Tuorein sisältö

Herra Ylppö antaa Ihmisten puhua

J.A. Kaunisto

11.02.2008 klo 16.12 | Luettu: 6068 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Elämässä kaikki on trilogiamuodossa
Maj Karman Herra Ylppö on yhdessä muutaman hyvän Ihmisen kanssa tehnyt pelkkää parhautta säteilevän albumin Sata Vuotta. Ylppö ja Ihmiset antavat toivoa paremmasta, listamusiikin mauttoman muovivirran takaa voi löytää edelleen liikuttavaa musiikkia. Herra Ylppö lupaa Ihmisten jäävän pidemmäksi aikaa, ei vain albumin mittaiselle vierailulle.



Herra Ylppö & Ihmiset julkaisi juuri albumin nimeltään Sata Vuotta. Mikä on Ihmisten elämän tarkoitus?

- Elämän tarkoitus on elää elämä. Ihmiset-yhtyeen tarkoitus on elämisen ohessa soittaa rock-musiikkia, jossa tämä eletty elämä kuuluu.

Mikä biisi kuvastaa parhaiten albumin sielunelämää? Entä osuvin teksti?

- Albumilla ei ole sielunelämää. Albumi on kuollutta musiikkia. Digitaalisesti tallennettua ääntä, joka on synnytetty lyömällä, näppäilemällä ja rämpyttämällä erilaisia instrumentteja, kuten kitaraa, bassoa ja rumpuja. Albumin tunnelmaa kuvaa parhaiten sen kokonaisuus. Jos on pakko nostaa esiin jotkut kappaleet, olkoon ne Mellakka ja Napoleon. Osuvin sanoitus on ehkäpä kappaleessa nimeltä Loppu.

Kerro muutama levy tai artisti, joita ilman Sata Vuotta-kiekkoa ei olisi olemassa.

- Maj Karma, Ihmiset, Interpol, Queens of the Stone Age, Kauko Röyhkä, CMX, The Velvet Underground, Lama ja Britney Spears, jolta varastin hiustyylini.

Onko Ihmisten tarkoitus jatkaa elämäänsä vai jääkö vierailu kertakäyntiin?

- Elämässä kaikki on trilogiamuodossa. Eilen, tänään, huomenna. Entinen tyttöystävä, nykyinen tyttöystävä, tuleva tyttöystävä. Ja niin edelleen. Yksittäinen levy, upeista arvosteluista huolimatta on vasta yksi horjuva juoppo, joka tarvitsee tuekseen kaksi muuta kaveria. Kolme ystävystä kun nojaa toisiinsa, ei sitä kaada mikään. Siksi on tehtävä ainakin kaksi Herra Ylppö & Ihmiset -levyä lisää.

Mikä ihmeen julkaisu on "Herra Ylpön Perse ja muita kertomuksia"? Mikä on suhteesi teoksen julkaisseen Osuuskunta Lilithin suuntaan?

- Suhteeni Osuuskunta Lilithiin rajoittuu sattunnaisiin iltoihin, joiden aikana Kikke Heikkinen ja A.W. Yrjänä juottavat minut humalaan. Herra Ylpön Perse -sarjakuva on korkeakulttuuria sarjakuvan muodossa. Rockhuora-sarjakuvista koottu albumillinen satiiria. Piirtäjänä ja kirjoittajana toimii Tatu Junni -niminen maahinen.

Sata Vuotta -kiekolla äänesi lähestyy Kauko Röyhkän ilmaisua. Onko huomio vain väärää tulkintaa vai onko väitteessä totuuden siemen?

- Itse en asiaa tietenkään noin kuule, mutta Kaukon tunnustan inspiraation lähteeksi. Laulutyylini pehmeneminen johtuu siitä, että asun kerrostalossa, jossa huutamisen harjoittaminen olisi kiusallista naapureille.

Sanojen lisäksi teet myös kuvia. Kuinka monta sanaa mahtuu yhteen kuvaan? Millä väreillä kuvaat tämän päivän maailmaa?

- Tämän päivän maailma on ruskea. Viimeisimmän tutkimukseni mukaan yksi kuva vastaa noin kuutta sataa sanaa eikä suinkaan tuhatta niinkuin vanha kansansanonta väittää. Tämä sanonta olikin jo syytä päivittää. Perusteluksi on sanottava informaatiotulva.

Kuinka pitkä matka on biisien tekstien kirjoittajasta varteenotettavaksi kirjailijaksi? Kerro muutama kirjavinkki, jotka avaavat tietä Herra Ylpön arkimaailmaan?

- Ainakaan minä en ole onnistunut tuota matkaa kulkemaan, kun taas Kauko aloitti samaan aikaan sekä levyttävänä artistina että kirjailijana. Ennen neljääkymmentä ikävuotta kirjailijanurasta ei kannata unelmoida. Kirjavinkkien lista on niin pitkä, että pelkään internetin loppuvan kesken.

Mitä on taiteilijan vapaus ja mitä siitä joutuu maksamaan?

- Saan itse valita omat työaikani. Taloudellinen tilanne on luojan armoilla.

Mikä on pääbändisi Maj Karman tämän hetken henkinen tila? Mikä olisi yleinen sanoma ja tunnelma Maj Karman mahdollisella albumilla nimeltään Harjavalta?

- Minulla on tunne, että minulla on tällä hetkellä kaksi pääbändiä. Maj Karman tilaan palaan myöhemmin. Harjavalta-nimistä albumia ei koskaan tule. Eikä myöskään sen nimistä biisiä. Ei ainakaan ilman Katri Ylanderia duettoparina.

Minkälaisia tunteita ja ajatuksia haluat välittää faneillesi musiikin ja lyriikoiden kautta? Missä menee Herra Ylpön raja?

- Jos kyseessä on hiusraja, sitä ei mene missään. Raja menee väärässä vallankäytössä. Sellaista en voi sietää. Faneille haluan välittää ajatuksen, ettei heitä ole kusetettu jos he ostavat levymme.

Kuva: Joonas Brandt

Lue arvostelu Sata Vuotta -levystä!

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kolme kympin USB-mui... Jarkon Musademoputka... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova