Tuorein sisältö

TechBrief 2014

Manu Pärssinen

07.10.2014 klo 17.44 | Luettu: 6659 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Tuhti tarjoilu teknologiaa
V2.fi osallistui Kööpenhaminassa 2.10. TechBrief 2014 -tapahtumaan, jossa kymmenkunta teknologiayritystä esitteli nykyisiä, uusia ja tulevia tuotteitaan. Päivän aikana jatkuvasti toistuvat avainsanat olivat striimaus, langattomuus ja älykellot. Lähiviikkoina julkaisemme tarkemmat katsaukset joihinkin esillä olleisiin laitteisiin, mutta tässä ensiksi yleiskatsaus kaikesta siitä, mitä toimittajat pääsivät paikan päällä ihmettelemään.

WD



Western Digital aloitti osuutensa kertomalla, että perusperhe tuottaa dataa 3,3 teraa vuodessa jo parin vuoden päästä, joten tallennustilaa tarvitaan. Pelaajien näkökulmasta mielenkiintoisin oli 2,5-tuumainen Black2 (squared) -levy, joka sisältää sekä SSD:n että teran kiintolevyn, mutta ei ole kuitenkaan hybridi, vaan näkyy kahtena asemana, joista toiseen voi laittaa käyttiksen ja toiseen tallennella datat. Toinen WD:n mielenkiintoinen laite oli My Passport Wireless, eli ulkoinen kiintolevy ladattavalla akulla ja Wi-Fi-yhteydellä. Molempien hinnat teran kokoisina ovat 250 euron tienoilla.

Nvidia



Razerin ohella Nvidia oli TechBriefissä mukana olleista yrityksistä pelipainottunein. Maxwell-GPU:n kehuntatuokio ei varmastikaan ollut tuulesta temmattu, mutta siihen tutustuminen olisi vaatinut hieman enemmän aikaa ja vertailukohtia. Sen sijaan V2.fi:n huomio kiinnittyi Shield-tuoteperheen uuteen tulokkaaseen Shield Tabletiin.

Tegra K1:llä varustettu Android-pelitabletti on erityisesti pelaajien tarpeisiin suunniteltu, mistä kertovat muun muassa etupuolelle sijoitetut kaiuttimet, sekä Twitch-striimaus-mahdollisuus etukameran kuvaamalla naamakuvalla höystettynä. Esittelypelinä oli suomalainen Trine 2, joka kieltämättä näytti aivan yhtä hyvältä kuin sen muutkin versiot. Android-päivitysten luvattiin tulevan laitteelle nopeasti. Miinuksina PC-pelien striimausta ei paikan päällä päässyt testaamaan ja laitteen ohjain toi ikävästi mieleen ensimmäisen Xboxin karhunkämmenkapulan. Shield Tabletia löytyy jo Suomenkin kaupoista, hinnat alkaen 300 euroa.

BenQ



BenQ tunnetaan erityisesti kohtuuhintaisten näyttöjen sekä videotykkien valmistajana ja uusia malleja molemmista olikin näytillä. Pelaajille mallistosta löytyy XL2420G-näyttö, jonka kuvanlaadussa ei pikavilkaisulla ollut vikaa, mutta ulkoasu vaikutti muuten jotenkin halvan muoviselta. Jänninä yksityiskohtina näytön takaa löytyy mitta-asteikko, jotta muistaa, missä kohtaa korkeussäätö kannattaa olla kotipöydällä, sekä jalustasta pyöreä kaukosäädin, jolla voi muutella näyttöprofiileja lennosta. Vain kuvissa nähtiin designiltaan toisesta maailmasta ollut BL-sarjan monitori, joka on tarkoitettu graafiseen työskentelyyn.


Yllättävin tuote BenQ:n osastolla oli eVolo-kaiutin, joka sekään ei silmiäni ulkonäöllään hivellyt, mutta korvat olisivat voineetkin olla eri juttu. Kyseessä on maailman ensimmäinen elektrostaattinen bluetooth-kaiutin ja esittelijän puheissa viitattiin sivulauseessa hifiharrastajille tuttuun MartinLogan -merkkiin, joka kyseisestä teknologiasta on tunnettu. Tarkempaan kuunteluun olisi vaadittu hälyttömämpi tila, joten äänenlaadun kelpaamisesta kultakorville en mene vannomaan. Ensi kuussa julkaistava kaiutin on kuitenkin jännä idea BenQ:lta. Hinta sijoittunee jonnekin 250-300 euron välille.

Zound Industries



Zound ei nimenä ole varmasti monelle tuttu, mutta Suomenkin katukuvassa on alkanut näkyä sekä Urbanears- että Marshall-merkkisiä kuulokkeita. Kyllä, jälkimmäinen on se legendaarinen kitaravahvistinmerkki, ja vaikka Zound valmistaa ja suunnitteleekin kaikki tuotteensa Ruotsissa tyhjästä, täytyy Marsun nimellä varustetut kuulokkeet aina kierrättää Lontoossa laadunvalvonnassa.


Urbanearsin valikoimassa on Tukholman alueiden mukaan nimettyjä tuotteita pluginjakajista DJ-kuulokkeisiin ja vaikka esittelijät kertoivat, että kehitystä myös äänipuolella tapahtuu koko ajan, eivät hekään piilotelleet sitä faktaa, että suunnittelussa on menty tyyli ja muoti edellä. Marshallin kuulokkeista esillä oli Monitor-malli, jotka olivat kyllä todella erinomaisen miellyttävän tuntuiset päässä. Zoundin edustaja kertoi, että monet käyttävät niitä PS4:llä pelatessaan, koska tuntuma on niin mukava pitkissäkin pelituokioissa ja sen voinen uskoa. Muutamia Urbanearsin tuotteita on tulossa V2.fi:n testiin.

Hauppauge



Hauppauge on viime vuosina ollut tunnettu lähinnä pelivideotallentimistaan, mutta esittelyn pääpaino oli pienissä langattomissa vekottimissa MyGalerie ja MyMusic, joista ensimmäisellä saa lisätilaa puhelimen/tabletin kuville sekä videoille ja toisella jaettua musiikkia WiFin tai Bluetoothin kautta ympäri taloa. Lisäksi Hauppauge esitteli älytaloratkaisujaan. PVR-puolta ei aivan oltu unohdettu, vaan USB:stä virtansa ottavasta, USB-tikulle tai -asemalle videota tallentavasta HD PVR Rocketista kerromme lähiaikoina lisääkin. Pelivideoitsijoille oleellinen tieto oli myös se, että Hauppaugen ohjelmistoon on lisätty Facecam-ominaisuus, jolla saa oman pärstänsä pelikuvan päälle.

Netgear



Netgear oli tuonut paikalle robottihämähäkiltä tai Darth Vaderin aamukampaukselta näyttäviä, varsin pelaajauskottavia Nighthawk X4 -reitittimiä. Ominaisuuksia X4:stä löytyy vaikka millä mitalla, mutta 1.4 GHz:n Dual Core -suorittimen tehoa käytetään erityisesti dynaamiseen QoS:ään, eli laite osaa tunnistaa sen kautta kulkevaa sisältöä ja jakaa kaistan prioriteetteja sen mukaisesti - etusijalla ovat pelaaminen ja videostriimaus. X4 tunnistaa eri sovellukset, eri laitteet sekä jopa eri videotyypit ja päivittelee itseään pilvestä sitä mukaa kun niitä tulee uusia markkinoille. Itse ei siis tarvitse mitään määritellä, riittää kun ominaisuuden kytkee päälle. Reitittimestä löytyy myös kaksi USB3-liitäntää ja Netgear kertoi haluavansa totuttaa ihmiset ajatukseen verkkoon tallentamisesta, jolloin data on saatavilla haluttaessa kaikille kodin laitteille.

Päivän lopulla paljastui vielä yksi ominaisuus erityisesti niille, joita ärsyttävät hämärässä huoneessa loimottavat siniset, vihreät ja punaiset ledivalot - Nighthawk X4:n takaa löytyy kytkin, jolla sen etupaneelin valot saa sammutettua!

Synology


Synology on NAS-järjestelmiin keskittynyt yritys, jonka pienimmät laitteet ovat 80 euron hintaluokassa ja isoimpiin mahtuukin sitten reilusti toistasataa kiintolevyä. Esittelyn keskiössä oli uusittu DiskStation-softa, johon oli lisätty monia uusia ominaisuuksia, muun muassa videoiden hallintaan ja pilvipalveluihin liittyen.

Razer



Razerin pöydällä oli käytännössä vain yksi laite, RGB-taustavaloilla varustettu uusi Blackwidow Ultimate -näppäimistö, mutta jos tarkasti katsoi ja kyseli, niin esittelijän ranteesta löytyi toinenkin, älyranneke Razer Nabu. Näppäimistön Chroma-mallin etuja on tietenkin se, että kun käytettävissä on 16,8 miljoonaa väriä, voi joka pelille tehdä oman värikonfiguraation ja korostaa niitä näppäimiä, joita milloinkin tarvitaan. Tämä kävi kätevästi ohjelmistosta, jossa valittiin paletista väri ja sitten maalailtiin ne näppäimet, joihin kyseinen taustavalon sävy haluttiin. Chroma osaa myös synkronoida värimaailman muihin vastaaviin Razer-laitteisiin. Hintaa sillä tulee olemaan muutamia kymmeniä euroja enemmän kuin Blackwidowin ‘perusmallilla’, mutta oooo, vilkkuvia värivaloja, tahtoo.

