Alkuvaikutelma Blue Lola -kuulokkeiden kanssa on vakuuttava. Bluen tyyliin niiden laatikko on - no, ensimmäisenä tuli mieleen adjektiivi “massiivinen”: paksusta pahvista tehty, painava kuutio, joka avautuu koko yläosa poistaen, jättäen kuulokkeet esille kuin alustalle taidenäyttelyssä. Myös itse kuulokkeiden ulkoasu on komea, ne eroavat massasta ja himmeästi kiiltävä valkoinen muovi mustien pehmikkeiden kanssa tuo elävästi mieleen Star Warsien stormtrooperit. Lolaa saa myös kokomustana.

Kun kuulokkeet on poistanut alustalta, kehottaa ohjeteksti nostamaan pohjalevyn ylös. Laatikon pohjalta löytyy laadukkaan tuntuinen, vahvaa keinonahkamateriaalia oleva pehmyt säilytyspussukka, jonka kiinnityksessä on magneettimekanismi. Pussista löytyy kaksi piuhaa, sekä plugiadapteri, jollaista olen muidenkin kuulokkeiden vakiovarusteeksi kaivannut. Toinen äänipiuha on mikrofoniton kaksimetrinen piuha ja toinen lyhyempi, perusmikrofonilla ja kaukosäätimellä varustettu, mobiililaitteiden kanssa käytettäväksi tarkoitettu kaapeli. Molemmat niistä ovat lattamallista kumimaista kaapelia, mikä ilmeisesti estää liiallisen solmuun menemisen, mutta näyttää ja tuntuu hyvin halvalta. Samantyylistä on joskus tullut tilattua netin halpasivustoilta dollarilla tai parilla.




Lolat saa aseteltua mukavasti päähän, mutta ne ovat aika painavan tuntuiset. Kuulokkeita säätäessä tai päätä tiettyyn asentoon kääntäessä - tai vaikka haukotellessa - niiden nivelet natisevat, mikä ei välttämättä kuulu yli 300 euron kuulokkeiden oletettuihin ominaisuuksiin. Tukevasti korvien päälle pläjähtävät paksut tyynyt pitävät kuulokkeet paikallaan, mutta painavat ainakin omia kuuloelimiäni vähän liikaakin. Useamman tunnin kuuntelusessiot kyllä onnistuvat, mutta sen jälkeen korvanlehdissä liiankin selvästi tuntee, että päässä on tullut pidettyä kuulokkeita.

Heti ensimmäisenä Lolasta kajahtaa ilmava, laaja soundi, josta nousevat esiin raikkaat ja napakat keskiäänet. Bassopää ei ole liian voimakas, eikä jyrää päälle sellaisissakaan biiseissä, joissa on paljon bassoa. Elektronista bassohumppaa ajatellen sitä saisi tosin olla ehkä hivenen lisääkin, mutta esimerkiksi Propellerheadsin Take California -kappaleen rummut kuulostavat todella tarkoilta ja hyviltä. Joissain kappaleissa ylä-äänet tuntuivat tulevan hieman keskiäänten päälle, mutta syytän näistä tapauksista enemmän kappaleen tekijöitä kuin Bluen kuulokkeita.


Keskiäänet ovat siis Lolan parasta osaamisaluetta, mutta muuallakin toisto on tarkkaa, eikä minkään äänialueen korostumista ole havaittavissa. Akustista musiikkia kuunneltaessa ääni on jopa studiomonitorimainen. Kun näihin loikkasi suoraan Marshallin Major II:sta, joiden äänimaailma sopi suurilta osin soittolistaani erinomaisesti, otti vähän hillitympään bassoon aikansa tottua, mutta mitä kauemmin Lolat päässäni olivat, sitä enemmän niiden soundiin totuin, eikä siinä mikään missään vaiheessa suuresti ärsyttänytkään.



Olisin ehkä halunnut pitää Lolasta enemmän, kuin lopulta pidin. Tyylikkäästä designista huolimatta viimeistelyssä on vähän lipsuttu, eivätkä kuunteluelämykset vavisuttaneet polviani tai nostaneet ihokarvojani pystyyn. Hintalappu ei kuitenkaan kokonaisuuden kanssa kohtaa, vaikka Lolan äänentoistossa onkin hifimäisen tarkkoja piirteitä. Hieman yli kolmensadan euron hintalapulla saa jo audiofiileillekin kelpaavaa, tunnetumman valmistajan varustetta, joten Bluen markkina-alueeksi jäävät ehkä ne firman mikrofoneihin (syystäkin) ihastuneet, jotka haluavat jatkaa merkkiuskollisuutta.



Hintaluokka: 310 euroa.
Lisätietoa: Blue