V2.fi julkaisee yhteistyössä 20th Century Foxin kanssa alla olevan haastattelun Jeannie Schulzista.



Se oli monen eri asian summa - kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Blue Sky Studios esitteli meille lähivuosien töitään, kuten Horton-elokuvan. He vakuuttivat meidät siitä, että he voisivat tehdä Charlesille rakkaista ja hyvin henkilökohtaisista töistä elokuvanmuuttamatta nitä liiaksi. Tuntui siltä, että alkaisi olla oikea aika Tenavat-elokuvalle. Hiljalleen sitten ihmiset allekirjoittivatkin sopimuksia ja elokuvan teko alkoi edetä.




Kyllä, ja siksi siinä kestikin niin pitkään. Puolisoni kuoleman jälkeen teimme muutaman Tenaviin perustuvan tv-sarjan ja ihmisillä oli ristiriitaisia tunteita niitä kohtaan. Steve Martinon ammattitaito ja rehellisyys saivat meidät kuitenkin uskomaan, että elokuvasta tulisi hyvin lähdemateriaalille uskollinen ja sitä kunnioittava. Blue Sky Studios oli juuri oikea valinta kokopitkän Tenavat-elokuvan tekoon ja pian epäilykset hävisivät.



Charlesilla oli rähinöivä koira nimeltä Spike, joka jahtasi ja pelotteli naapuruston lapsia – kun taas kotioloissa se oli ihana koira. Pojat koiriensa kanssa ovat olleet eri komedioissa muutenkin jo vuosia, kuten esimerkiksi Rasavillit-elokuvassa ja monissa amerikkalaisissa tv-sarjoissa. Charles kasvoi sellaisten sarjakuvien parissa, joissa poika ja hänen koiransa olivat aina osana nuorten joukkoa. Ressu ei ole normaali koira. Charles sanoi kerran, että kun Ressu nousi takajaloilleen ja alkoi tehdä kaikenlaista uskomatonta, hän olisi voinut piirtää koko sarjakuvaa vaikka pelkästä Ressusta. Hän sai siitä niin monia ideoita.



Kyseinen hahmo pohjautuu Donna Johnson Woldiin, joka oli ammatiltaan sihteeri ja työskenteli Charlesin kanssa 50-luvulla. He jättivät toisilleen pikku lappusia, joihin Charles piirteli kuvia hänelle. Charles jopa valmensi naisten baseball-joukkuetta, koska Donna pelasi siinä. Hän oli rakastunut Donnaan ja kosikin häntä, mutta hän oli jo naimisissa. Charlesilla kesti pitkään toipua torjutuksi tulemisesta ja sen takia hän laittoi sarjakuviinsa pienen punatukkaisen hahmon. Hän kuitenkin toipui aikanaan ja päätyi onnelliseksi aviomieheksi.



Kaikki epävarmuudet stripeissä ovat hänestä peräisin, enkä itse asiassa usko, että hän koskaan pääsi niistä yli. Epävarmuuksistaan huolimatta hän ymmärsi kuitenkin sen, kuinka paljon ihmiset rakastivat hänen töitään ja arvosti sitä, kuinka hänen sarjakuvansa otettiin vastaan ympäri maailmaa. Joskus läheisellä jäähallilla ihmiset tulivat sanomaan hänelle, kuinka he rakastavat hänen sarjakuviaan ja seuraavat niitä joka päivä – tai kuinka Tenavat sai jonkun aloittamaan sarjakuvien piirtämisen itse. Hän ymmärsi kyllä työnsä merkityksen, mutta toisaalta taas ei. Hän pysyi samana ihmisenä kuin hän on aina ollut.



Hän tapasi sanoa ”Minä olen kaikki hahmot. Olen Jaska Jokunen. Mutta minussa on myös Tellua. Haluaisin pystyä tekemään kaikkia niitä asioita, joita Ressu tekee fantasiamaailmassaan”. Hän sanoi myös: “Voin olla kiukkuinen kuin Tellu, olen filosofinen kuin Eppu”. Hän ei kuitenkaan ollut sotkuinen kuin Rapa-Ripa, toisin kuin hänen poikansa Craig! Craig oli sotkuinen siihen aikaan, en tiedä onko enää.




Hän oli varovainen hahmojen nimeämisen suhteen, koska joku voisi yhtäkkiä tulla sanomaan hänelle “Käytit minun nimeäni sarjakuvassasi, tuo olen minä ja nyt olet velkaa minulle jotain!”. Charlie Brown (Jaska Jokunen) oli hänen kaverinsa, joka oli töissä Art Instruction -koulussa (koulu, jossa Charles opiskeli ja myöhemmin opetti). Shermie (Pave) oli toinen hänen hyvä kaverinsa. Frieda (Kutri) oli myös töissä Art Instruction -koulussa. Luulen, että Lucyn (Tellu) nimi oli päästä keksitty, mutta van Pelt (Tellun, Epun ja Toiston sukunimi) pohjautui Charlesin vanhaan armeijakaveriin. Hahmoilla ei kuitenkaan alun perin ollut sukunimiä.