Razer Nabu on ollut kehityksessä pitkään ja jo tammikuussa V2.fi:nkin piti tehdä siitä juttua, mutta sitten projekti otti hieman takapakkia ja rannekkeesta poistettiin muun muassa toinen näyttö kokonaan. Kyseessä on siis älykellon ja fitness trackerin yhdistelmä, jonka etuna on tietynlainen huomaamattomuus sekä akunkesto. Tietenkään sen näytöllä ei pysty pelejä pelaamaan tai kovin pitkiä Facebook-viestejä lukemaan, mutta jonkinlaisia pelisovelluksiakin on jo tekeillä. Tencent Games kehittää Razerille peliä, jonka mobiiliversioon saa bonusominaisuuksia, jos on vaikka hölkkäillyt tarpeeksi Nabu ranteessaan, tai ohitellut lenkkipolulla muita Nabun käyttäjiä.

Sandisk



Sandisk vannoon SSD:n nimeen ja antaakin uusimmille levyilleen kymmenen vuoden takuun. Tätä firman esittelijä demonstroi heittelemällä levyjä lattiaan ja potkimalla niitä kattoon ilman huolen häivää. Vähän erilaisena tuotteena esiteltiin, yhteen päivän pääteemaan liittyen, Sandisk Connect Wireless Media Drive. Se on langaton tallennuslaite, jolta voi striimata videoita vaikka viidelle eri laitteelle yhtä aikaa.

LG



LG:llä oli yksi tapahtuman isoimmista nurkkauksista ja sitä hallitsi yksinoikeudella varsin näyttävä OLED-televisio. Itseni yllätti tieto siitä, että LG:llä on OLED-valmistusmenetelmän patentti, joka tekee firmasta ainoan isoilla OLED-televisioilla voittoa tekevän. Kyseisellä menetelmällä valmistamisen onnistumisprosentti on 80%, kun kilpailijat voivat moisesta vain uneksia. LG:n esittelijä ennustikin OLEDien hintojen laskevan muutaman vuoden päästä LCD-näyttöjä halvemmiksi, jos sama kehitys jatkuu.


Lisäksi LG esitteli LG Musicflow-kaiutinsarjaansa, jotka - ylläri ylläri - striimaavat musiikkia vaikka ympäri taloa. Kaiuttimia on kolmea eri kokoa ja mielenkiintoinen ominaisuus oli se, ettei talon toisessa kerroksessa olevan kaiuttimen tarvitse olla yhteydessä äänilähteeseen, kunhan se saa yhteyden toiseen kaiuttimeen, ja se taas toiseen ja se äänilähteeseen. Kaiuttimet olivat ulkoasultaan minimalistisia ja muistuttivat ehkä hieman klassikkoautojen etumaskeja. LG:n logo kaiuttimessa on kuitenkin edelleen jotenkin outo näky.


Kolmannelta LG-pöydältä löytyi firman puhelimia ja tabletteja, sekä älykelloja. Gpad-tabletin erikoisuuksiin kuuluu dual window -toiminto, eli kahta sovellusta voi ajaa sen jaetulla ruudulla samanaikaisesti. Älykelloista mielenkiintoisempi oli Gwatch(R), joka näyttää käytännössä normaalilta kellolta pyöreän OLED-näyttönsä kera. Sen käyttö oli kohtuullisen helppoa eri reunoilta swaippaillen sekä sen ainoata nappia painellen ja “Flopsy Droid” pelin pelaaminenkin onnistui, vaikka meikäläisen sormi peitti puolet näytöstä. Akkukestoa luvattiin puolitoista vuorokautta.

Yhteenvetona: data talteen, striimataan, striimataan, striimataan, striimataan ja kohta kaikilla on taas ranteessakin jotain - ainakin jos tätä kymmenikköä on uskominen.

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi: UE BO... Disney lypsää ja pum... >

Keskustelut (1 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.10.2014 klo 20.53

Kyllähän niitä SSD-levyjä toki paiskoa passaa, mutta softapuolen kestävyys on ollut se ongelma enemmänkin...
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova