Tänä yönä vihdoin sä pääset pois tästä paskamaasta, laulaa Maija Vilkkumaa kappaleessa Lottovoitto. Tutkin vuosi sitten virtuaalikypärien hinta-laatusuhteita ja nyt sijoitin, kun Saksa toimitti 3D-valtakunnan 363 eurolla ja mukaan lykättiin lisälaitteet ja puliukkosimulaattori Skyrim VR.

Virtuaaliporno on kuin showpainia. Yksi pistää pystyyn show'n samalla, kun toinen makaa tajuttomana lattialla. Skyrim VR on showpainia Chris Benoitin tyyliin. Kaikki tuhoutuu yksityiselämänkin puolella aivovaurioiden kasaantuessa. En voi pahoin VR:n aikana, mutta Skyrimin jälkeen pidin seinästä viedessäni roskat ja näin unen, jossa silmäni pullistuivat kuin Arskalla Marsissa. Mahdollisuus hoiperrella uudessa kotimaassa niin pitkälle kuin haluttaa on silti jytkyin kaupanpäällinen sitten Pringlesien mukana tulleen Ali G Indahousen.

Tuhat johtoa on viriteltävä oikein, ellet käy parturissa. Vanha ruho on asennettava kryokammioon, tai köyhä voi vääntää talvella ikkuna auki ilman housuja: muuten linssit huurustuvat. Kamera osoittaa kohti? Kun jonkun Nobelin voitan, lööppilehdet eivät saa todisteita nakusambasta, vaan pahimmillaan sensuroitua, virkamiesmäistä hydrauliikkaa, ellen sitten maistanut alkoholia. Virtuaalitodellisuudessa voit fyysisesti katsoa taakse, mutta askeleita otetaan harvoin. Ellet tahdo, että örkin surmaaminen tuntuu nyrkin lyömiseltä telkkarista läpi, voit seisoa Wii Fit -laudalla, jonka löydät nurkasta imuroimalla.

Oikea suosikkiharrastukseni on yhä toinen rajattomien mahdollisuuksien todellisuus: sänky. Job Simulator ("tee tavallisia asioita sarkastisesti") ja Harmonix Music VR ("kapellimestari söi sieniä" -simulaattori) ovat ainoita VR-sovelluksia, joista riitti lapsenomaista riemua koko illaksi, mutta myyntipuheeni on silti tämä: VR-lasit laajentavat tajuntaa enemmän kuin kuvitella saattaa.

En suosittele ostamaan laseja elokuvien vuoksi, mutta ennustukset alan suunnasta menevät uusiksi, kun varjokuvista vapaa ja mehukkaan kirkas ja värikäs 3D-leffa täyttää lähes koko näkökentän - kotona. Liikuttavan tositarinan VR:ään katoavasta miehestä kertova Avatar on yhä uskomattoman kaunis. Resoluutio ahdistaa hifistiä ja kypärä kaikkia, mutta kauan kestää, ennen kuin HFR 3D 4K -leffan voi katsoa uimalaseilla? Jos ne eivät aiheuta syöpää 55%:n varmuudella (maksimi lääketieteessä), elokuvateatterit posahtavat tomuksi.

Varsinainen VR täyttää näkökentän. Jos uskot surusilmäisen jättiläisrotan järjettömällä peräreiällä olevan halausetäisyydellä, on helpompi kuvitella vaikkapa miltä King Kong näyttää, joten: tajunta laajeni. Jo usein vääristyvät mittasuhteet ovat jänniä (kunhan Sheeva ei debytoidessaan ole kääpiö). Oikeakin elämä laajentaa. Mutta toimiiko alitajuntasi siten, että se murskaa itsekriittisillä ajatuksilla ja unilla halun tehdä viikkoon muuta? En puhu enää petojen peristä vaan sekavista sosiaalisista tilanteista. Olen niistä ja kaikesta kiinnostunut, mutta olisinpa vain kärpänen katossa... Virtuaalitodellisuudessa voin olla jopa xenomorph äijässä.

Vaadin toimintakomedian, jossa sankarin näkökulmaan lukittu katsoja puuhastelee liikeohjaimilla, vaikuttaen vain tunnelmaan. Haastavat VR-pelit ärsyttävät, kun yritän fiilistellä sumua, rasvaa ja tukkaa silmissä, mutta tahdon kaataa maljakoita ja sytyttää sikareita. Katsoisitko seuraavanlaisen interaktiivisen 3D-elokuvan? Poimin kohtaukset eri sovelluksista ja videoista:

Mysteerimies John Smith ahkeroi ruokalassa. Kun pyssymiehet hyökkäävät, John vastaa tuleen kyyristellen tiskin takana. Kaverin kyytiin juostuaan hän jatkaa takaa-ajajien räiskimistä. Kotiin ei parane mennä, joten hän siistiytyy kylpylässä ja liukastuu ja halvaantuu, jolloin häntä uimaleluksi luulevat venäläiset naiset puhaltavat venttiiliin ilmaa. Kun häntä kuljettava ambulanssi ajaa kolarin, hän lentää paareilla ulos ja lähtee kiitämään alamäkeä liikenteen seassa. Mereen syöksyttyään hän näkee kaloja korallin seassa, kunnes tajunta hämärtyy... Hohtavan tekotaiteellisten kristallien ympäröidessä hänet, hän kuulee mystisen äänen tarinoivan elämän tarkoituksesta. Hän kokee kohoavansa! Hän nousee ohi ilotulituksen ja purkautuvien tulivuorten ja korkealle taivaalle! Hän on jumala! Kuolevaiset ovat kuin kärpäsiä hänen valtansa alla ja hän voi sukeltaa heidän keskuuteensa ja takaisin korkeuksiin! Mutta tämä oli jo harhaa – tosiasiassa John upposi meren pohjaan, jossa kuusimetrinen panssaroitu kobra ahdistelee häntä seksuaalisesti. Loppu.


Jaan ensimmäisen huolestuttavan ajatuksen. Koetin leffa-arvostelussa ilmaista, että sankarin pitäisi valita rakkaus, joten kirjoitin: "mieleni teki muuttua stereotyyppiseksi mustaksi muoriksi ja tiuskaista 'girl, you gotta lose that zero and get yourself a hero!'" Teen aina tällaisia mielleyhtymiä, mutta muutin lauseen, koska eräs näkemäni video panostaa mustan muorin näkökulmaan ja harrastan kernaammin harkittua soopaa kuin freudilaisia lipsahduksia. En ole ajatuksen kanssa yrittänyt samaistua vääriin näkökulmiin vielä.

Kun olin mukana filmaamassa The Mummyn painotonta kohtausta, pulun kokoiset pikselit eivät peittäneet Tom Cruisen intoa. Kun tuijotin silmiin sodassa kuolevaa nuorukaista, tiesin että itkisin kaikelle tällaiselle, jos pikselit olisivat max. punatulkkuja. Nopea netti ei pelasta striimattujen VR-videoiden suttuisuudelta. Useimmat ovat kaksiulotteisia ja monet etäännyttävästi leikattuja. Jos katsekontaktille ja huomiolle allergisena tahdon siedätyshoitoa, mitäpä katson? Elokuvahahmot eivät katso silmiisi (kameraan) vielä, mutta toivon Al Pacinoiden ja Winona Ryderien huutavan meille pian. Katsottuani mm. Ylen videot linnan juhlien mölkeröistä ja hissijunteista, joilta puuttuu puoli päätä, latasin tikulle kymmeniä toimivia videoita ns. helposti löytyvistä aiheista.

Suosikkielokuvani VR-biisiä siteeraten: Sitten mä myös, niin tahtoisin, tutkia rannat nuo maailman...! Tai meh. Unelmiin taasen mä jään! Huvitin itseäni ajatuksella, jossa meganörtti päättää kiivetä Mount Everestille, tai jopa lähteä festareille hengailemaan, koska VR antoi vihiä tunnelmista. Käytännössä homma kusee siinä, että VR:ssä voi myös ratsastaa lohikäärmeellä ja tuijottaa silmiin haltioita ja demoneita, joista osa on paremmin animoituja kuin suomalaiset. Humppakansan, studiossa kyyläävien artistien, viekkaiden seireenien, torahampaisten Mortal Kombat -hahmojen, hain, zombien ja pupun tuijottaminen VR:ssä on lumoavaa, koska ne kaikki ovat kauniita hirviöitä ja minä olen turvassa: tämä todellisuus toimii. Tavallinen, kohtelias, siisti, sovittuun aikaan paikalle ilmestyvä sähkömittarin lukija, joka on olemassa, saisi hypätä järveen. Hävetköön, hyi saatana.