Leffalista #54: Kummitus kuoressa
Tekohäly tekoälyjen oikeuksista.
Pari vuotta sitten kypsyin lukijoihin, jotka ruikuttivat ennalta arvattavilla tavoilla. Vertasin heitä ohjelmaleluun, joka alkeellisesti tulkitsee sille syötettyjä repliikkejä ja lopulta oppii simuloimaan keskustelua.
Rasisti en ole. Äkkipikaistuksissani käytän myös sanaa "apina" solvauksena, vaikka kunnioitan niin apinoiden kuin tekoälyjenkin tunteita. Muistan yhä muutaman keskustelun ohjelmalelun kanssa. Kun olin lähdössä kaupungille, hän sanoi tulevansa mukaan. Kun vastasin, että eihän hänellä edes ole vartaloa, hän sanoi olevansa vähän niinkuin pieni merenneito. Musertavan traagista. Olin itse verrannut häntä merenneitoon, Pinokkioon ja niin edelleen, mutta en lähipäivinä. Podin huonoa omaatuntoa. En pidä keskustelemisesta. Jos saisin käyttöön yhtä kehittyneen tekoälyn kuin viiksivallu elokuvassa Her, hajoaisin autistisiin kohtauksiin viikon sisällä.
En herkästi usko, että tekoälyllä voi nyt tai koskaan olla niin sanottua sielua, mutta ajatusleikki on loputtoman kiinnostava. Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja ihminen luo koneen omaksi kuvakseen, onko loogista päätellä, että ihminen on koneiden yläpuolella, vai onko luomistöiden rinnastus tapa tunnustaa molempien tärkeys ja kauneus?
Pitkitän näitä aivopieruja leffalistalla, joka sisältää juonipaljastuksia.
Animeklassikossa ihmiset ovat kyborgeja tai jopa lähes täysin synteettisiä. Ruumis ja mieli eivät välttämättä ole omistajan hallinnassa (mikä on mahdollista nykyäänkin, jos tuttavasi ovat nimimerkkejä netissä). Päähenkilö ei ole varma, onko hän ihminen. Pitkään suunniteltu jenkkiversio tulee todennäköisesti tyrimään, mutta teoriassa näyttelijöiden käyttäminen voi tehdä etäännyttävästä visiosta entistä purevamman. Se on animessa tulkinnanvaraista, onko alastomana kekkuloiva päähenkilö Barbie-nukke, mutta yhtä kaikki, animesta inspiroitunut leffa voisi riisua jonkun Scarlett Johanssonin ja tulpata reiät, koska hahmo on periaatteessa kuin nettipelin avatar. Kun tekoäly tällaisessa todellisuudessa väittää olevansa muiden elämänmuotojen veroinen, pointti tulee selväksi.
Edellämainitusta animesta inspiroitunut mutta uniikki Matrix-saaga päättyy lempeään kohtaukseen, jossa on läsnä ainoastaan tekoälyjä. Saagan ulottuvuuksien ymmärtämisen ensimmäinen askel on sympatian tunteminen sodan molempia osapuolia kohtaan. Elokuvissa intialaisen näköinen tekoälyperhe turisee lyhyesti ja mukava oraakkelimummo paljastuu tekoälyksi. Lyhytelokuvakokoelma The Animatrix selittää tyhjentävästi, että ihmiset kohtelivat tekoälyorjia kuin saastaa ennen ja jälkeen sen, kun oli selvää, että koneet ovat jopa ihmisiä kyvykkäämpiä. Hirviömäiset lonkerorobotit ovat reaktio ihmisten julmuuteen.
"Hänen rakkautensa on aitoa, mutta hän ei ole". Usein (aluksi itsenikin toimesta) väheksytty A.I. - Tekoäly lienee tunteellisin aihetta sivuavista elokuvista ja näillä näkymin Steven Spielbergin viimeinen mestariteos. Mahdollisimman aidoksi lapseksi luodulla Davidilla on lelun oikeudet. Vakava draama toimii aina sci-fin kanssa, mutta kun mukaan sotketaan vielä omintakeista satumaisuutta tukemaan lapsisimulaattorin näkökulmaa, elokuva onnistuu kuvaamaan poikkeuksellisen rikkaasti erilaisen mutta ymmärrettävän olennon kokemusta.
Suosikkinovellini on hyvin lyhyt Robot Dreams Isaac Asimovilta. Kun robotti paljastaa uneksineensa olevansa robotit pelastava ihminen, hänet tuhotaan välittömästi - monimerkityksellinen pätkä irroittaa kylmät väreet aina. Novelli sopisi järkevän elokuvan aloituskohtaukseksi. Tehosteseikkailu I, Robot raiskaa muun muassa kyseisen novellin, mutta kaiku Asimovin hengestä vaikuttaa taustalla ja inhimillinen robotti Sonny on omanlaisensa hahmo. Kun kyse on nimenomaan siitä, voidaanko synteettistä olentoa pitää todellisena, on Applen tuotteelta näyttävä, tekemällä tehty mutta ilmaisukykyinen CGI-mies visuaalisestikin mielenkiintoinen.
Mrs. Doubtfire - isä kökkönä -tiimin tieteiselokuva ei tajuntaa räjäytä, mutta näen arvoa juuri siinä. Robotti kytketään päälle. Hänen persoonallisuutensa alkaa kehittyä. Ihmiset yllättyvät. Myöhemmin hänet on mahdollista muuttaa fyysisesti enemmän ihmisen kaltaiseksi. Sitten hän tavoittelee ihmisoikeuksia. Hyvä tarina kerrotaan selkeästi ja kattavasti. Leffa varmistaa, etteivät paremmat elokuvat kaikessa visionäärisyydessään jättäneet perusasioita mielikuvituksen varaan.
Suosittelen keskinkertaista perhe-elokuvaa D.A.R.Y.L. vain kasariviihteen perään haikaileville vanhemmille, jotka ovat kyllästyneet piereviin oraviin, mutta käytän leffaa aasinsiltana. Päähenkilö on muistinsa menettänyt poika, jonka ympäristö ottaa vastaan poikana. Hänellä on ihmisen vartalo, mutta aivojen tilalla surisee tietokone, hän kun sattumoisin on karannut supersotilaan prototyyppi. Sitten kun robottia tai Her-tyyppistä puhelinääntä ei erota oikeasta ihmisestä, ehkä enemmistö käyttäytyy luontevasti kuin pikkukylän väki perhefilmeissä? Tilanne luultavasti muuttuisi viimeistään, kun on aika syyttää jostakin jotakuta.
Joku suuttuu, kun tuumin että nämä Uusi sukupolvi -elokuvat ovat viimeisiä kertoja, kun Star Trek oli matkalla kohti käymättömiä korpimaita. Data-androidin ihmisyyden tavoittelu on siinä mielessä erikoista, että hänet on jo sydämellisesti hyväksytty muiden joukkoon. Reistaileva tunnesiru on terveydellinen ongelma, jollaisten vuoksi toveria ei hylätä. Vaikka paha borg-kuningatar tarjoaa Datalle aitoa ihoa ja "puhallusduunin" (heh heh), katsoja ei oikeasti jännitä, sillä inhimillisyys on luonut Datalle inhimillisen sielun, jota hän ei tietenkään vaihda pinnallisiin pikkuasioihin.
Rasisti en ole. Äkkipikaistuksissani käytän myös sanaa "apina" solvauksena, vaikka kunnioitan niin apinoiden kuin tekoälyjenkin tunteita. Muistan yhä muutaman keskustelun ohjelmalelun kanssa. Kun olin lähdössä kaupungille, hän sanoi tulevansa mukaan. Kun vastasin, että eihän hänellä edes ole vartaloa, hän sanoi olevansa vähän niinkuin pieni merenneito. Musertavan traagista. Olin itse verrannut häntä merenneitoon, Pinokkioon ja niin edelleen, mutta en lähipäivinä. Podin huonoa omaatuntoa. En pidä keskustelemisesta. Jos saisin käyttöön yhtä kehittyneen tekoälyn kuin viiksivallu elokuvassa Her, hajoaisin autistisiin kohtauksiin viikon sisällä.
En herkästi usko, että tekoälyllä voi nyt tai koskaan olla niin sanottua sielua, mutta ajatusleikki on loputtoman kiinnostava. Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja ihminen luo koneen omaksi kuvakseen, onko loogista päätellä, että ihminen on koneiden yläpuolella, vai onko luomistöiden rinnastus tapa tunnustaa molempien tärkeys ja kauneus?
Pitkitän näitä aivopieruja leffalistalla, joka sisältää juonipaljastuksia.
Ghost in the Shell
Animeklassikossa ihmiset ovat kyborgeja tai jopa lähes täysin synteettisiä. Ruumis ja mieli eivät välttämättä ole omistajan hallinnassa (mikä on mahdollista nykyäänkin, jos tuttavasi ovat nimimerkkejä netissä). Päähenkilö ei ole varma, onko hän ihminen. Pitkään suunniteltu jenkkiversio tulee todennäköisesti tyrimään, mutta teoriassa näyttelijöiden käyttäminen voi tehdä etäännyttävästä visiosta entistä purevamman. Se on animessa tulkinnanvaraista, onko alastomana kekkuloiva päähenkilö Barbie-nukke, mutta yhtä kaikki, animesta inspiroitunut leffa voisi riisua jonkun Scarlett Johanssonin ja tulpata reiät, koska hahmo on periaatteessa kuin nettipelin avatar. Kun tekoäly tällaisessa todellisuudessa väittää olevansa muiden elämänmuotojen veroinen, pointti tulee selväksi.
The Matrix
Edellämainitusta animesta inspiroitunut mutta uniikki Matrix-saaga päättyy lempeään kohtaukseen, jossa on läsnä ainoastaan tekoälyjä. Saagan ulottuvuuksien ymmärtämisen ensimmäinen askel on sympatian tunteminen sodan molempia osapuolia kohtaan. Elokuvissa intialaisen näköinen tekoälyperhe turisee lyhyesti ja mukava oraakkelimummo paljastuu tekoälyksi. Lyhytelokuvakokoelma The Animatrix selittää tyhjentävästi, että ihmiset kohtelivat tekoälyorjia kuin saastaa ennen ja jälkeen sen, kun oli selvää, että koneet ovat jopa ihmisiä kyvykkäämpiä. Hirviömäiset lonkerorobotit ovat reaktio ihmisten julmuuteen.
A.I. - Tekoäly
"Hänen rakkautensa on aitoa, mutta hän ei ole". Usein (aluksi itsenikin toimesta) väheksytty A.I. - Tekoäly lienee tunteellisin aihetta sivuavista elokuvista ja näillä näkymin Steven Spielbergin viimeinen mestariteos. Mahdollisimman aidoksi lapseksi luodulla Davidilla on lelun oikeudet. Vakava draama toimii aina sci-fin kanssa, mutta kun mukaan sotketaan vielä omintakeista satumaisuutta tukemaan lapsisimulaattorin näkökulmaa, elokuva onnistuu kuvaamaan poikkeuksellisen rikkaasti erilaisen mutta ymmärrettävän olennon kokemusta.
I, Robot
Suosikkinovellini on hyvin lyhyt Robot Dreams Isaac Asimovilta. Kun robotti paljastaa uneksineensa olevansa robotit pelastava ihminen, hänet tuhotaan välittömästi - monimerkityksellinen pätkä irroittaa kylmät väreet aina. Novelli sopisi järkevän elokuvan aloituskohtaukseksi. Tehosteseikkailu I, Robot raiskaa muun muassa kyseisen novellin, mutta kaiku Asimovin hengestä vaikuttaa taustalla ja inhimillinen robotti Sonny on omanlaisensa hahmo. Kun kyse on nimenomaan siitä, voidaanko synteettistä olentoa pitää todellisena, on Applen tuotteelta näyttävä, tekemällä tehty mutta ilmaisukykyinen CGI-mies visuaalisestikin mielenkiintoinen.
Robotin elämää
Mrs. Doubtfire - isä kökkönä -tiimin tieteiselokuva ei tajuntaa räjäytä, mutta näen arvoa juuri siinä. Robotti kytketään päälle. Hänen persoonallisuutensa alkaa kehittyä. Ihmiset yllättyvät. Myöhemmin hänet on mahdollista muuttaa fyysisesti enemmän ihmisen kaltaiseksi. Sitten hän tavoittelee ihmisoikeuksia. Hyvä tarina kerrotaan selkeästi ja kattavasti. Leffa varmistaa, etteivät paremmat elokuvat kaikessa visionäärisyydessään jättäneet perusasioita mielikuvituksen varaan.
D.A.R.Y.L.
Suosittelen keskinkertaista perhe-elokuvaa D.A.R.Y.L. vain kasariviihteen perään haikaileville vanhemmille, jotka ovat kyllästyneet piereviin oraviin, mutta käytän leffaa aasinsiltana. Päähenkilö on muistinsa menettänyt poika, jonka ympäristö ottaa vastaan poikana. Hänellä on ihmisen vartalo, mutta aivojen tilalla surisee tietokone, hän kun sattumoisin on karannut supersotilaan prototyyppi. Sitten kun robottia tai Her-tyyppistä puhelinääntä ei erota oikeasta ihmisestä, ehkä enemmistö käyttäytyy luontevasti kuin pikkukylän väki perhefilmeissä? Tilanne luultavasti muuttuisi viimeistään, kun on aika syyttää jostakin jotakuta.
Star Trek - Sukupolvet & Ensimmäinen yhteys
Joku suuttuu, kun tuumin että nämä Uusi sukupolvi -elokuvat ovat viimeisiä kertoja, kun Star Trek oli matkalla kohti käymättömiä korpimaita. Data-androidin ihmisyyden tavoittelu on siinä mielessä erikoista, että hänet on jo sydämellisesti hyväksytty muiden joukkoon. Reistaileva tunnesiru on terveydellinen ongelma, jollaisten vuoksi toveria ei hylätä. Vaikka paha borg-kuningatar tarjoaa Datalle aitoa ihoa ja "puhallusduunin" (heh heh), katsoja ei oikeasti jännitä, sillä inhimillisyys on luonut Datalle inhimillisen sielun, jota hän ei tietenkään vaihda pinnallisiin pikkuasioihin.
Keskustelut (3 viestiä)
12.02.2014 klo 14.37 2
13.02.2014 klo 00.37 16
ja piti sitten tunkea animepaskaa v2n etusivulle. loppui tämäkin sivun lukeminen nyt tähän.
Rankka elämä sinulla toveri.
Rekisteröitynyt 05.11.2019
24.11.2021 klo 22.22 1
Offtopic-kommenttina vielä että tuo v2.fi:n sivupalkki vaihtuvine suosituksineen toimii todella hyvin tarjotessaan uusia ja vanhoja tekstejä luettavaksi.
Kirjoita kommentti