V2.fi julkaisee HBO:n toukokuussa tekemän Aidan Gillenin haastattelun Game of Thronesin seitsemännen kauden bluray-julkaisun kunniaksi (sen voi muuten voittaa Joulukilpailustamme!). The Wirestä ja monista elokuvista tuttu Gillenhän on viime aikoina tullut tunnetummaksi GoT:n “Pikkusormena”.



Winterfellin varjoihin seisomaan Sansa Starkia katsoen. Itse asiassa en ollut sillä kaudella paljonkaan mukana, mutta koska katsojat ovat niin syvällä hahmoissa, heistä ei tunnu, että olisit ollut poissa. Minulle sanotaankin usein että “ai niin, sinähän teet GoT:ia koko ajan”. He luulevat, että olen kuvauksissa koko ajan, koska sarjasta tulee tunne, että hahmot ovat läsnä koko ajan – heitä ei ehkä nähdä, mutta he juonivat taustalla. Kauden lopulla pyrin kylvämään Sansalle epäilyksen siemeniä Jon Snowsta, koska tiesin, että hänellä tulee olemaan paljon valtaa ja mukana voi tulla muitakin kumppaneita, joten se on hyvä tiimi, jonka puolella olla.



Kyllä, odotan siellä, tarkkaillen oppilastani – toki tietoisena siitä, että hän (Sansa) ei ole enää oppilaani, vaan tasavertainen, koska hän on niin hyvä oppimaan ja tarkkailemaan. Pikkusormelle se on hieno asia, mutta mahdollisesti myös ongelma.



Ei. Kun luin roolin ensimmäistä kertaa, ajattelin “tämä hahmo on poliitikko” ja siksi kuvittelin mielessäni (entisen brittiministeri) Peter Mandelsonin. Sanoin “voitteko tehdä minusta tuon näköisen, Mandelson vuonna 1984?”. He vastasivat “mielenkiintoista, okei”. Tarkoitan fyysistä olemusta – hiuksia ja viiksiä. Se oli yksi tietty kuva sanomalehdestä – olin etsinyt sopivaa inspiraatiota kauan, koska mielestäni fyysinen olemus ja vaatteet ovat iso osa hahmoa. Enkä olisi löytänyt häntä, ellen olisi ajatellut hahmoani poliitikkona. Olen aina ajatellut häntä jollain tavalla poliitikkona ja taikurina.



Ehkä enemmänkin ulkonäöllisesti. Taika-Jim oli sarjakuva, jonka näin aina sanomalehdessä ja ajattelin “tuo on aika mielenkiintoista, pidän hänestä”. Mandelsonilla oli maine pimeyden prinssinä. Ajattelin Pikkusormea poliittisena hahmona tarinan kehittyessä. Neljä viimeistä kautta on ollut kuin road trip. Se on omalla raiteellaan, kuten monet tarinat tässä isommassa kokonaisuudessa. Joten Pikkusormen kanssa ajattelin “poliitikko, opettaja, mentori, setä”, mutta näen ihmisissä helposti hyviä puolia. Minun tehtävänäni on myös esittää hahmon parempi puoli, vaikka hän tekeekin paljon huonoja asioita, jotta katsojat uskovat häneen, että hän voi nousta sellaiseen asemaan ja hämätä heitä. “Miksi pidän tästä hahmosta, miksi en pidä? Mikä tässä minua häiritsee?”.



Kyllä, aluksi ja sieltä löytyikin hienoja juttuja, vaikka pohdin niitä vain itsekseni.



Ne ovat oikein hyviä ja helppoja lukea. En tiennyt niistä juuri ennestään tai edes kyseistä genrestä – enkä olisi niitä varmaan genren vuoksi lukenutkaan, mutta sain niistä, mitä tarvitsin. Jossain vaiheessa tv-sarja eroaa kirjoista, joten en halunnut lukea enempää.



Ehdottomasti. Kirjoittelen kotonakin sulkakynällä pergamentille ja teetin leimoja kynttilävahalle. No, en oikeasti.



Jep, alkuvaiheessa tapasin hänet pari kertaa, mutten kysynyt mitään. George on aika suoraviivainen, emmekä jutelleet paljon. Menin hänen luokseen ja sanoin “hei, olen Aiden, näyttelen Pikkusormea” ja hän vastasi “tiedän”. Kerran kävin elokuvateatterissa nimeltä Jean Cocteau ja siellä oli kolme katsojaa. Tapasin Georgen ja hän sanoi “hei, kuulin, että kävit elokuvateatterissani”. “Seuraavan kerran kun olet kaupungissa, soittele”. En käynyt siellä uudestaan, mutta jännä yhteensattuma. En kysele ihmisiltä paljon, pyrin vain tekemään työni hyvin.



No, silloin alussa sitä oli vaikea sanoa, mutta tiedän muista sarjoista, että firmat kuten HBO pistävät paljon panoksia käsikirjoituksen kehittämiseen. Tiesin, että pilotti oli tehty ja sarja aloitettiin eri paikassa, vähän eri tiimillä, joten selvästi siihen oli panostettu ja sitä oli mietitty paljon. Joten kauden kaksi lopussa jo ajattelin että olisipa kumma, jos tämä ei kestä kuutta kautta. Nyt luku on kahdeksan ja sitä enemmän olisi varmaan jo liikaa.



En. Muutaman kerran katsoin jakson ennakkoon lehdistötilaisuuksia varten. Katsoin jaksoja niinä päivinä kun ne julkaistiin ja olen katsonut kaikki. En ole katsonut mitään jaksoa uudelleen, niissä on hetkiä, joista tiedät olevasi ylpeä ja on jotenkin kiva katsoa ne vain kerran ja se siitä.



Politiikka, valta, sota, kosto ja pelastuminen – siinä on kaikki isot teemat mukana. Siinä on fantasia, taian ihmettä ja kaikkea, mutta sitä pidettiin fiksusti taka-alalla. Ensimmäisellä kaudella sitä ei ole juuri lainkaan. Ensimmäisen kauden lopussa se on vavahduttavaa kun se tapahtuu – tuli, lohikäärmeen munat ja kaikki, joten olet vain: “Hemmetti! Tätähän me katsotaan – meidät on juuri houkuteltu tähän maailmaan, emmekä edes huomanneet”.



Isompi kysymys taitaa olla “onko lopussa mitään”, mutta onko se “kenen minä luulen” vai “kenen minä haluan”? Jos totta puhutaan, olen aina pitänyt Cersein hahmosta – en tosin usko, että se tulee olemaan hän, mutta niinkin voi käydä, vaikka hän on huipulla jo nyt. Pidän Sansa-Arya-Bran-kolmikosta – Jonista myös, mutta hän ei mene heidän edelleen. Sitten saattaa olla jotain, jotain täysin odottamatonta ja se olisi minusta mielenkiintoisempaa. Jotain, mitä kukaan ei arvannut ennakkoon, ehkä joku, josta kukaan meistä ei vielä tiedä. Sitä minä haluaisin.



Käännös: Manu Pärssinen
Kuvat: HBO / Helen Sloan