Deadpool 2 sai arvostelussa peräti 4,5 tähteä johtuen huonosta huumorintajustani, mutta myös nousemalla taiteellisen sotkuiselle tasolle, joka sallii innokkaan fanin selittää mustan valkoiseksi.

Isoin vitsi on se, että leffa on Poolin kadehtiman Loganin uusi versio. Deadpool selittää tämän alussa, mutta on helppo luulla, että lupaus kuolemasta viittaa heti nähtävään pään irtoamiseen. Loganin tavoin Deadpool 2 kertoo kuolemattoman ja masentuneen sankarin yrityksestä suojella vainottua superpentua, jonka vuoksi hän lopulta uhrautuu isähahmona voimansa menetettyään.

Vitsi on loistava, koska pilailu ei syö tiettyjen tilanteiden vilpittömyyttä; voisin kuvitella Ryan Reynoldsin pieraisevan kuolinvuoteellaan ja irrottavan hykertelyä ja kyyneleitä väsyneellä sarkasmilla. On sympaattista, että Cable käyttää (laiskaksi kirjoittamiseksi Poolin toimesta haukutun) mahdollisuuden palata perheensä luo pelastaakseen Poolin - ja kun on jälkiviisastelun aika, on hervotonta, että Cable pilasi elämänsä, koska Pool leikkimällä leikki Wolverine-leffaa.

Siksi on arvokasta ajatella, että Pool vain luulee olevansa fiktiota. Pimeää todellisuuttaan harhaksi epäilevä sekopää onnistuisi itsemurhassa, elleivät ihmeparantumiset olisi arkea. Projisoin vahvasti: samaistun itseään fiktiona pitävään hahmoon, mutta tahdon muistaa, että totuus kosmisesta vitsistä pysyy salaisuutena.

Lopputekstikohtaus on historian paras, kunhan jatko-osa osaa reagoida siihen. Vanessa oli pätevä elementti ykkösessä, mutta - hahmon oikeudet ja naisten aseman sivuuttaen - hänen poismenonsa sureminen oli ainoa jäljellä oleva käänne, sillä Deadpool ei ole sulhasmateriaalia. Olisi hauskaa, jos jatko-osassa ihmeteltäisiin, miksi mursumies on ainoa X-Forcen jäsen, jonka Pool pelasti (Pool voi vastata totuudenmukaisesti, että jos Brad Pitt tahtoisi jatkaa, hän olisi suostunut Cableksi), mutta Vanessa ei saa palata, elleivät tekijät nimenomaan inspiroidu kiellosta.