Olen varma siitä, että hän pitäisi meitä hyvin rohkeina! Charles oli hyvin suojelevainen sarjakuvistaan. Hän ei halunnut kenenkään muun piirtävän niitä, mutta siirtyessään tv-spesiaaleihin hän ymmärsi, että kyseessä oli yhteistyö animaattoreiden kanssa. Luulen, että hän olisi hyvin tyytyväinen siihen, millainen elokuvasta tuli ja kuinka mainio koko perheen elokuva on kyseessä.



Hänen sarjakuvansa olivat ajankohtaisia, koska hän piti itsensä ajan tasalla sen aikaisista fraaseista ja tapahtumista. Ressukin oli ajan tasalla silloisista sanonnoista. Hän käytti esimerkiksi sanontaa “cowabunga” (ilmaistakseen innostustaan ja iloaan) jo 60-luvulla. Charlesia innoittivat hänen ystävänsä ja perheensä. Kun minun tyttärelleni ja Charlesin tyttärelle hankittiin korvakorut, sarjakuvissa oli myös aiheena korvakorut. Kun yksi hänen parhaista ystävistään, jonka kanssa hän kävi golfaamassa ja joka oli ammatiltaan silmälääkäri, puhui amblyopiasta (silmien toiminnallinen heikkonäköisyys), Charles laittoi Ressulle silmälapun. Ressu mursi jalkansa pelatessaan tennistä, kun Charlesilta itseltään murtui jalka.



Hahmot ylittävät sukupolvirajoja, koska aviomieheni käytti aiheina epävarmuuksia ja pelkoja, joita meillä kaikilla on, sekä niitä pieniä onnen hetkiä, joita me juhlimme. Se ei muutu. Aviomieheni toi esiin heikkoudet, joiden kanssa kaikki elämme – ja koska tiedostamme ne, voimme nauraa niille. Ihmiset ovat paljon sivistyneempiä nykyään, heillä on kaikenlaisia laitteita, joilla he voivat etsiä helposti tietoa asioista, mutta ihmisluonto ei silti muutu. Charles oli tekemisissä ihmistunteiden ja elämän suurten riemujen kanssa – ja ne voidaan kuitenkin yhtäkkiä polkea maahan. Hän oli rehellinen ja ahkera ihminen. Jotenkin hän sai kaikki nämä luonteenpiirteet näkymään paperilla. Charlesilla oli tapana sanoa ”Tunnistamme suuren taiteen siitä, että se ylittää oman aikansa ja on vielä olemassa tulevina vuosina”. Toistaiseksi Tenavat ovat selvinneet ajan koettelemuksista.



Voin kertoa, että kuljimme Charlesin kanssa kaduilla ja jos sanoin hänelle vaikka että “huomasitko tämän?” tai “huomasitko tuon, kun kuljimme siitä ohi?”, hän ei koskaan huomannut, koska hahmot olivat aina läsnä hänen mielessään. Hän ei huomannut kukkia tai puita, tai sitä miten ne kukoistivat ja sitten pudottivat lehtensä. Ainoat kukat jotka hän huomasi, olivat ruusut. Hän eleli jatkuvasti omissa maailmoissaan, mutta hän oli upea aviomies, joka oli tukenani, joten ajattelin kai, ettei sillä ole väliä. Voisin ilmaista asian niin, että hänen kanssaan elämä oli hyvin helppoa.



Elän hänen kanssaan joka päivä, joten tavallaan minusta tuntuu kuin hän olisi edelleen täällä. Puhumme kaikki Charlesista kuin hän olisi elossa, mistä hän pitäisi ja mistä ei. Kun suunnittelemme näyttelyitä museolle, sanomme “No, Charles oli sitä mieltä ja hänestä tuntui tältä”. Minusta museon henkilökunta tekee hyvää työtä saadakseen Charlesin ajatusmaailman, työt ja hänen keskiläntisen persoonansa näkymään museossa. Ikuistimme Charlesin maailman museoon. Hän tiesi, kuinka paljon hänen hahmojaan rakastettiin ja luulen, että hän toivoi niiden olevan elossa ihmisten mielikuvituksissa vielä sadankin vuoden päästä.

Teksti: Elaine Lipworth
Käännös: V2.fi toimitus