Brasilialais-englantilainen näyttelijä Kaya Scodelario tuli tutuksi englantilaisesta tv-sarjasta Skins – liekeissä (2007–), jossa hän näytteli Effy Stonemia. Effy kasvoi ensimmäisen kauden sivuroolista varsin keskeiseksi hahmoksi kolmanteen kauteen mennessä. Scodelarion valkokangasdebyytti oli Duncan Jonesin elokuvassa Kuu (2009), jota seurasivat roolit Titaanien taistelussa (2010) ja Humisevassa harjussa (2011). James Dashnerin kirjaan perustuvassa Labyrintissa Scodelario esittää Teresa Agnesia, ainoaa tyttöä, joka lähetetään valtavan labyrintin keskelle poikien kanssa.

Mitä ajattelit, kun luit käsikirjoituksen ensimmäisen kerran?

Pidin eniten siitä, että tarina eteni niin nopeasti. Koko ajan mentiin täysillä eteenpäin. Sain myös sellaisen vaikutelman, että elokuva tulisi olemaan fyysisesti hyvin haastava, ja se kiinnosti minua kovasti. Odotin, että tarinassa olisi myös jotain romantiikkaa, mutta sitä ei ollutkaan. Ja se on hyvä juttu. Pidän siitä, että tässä elokuvassa asiat tehdään vähän eri tavalla kuin yleensä.

Millaisia koe-esiintymiset olivat?

Minä vain nauhoitin omani Englannissa. Luulen, että Wes (Wes Ball, ohjaaja) oli jo tutustunut suoritukseeni Skinsissä, ja hän tarjosikin roolia minulle saman tien.

Mikä oli mielestäsi kuvausten rankin päivä?

Tiedäthän sen maagisen hetken, noin tuntia ennen auringonlaskua? Elokuvaan haluttiin kuvata useita kohtauksia juuri siihen aikaan upean valon takia, ja kuvasimmekin varmaan viikon ajan joka ikinen ilta ennen auringonlaskua. Se oli melko uuvuttavaa ja lopulta olimme aivan poikki kaikesta kiljumisesta, juoksemisesta ja kauhun tunteesta.

Monet katsojat ovat sanoneet yllättyneensä siitä, miten intensiivinen elokuva oli. Onko sinusta mukava kuulla tällaisia kommentteja?

Toki. Luulen, että ihmiset odottivat elokuvaa, jossa lapset vain juoksentelevat ympäriinsä. Kaikki tapahtuukin hyvin nopealla tahdilla ja elokuvan seuraamiseen pitää keskittyä.

Miltä tuntui katsoa elokuva yhdessä yleisön kanssa?

Se oli tosi outoa, koska ensimmäisellä kerralla itsensä katsominen ja oman äänensä kuuleminen jopa nolottaa. Mutta sitten kun kaverini ilmestyivät valkokankaalle, pystyin paremmin keskittymään itse elokuvaan. Ja joka kerta kun Will (Poulter) tuli näkyviin, buuasin (nauraa).

Katsoimme elokuvan kokonaan myös Comic-Conissa ja se oli todella hieno kokemus, kun sali oli täynnä innostuneita faneja. He itkivät, kiljuivat ja nauroivat, ja tunnelma oli aivan upea. He olivat juuri niitä tosifaneja, jotka rakastavat kirjasarjaa ja olivat myös tyytyväisiä elokuvaan.

Labyrinttifanit ovat niin suloisia. Minusta on jotenkin hienoa, että nuoret lukevat kirjoja, kerääntyvät juttelemaan niistä ja menevät yhdessä kavereidensa kanssa katsomaan elokuvankin. Kyseessä on selkeästi ryhmäjuttu, jotain, mikä koetaan nimenomaan kavereiden kanssa.

Kuvausolosuhteet taisivat välillä olla aika raskaat. Kuinka oikein jaksoit?

Onneksi meidän ryhmämme oli niin hauska, Will on varmaan hauskin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Ja kiltein ja vaatimattomin, oikea herrasmies sydämeltään. Aina kun olimme väsyneitä, hän alkoi räpätä tai tehdä jotain muuta typerää. Dexter (Darden) on hyvä tanssimaan, ja hän yritti opettaa meille muille breakdancea. Jos olimme naurun tarpeessa, ei tarvinnut tehdä muuta kuin katsoa Wesin hölmönnäköisiä rusketusrajoja (nauraa).

Oli varmasti jännittävää tehdä töitä Wesin kanssa?

Kyllä, hänessä on jotain todella ainutlaatuista. Hänen kädenjälkensä elokuvassa on todella näyttävää, mutta samaan aikaan hän myös osasi puhua näyttelijöille juuri oikealla tavalla. Olen tehnyt töitä useiden ensikertalaisohjaajien kanssa. Se on tosi kivaa, mutta samaan aikaan tulee murehdittua, kuinka ohjaaja mahtaa jaksaa kaiken. Wes pärjäsi mainiosti, en huomannut hänen menettävän malttiaan kertaakaan.

Mikä oli kaikista hauskin kuvauspäivä?

Joka viikonloppu teimme kuvausten ulkopuolella jotain kivaa, kuten esimerkiksi retkiä vesipuistoihin tai New Orleansin jazzbaareihin, ja koimme paljon kaikenlaista. Itse kuvauksissa hauskinta oli loppukohtauksia kuvatessa. Laboratoriossa kuvatut kohtaukset olivat niin erilaisia, kun olimme jo ehtineet tottua labyrinttiin.

Pidin myös takaumakohtausten kuvaamisesta Dylanin (O’Brien) kanssa, koska niissä emme olleet likaisia ja meillä oli yllämme puhtaat valkoiset puvut. Katsoimme toisiamme ja nauroimme ’Olemme puhtaita! Minun hiukseni on suoristettu!’ Ja tietenkin Patricia Clarksonin kanssa kuvaaminen oli mieletöntä, hän on niin hauska ja mielenkiintoinen persoona.

Se kohtaus, missä heittelen poikia kivillä, oli yksi ensimmäisiä kuvattuja kohtauksiani. Se oli tosi hauskaa, sain vain piilotella puussa ja ottaa koko päivän aurinkoa. Toisaalta minua kyllä vähän pelottikin, koska olin ihan oikeassa puussa, joka oli siirretty eri paikasta ja pikaisesti juurrutettu – tunsin miten puu heilui tuulessa.

Labyrintillä on paljon teinifaneja kuten Skinsilläkin. Luuletko että Skins-fanit pitäisivät Labyrintista?

Skins-fanithan ovat nyt jo parikymppisiä ja tekevät lapsia, olemme kaikki aikuistuneet. Mutta luulen, että he yllättyisivät positiivisesti ja pitäisivät elokuvasta, koska siinä on jännitystä ja seikkailua.

Seuraava elokuvasi on The Moon and the Sun, jossa on mahtava juoni. Voisitko kertoa jotain siitä?

Elokuva on vähän outo. Se sijoittuu Versaillesin hoviin. Pierce Brosnan esittää Ludvig XIV:ta, Aurinkokuningasta ja William Hurt Pere la Chaisea. Oli aivan mieletöntä päästä tekemään töitä kahden noin upean näyttelijän kanssa. Varsinkin Williamilta opin todella paljon.

Minä esitän kuninkaan tytärtä, joka ei aluksi tiedä olevansa kuninkaan tytär. Tulen hoviin ja tapaan siellä merenneidon. Kukaan ei oikein tiedä, miksi merenneito on siellä, mutta kuninkaalla on suunnitelma hänen varalleen. Minä yritän saada yhteyden isääni ja ymmärtää hänen tekojaan, kaveeraan merenneidon kanssa ja myös rakastun.

Elokuva on hyvin taianomainen ja minä halusinkin tehdä jotain, mitä pienet serkkuni ja isoäitini voisivat katsoa, aikuisten sadun. Jotain kaunista. Pyörittyäni likaisena sotkuisissa vaatteissa kaksi kuukautta halusin välillä pukeutua mekkoon (nauraa).

Oletko lukenut Labyrintin jatko-osat? Mikä kirjoista on suosikkisi?

En halunnut lukea ensimmäistä kirjaa ennen kuvauksia, mutta olen lukenut sen myöhemmin, ja olen nyt puolivälissä kakkososaa (The Scorch Trials), ja se on todella jännittävä. Odotan toista elokuvaa kovasti, koska se vie tarinaa aivan uuteen suuntaan.

Missä muissa projekteissa olet mukana?

Olen mukana Etelä-Afrikassa kuvatussa elokuvassa Tiger House, jonka kuvasi myös ensikertalainen Tom Daley. Trillerissä on mukana Dougray Scott ja Ed Skrein. Tarina sijoittuu Lontoon lähiöön ja kaikki tapahtuu yhdessä yössä. Sekin rooli on kovin fyysinen ja vaativa. Ja sitten tietenkin Labyrintin kakkososa on tulossa.

Kuulostat sellaiselta henkilöltä, että sinulta tullaan kysymään neuvoja. Mikä on paras neuvo, jonka olet itse saanut?

Olen saanut paljon tärkeitä neuvoja. Isäni kuoli pari vuotta sitten, ja kaikki sanoivat että hän näytti aivan Pierce Brosnanilta. Siksi minua jännitti kovasti tavata Pierce, mutta hän ottikin minut siipiensä suojaan ja antoi minulle paljon hyviä neuvoja. Piercellä on varaa neuvoa, koska hän nauttii täysillä elämästä. Minä itse pidän matkustelusta, turistina olemisesta ja uusien kielten opiskelusta.

Mikä on suurin unelmasi tällä hetkellä?

Tällä hetkellä varmaankin se, että ostan äitini talon (nauraa). Haluaisin antaa hänelle sillä tavalla turvaa ja vakautta elämään. Hän kasvatti minut yksin ja on tehnyt kovasti töitä koko elämänsä ajan, ja minä haluaisin antaa hänelle nyt jotain takaisin.

Millaisen viestin haluaisit lähettää Labyrintin faneille?

Toivon, että he ovat ylpeitä meistä. Koko projektin ajan pidimme fanit mielessä ja kunnioitimme kirjoja. Toivon, että täytämme heidän odotuksensa. Ja jos he pitivät ensimmäisestä osasta, he tulevat rakastamaan jatko-osaa.

Labyrintti-kilpailussamme voi voittaa elokuvan omakseen vielä muutaman päivän ajan!

Haastattelu: yhteistyössä 20th Century Fox
Käännös: Tiina Ranto