Nykyteknologian kehityksen myötä voi olla välillä vaikeaa erottaa kellaribändin perus-pc:llä äänitettyä materiaalia oikean mega-artistin miljoonabudjetin levytyksistä. Softa ja äänikortit ovat nykyään sen verran halpoja, että vähintäänkin puoliammattimaisen äänitysstudion saa kasattua varsin pienellä panostuksella. Nykypäivänä soittotaito tai taidottomuus on varsin helppo peittää efekteillä ja huippulaadukkailla soundeilla.

Jarkon Musademoputka pureutuu antaumuksella lukijoiden lähettämiin musiikkidemoihin. Näkyvyydestä kiinnostuneita artisteja on sadellut toimitukseen sen verran runsaasti, että kaikki halukkaat eivät millään ehdi samaan juttuun, mutta kuten hieman salaa toivoinkin, saa Musademoputka jatkoa jälleen ensi kuussa ja näillä näkymin toistaiseksi siitä eteenpäinkin. Tällä kertaa katsastuksessa on niin elektroa, suomirokkia, heviä kuin hc-punkkiakin! Siinä siis hieman osviittaa siitä, ettei tyylillä ole tässä putkassa sen kummempaa merkitystä.

Tarkemmat ohjeet demojen lähettämiseen löydät täältä.



Jäsenet: Mike Arvela

Lataa MP3-tiedostot:

Parallel cooking
Bad decoy
Heinola automation experts

Sävellys ja sovitus: Mike Arvela

Tampereelle asettunut Rapumies kertoo olevansa ensilevyään zenmäisellä rauhallisuudella työstävä, musiikin ja vaikutteiden suhteen kaikkiruokainen saksienkalistaja. Tyylillisesti Rapumies edustaa omien sanojensa mukaan niin kutsuttua ”elektromöyhyttelyä”. Rapiksen käsittelyssä osansa saavat myös ikivehreät klassikot, kuten Matlock-tunnari, jota valitettavasti copyright-lakien puitteissa emme voi täällä julkaista. Batmankin kuulemma suosittelee, ja SE on paljon sanottu se! Eipä lepakkomieskään täysin väärässä ole, sillä Rapumiehen retrohtavat elektrosoundit ovat asiaankuuluvasti puhtaan synteettisiä, eivätkä lainkaan turhilla efekteillä kyllästettyjä.

Rapumies alias Mike Arvela lähestyi Demoputkaa erityisesti kappaleella Parallel Cooking. Rakentavana kritiikkinä mainittakoon heti alkuun, että jäin kaipaamaan kyseiseltä biisiltä ehkä asteen tarttuvampaa koukkua, sillä useammankaan kuuntelun jälkeen siitä ei jää kovinkaan pysyvää muistijälkeä takaraivoon. Tekniseltä toteutukseltaan kappale on kuitenkin varsin ensiluokkaista jälkeä. Kuivat syntikkasoundit erottuvat hyvin toisistaan, eikä useimmille kotikonemuusikoille tyypillistä sekametelisoppaa pääse syntymään. Vähemmän on enemmän - sen on Rapumieskin sisäistänyt. Miehen muutkin kappaleet ovat varsin taattua laatua. Bad Decoy vie kuulijan suoraan keskelle 80-luvun pelimaailmaa ja Heinola automation experts noudattelee tuttua elektrolinjaa. Live-keikkoja ei Rapumiehelle ole vielä siunaantunut, mutta voisin kuvitella tällaisen materiaalin kolahtavan elektro-pop-kansaan tanssilattiallakin. Suosittelen tsekkaamaan etenkin, jos kliiniset retrosoundit sattuvat olemaan sydäntä lähellä.

Rapumiehen kotisivu



Jäsenet: Allan Anderssen (laulu, kitara, basso, koskettimet), Risto Koskinen (rummut yms.)

Lataa MP3-tiedostot:

Kahleet
Sävellys ja sanat: Allan Andersen

Suojassa
Sävellys: Jani Liimatainen, sanat: Risto Koskinen ja Allan Andersen

Vuoden 2004 syksyllä kemiläiset kaverukset Allan ja Risto viettivät iltaa muutaman viinipullon, kitaran ja tietokoneen kera. Tuona iltana syntyi muutaman kappaleen verran suomirokkia. Biisien oli alunperin tarkoitus jäädä pöytälaatikkoon pölyttymään, mutta seuraavan vuoden keväänä kaksikko päätti kuitenkin nauhoittaa kappaleista sinkun. Projekti sai nimekseen Sydänpuu ja single julkaistiin vuonna 2005. Julkaisu sai yllättäen kuulijoilta hämmentävän hyvän vastaanoton, joten Allan ja Risto päättivät jatkaa samalla linjalla. Tämän jälkeen kappaleita on syntynyt tasaisesti mutta varmasti - vähintään biisi per vuosi! Vuonna 2008 Sydänpuulta on lupa odottaa täyspitkää omakustanne-albumia. Keikoille kaksikko ei ole kuitenkaan toistaiseksi aikeissa lähteä.

Sydänpuu lähestyi Demoputkaa parin biisin mittaisella demolla, jonka perusteella on sanottava, että vaikka V2.fi:n kaikkien aikojen ensimmäiseen Demoputkaan pääseminen on jo historiallinen saavutus sinällään, uskon, että tämä ei kuitenkaan tule olemaan bändin viimeinen huippuhetki, jos vain yhtyeen jäsenet jaksavat vääntää projektiaan eteenpäin. Huomautettavaa löytyy lähinnä turhan raskaan mp3-pakkauksen aiheuttamasta soundin puuroutumisesta. Myös rumpuosasto kuulostaa hieman turhan läpinäkyvän konemaiselta, mutta mureat kitarasoundit vievät kyllä huomion pois epäoleellisesta. Vokalistin lauluääni on hyvä ja työskentely muutenkin harvinaisen toimivaa. Sydänpuun rokahtavan menevä materiaali tuo paikoitellen erehdyttävästi mieleen Uniklubin, Lumon sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuun, mikä ei liene huono asia, jos kerran suomirokkia ollaan tekemässä. Peukku nousee ylös Musademoputkan suunnalta!

P.S. Pankaahan lähettäen sitä täyspitkää arvosteluun, jahka valmistuu ;-)

Bändin kotisivu.
Sydänpuu Mikserissä.



Jäsenet: Sami Järvinen (basso), Simo Järvinen (laulu), Mika Kauppinen (rummut), Henri Heikka (koskettimet), Janne Riikola (kitara), Niko Kaarinen (kitara)

Lataa MP3-tiedostot:

Burden in me
Blankness
Friendly fire

Sävellys ja sovitus: Niko Karinen, Henri Heikka & Janne Riikola
Sanat: Henri Heikka & Simo Järvinen
Äänitys ja miksaus: Keijo Iisakka at Ksound Studio
Masterointi: Matthew Johnston

Kuva: Ville Kähkönen

Astetta rankempaa linjaa vetää oululainen, vuonna 2001 perustettu Catastrophe, joka lähetti putkamestarin tsekattavaksi kolmen biisin mittaisen demon, joka näki päivänvalon ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten. Demon kaksi ensimmäistä biisiä, Burden in me ja Blankness edustavat kitaristi Niko Karisen mukaan parhaiten bändin nykytilaa. Ensikuulemalla demon kolmas raita, Friendly Fire, kuulosti kuitenkin aluksi korvaani biiseistä eheimmältä ja kokonaisuus tuntui pysyvän siinä parhaiten kasassa. Useamman kuuntelun jälkeen on kuitenkin todettava, että uudemmat rallit ovat intensiteetiltään vetävämpiä ja sovitukseltaan ehkä asteen verran kiinnostavampia. Catastrophen jäseniltä eivät todellakaan soittimet putoa käsistä. Tilutus sujuu varsin asianmukaisella nopeudella, rytmiryhmä takoo Kauppisen Mikan johdolla jämäkästi ja vokalisti Simo Järvisen laulutyöskentely kuulostaa hyvin pitkälti siltä miltä pitääkin.

Miksauspoliittisesti Catastrophen materiaali kärsii lähinnä pienistä balanssiongelmista, yläpään hienoisesta puuroisuudesta sekä munattomista rumpusoundeista. Synasoundit ja rummut tahtovat jäädä välillä jyräävän kitaran alle tai muuten vaan taka-alalle, mikä saattaa toki olla tavoiteltuakin, mutta minua se häiritsi. Toisaalta Catastrophen pienistä puutteista tuntuu hieman epäreilulta valittaa, koska kyseessä on kuitenkin itse tuotettu demo, eikä suinkaan kaupallinen äänite. Siltä pohjalta katsottuna tällä omaperäisyyteen pyrkivällä kunnianhimoisella metallibändillä on nähdäkseni edessään valoisa tulevaisuus. Kappaleista on havaittavissa juuri oikeanlaista mahtipontisuutta, mitä ei jokaiselta, tai edes joka toiselta kellaribändiltä voi odottaa. Catastrophe on selvästi tosissaan.

Bändin kotisivu.
Catastrophe MySpacessa ja Mikserissä.



Lataa MP3-tiedostot:

Junkie
Leave me alone

Sävellys ja sovitus: A. P.

Joku kehtasi joskus väittää, että punk olisi kuollut. Viimeistään 90-luvun myötä Green Dayn ynnä muiden ällökliinisten skeittipunk-bändien suosiollisella avustuksella se kaikista räkäisin räminä lakaistiinkin maton alle, takaisin underground-piirien autotallien rappauksia murentamaan. Vuonna 2005 perustettu Rampage, jonka jäsenet pysyttelevät mieluiten nimettöminä, pitää vanhan koulun hardcore-rähinää yllä, kuten Musademoputkaan lähetettyjen biisien Junkie ja Leave me alone pohjalta voi hyvin huomata. Bändin aloittaessa taivaltaan kukaan soittajista ei tiettävästi osannut lainkaan soittaa, mutta hei, nythän onkin kyse punkista, jossa liiallinen soittotaito on pidemmän päälle lähinnä este uskottavuudelle. Eipä voi sanoa, että soitanta edes näin vuonna 2008 sujuisi kuin Sibelius-Akatemian suorittaneilta, mutta pojat soittavat yhteen kuitenkin sen verran, että kokonaisuudesta välittyy selkeä, tai ehkä paremminkin juuri sopivalla tavalla sekavan anarkistinen kuva.

Siinä missä Junkie edustaa astetta suoraviivaisempaa hooseetä, on Leave me alone (ei muuten ole mitään tekemistä Pakarisen euroveisun kanssa) huomattavasti melodisempi, sisältäen suoranaisia nykypunkmaisempia piirteitä, kuitenkin hyvin maanläheisessä paketissa. Vaikka meininki olisi kuinka punk, herkkä sävelkorvani suosittelee silti virittämään kaikki soittimet edes etäisesti samaan vireeseen – koskien molempia biisejä. Soundipoliittisesti kitara, rummut ja laulu ovat juuri sopivan rupuisia, mutta samaan aikaan selkeästi esillä. Basso tahtoo kuitenkin jäädä ikävästi muiden elementtien jalkoihin. Lauluun lisätty pieni efekti selkeyttää artikulaatiota ja leventää laulusoundia varsin mukavasti kummassakin biisissä. Tämän demon perusteella ehta punk elää ja voi hyvin.