan.

- Ihan totta (naurua)... Mutta ei hätää, sillä Jokinen laittoi meille juuri tekstiviestin, että tulossa on helvetin kovaa kamaa, Holopainen myhäilee.

Toinen jenkkireissu on vuorossa syksyllä: lokakuussa käynnistyy Nightwishin Yhdysvaltain kiertue, jonka keikoista osa on jo loppuunmyyty. Vaikka merkit ovat lupaavat, mistään Amerikan valloituksesta on turha puhua.

- Nightwishiä odottaa siellä pieni ja innokas porukka. Bändiä ei vielä tunneta jenkeissä kovin hyvin, joten on viisasta aloittaa keikkailu sieltä. Meidän ei tarvitse ottaa paineita uuden laulajan suhteen.

Nightwishin seuraavat kaksi ja puoli vuotta tulevat kulumaan tien päällä. Yli sata keikkaa, kirkuavia faneja, nimikirjoituksia, satoja haastatteluja ja tonneittan kilometrejä.

Kokeneelle Tuomakselle tuo kaikki on jo tuttua, mutta Anette on ”ensimmäistä kertaa pappia kyydissä”.

- On mahtavaa matkustaa uusiin paikkoihin ja tutustua erilaisiin ihmisiin. Rakastan jopa lentämistä - sekös ihmetyttää bändin poikia, Anette nauraa.

- Olen nähnyt paljon maailmaa ja kadottanut sen fiiliksen, jonka reissuilta aikoinaan sain. Nyt voin elää ne tunteet uudelleen Anetten kautta, Tuomas sanoo lopuksi.

Kuva: Ville Juurikkala

V2.fi | Jouni Hirn
< Placebo jäähallissa... Creative Aurvana DJ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova