Tuorein sisältö

Santeri 'Shreds' Ojala

Matti Lintula

13.11.2007 klo 10.03 | Luettu: 22229 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Kitaraa soittamalla voi huvittaa maailmaa


Miljoonayleisön YouTubessa kerännyt Santeri "StSanders" Ojala ei anna sääliä aikamme legendaarisimmille kitaristeille. Konserttitaltiointien soolo-osuuksista Ojala repii ääniraidan irti ja korvaa sen tarkasti videon kulkuun ajastetulla kitaranrevityksellä. Tuloksena suurella tunteella kitaraansa vinguttavien artistien soitto virittyy hetkessä ultramodernin avantgardistisen taiteen tasolle. 32-vuotias tamperelainen on kerännyt kehuja ja kiitosta videoidensa katsojilta, eikä shreds-videoiden syntymiselle näy loppua. Ojala on ehtinyt parodioimaan jo Eric Claptonia, Carlos Santanaa, Slashia ja monia muita maailmanluokan kitarasankareita. Videoita on katsottu satojatuhansia kertoja, ja osa parodian kohteista on jo ottanut häneen yhteyttäkin. Päätimme tiedustella StSandersin kuulumisia näin maailmanmaineen kynnyksellä.

Terve Santeri! Onko päiväsi ollut svengaava?

Kyllä ja kyllä.

Mistä sait idean shreds-videoihisi? Onko sinulla henkilökohtaista kaunaa videoilla esiintyviä artisteja kohtaan vai onko kyseessä kunnianosoitus?

Ei kumpikaan. Kyseessä on puhtaasti hauskuuden maksimointi. Selvää on, että joidenkin esiintyvien artistien ilmeet ovat lavalla vähintäänkin huvittavia. Tahattomat ilmeet yhdistettynä surkeaan ääniraitaan on ehkä jopa huvittavampaa.

Oletko saanut artisteilta palautetta töistäsi? Montako uhkauskirjettä tai videoiden poistovaatimusta olet levy-yhtiöiltä saanut?

Palautetta on tullut runsaasti. Myös parodioimiltani tyypeiltä. Toistaiseksi vain yksi video on poistettu, mutta ei yllätyksekseni sitä joka sisältää karskeinta pilaa yhtyeestä, jonka rumpali on tunnettu tekijänoikeuskäräjöinneistään...

Onko kaiken huumorin taustalla maailmaa syvästi kokeva muusikko vai onko kitaranrevitys sinulle vain harrastus muiden joukossa?

Jotain siltä väliltä. Riippuen päivästä. Silloin kun työn alla on uusi shreds, sanoisin että jälkimmäinen.

Videoidesi suosio on poikinut sinulle mainetta myös Atlantin toisella puolen, miten jenkkimedia on ottanut teoksesi vastaan? Yllättikö suosio sinut?

Yllätti ja yllättää jatkuvasti. Siitä en ole yllättynyt, että suurin suosio tulee Jenkkilästä. Sehän on maailman viihdeteollisuuden keskus. Kaikki parodioimani tyypit ovat jollakin tavalla sen tuotteita. Pääasiallisesti videot ovat Amerikan muusikkopiirien suosiossa ja samalla myös tietysti alan lehdistön. Mutta mainstream-mediakin on osoittanut kiinnostustaan, mm. New York Magazine ja Boston Metro.

Olet yhdistänyt töissäsi musiikin ja huumorin. Ketkä ovat esikuviasi kitaran varressa ja millaisesta huumorista itse nautit?

En tällä hetkellä omista omaa kitaraesikuvaa, mutta olen aina avoin mikäli sellainen löytyy. Nauran mielelläni US-versiota showsta "Whose line is it anyway".

StSanders: Carlos Santana shreds




Tullaanko sinua näkemään lavalla vaikkapa Carlos Santanan kanssa? Kumpi vetää soolot?

Vielä ei ole tullut tämänlaisia ehdotuksia, mutta luulen että esimerkkitapauksen artisti varmasti antaisi tilaa kunnon soololle...

Miltä tulevaisuus näyttää? Jatkuuko toimintasi internetissä vai onko huumoriasi pian nähtävissä television puolella?

Juttu on keskellä kehitysvaihetta. Jenkkilän puolella on pari juttua vetämässä, joten katsotaan mitä niistä syntyy.

Terveisesi V2.fi:n lukijoille?

Koettakaapa suomentaa "shred"??????

StSanders: Jake E. Lee shreds



StSanders: Iron Maiden shreds



Kaikkiin Santeri Ojalan tekemiin videoihin voit tutustua StSandersin YouTube-sivulla.

V2.fi | Matti Lintula
< Plextor PX-AV200U... Samsung F210... >

Keskustelut (12 viestiä)

Dani

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.11.2007 klo 10.40

Hauska idea nauhoittaa uudelleen päälle. Silti, en osaa selittää mitään rationaalista syytä, mutta jostain syystä ahdistaa katsoa ja etenkin kuunnella näitä videoita. Ehkäpä kaikki kitaristit kokevat samoin. :)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.11.2007 klo 10.47

Tuo Iron Maidenin sirkusmusiikki ja Santanan urkurin Final Countdown veivät kyllä lähes palleakouristukseen.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.11.2007 klo 15.49

Eikös "Shred" suomenneta usein musiikkipiireissä sanalla "tilu"? Eli shredding = tiluttaminen? ;) Ihan vaan tohon henkilön loppukysymykseen vastauksena.
lainaa
Chemus

13.11.2007 klo 18.35

Shred=tilu?
Minkähänlaisissa musiikkipiireissä on tullu liikuttua :D Itselle tulee ensinnä mieleen "revitys"
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.11.2007 klo 19.04

Eikun hetkonen, sekoitin kai erääseen toiseen englanninkieliseen termiin. Eikun... Äh, olen sekaisin, tulen takaisin kunhan olen selvittänyt asian. :)
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

14.11.2007 klo 13.30

On kyllä jollain tavalla hypnoottista matskua noi videot, alkaa pakostikin naurattamaan jossain vaiheessa.

Shred = rujotus
lainaa
Spammy

15.11.2007 klo 07.25

No jos shredder on silppuri ni shred on tietenki silppu ;D
lainaa
peewter

Rekisteröitynyt 06.07.2007

20.11.2007 klo 16.09

Itselleni ainakin tulee "shred" sanasta tulee ensimmäiseksi mieleen
tilu.
lainaa
saimi

17.01.2008 klo 05.14

Shred= ryysy, reipu, riekale....repiä riekaleiksi, palasiksi......ja tämä info on luettavissa kun Googlettaa "ilmainen sanakirja".....mut sen sijaan, mitä ihmettä on TILU ???
lainaa
Ugh

25.01.2008 klo 18.23

saimi kirjoitti:
mut sen sijaan, mitä ihmettä on TILU ???


Tilu ja tiluttaminen on jotain, minkä sinua n. 5-10-20-30-40 vuotta vanhemmat muusikot ymmärtävät oikein hyvin. Se on siis verbi ja adjektiivi l. teon- ja laatusana.

Revittäminen ei oikein kuvaa soittamista millään tavoin (paitsi ehkä erittäin suppeasti, erittäin suppeissa metal-ympyröissä). Tiluttaa voi monilla eri soittimilla ja useissa "genreissä", niitähän te lapset kuuntelette varsinaisen musiikin sijaan, eikö?
lainaa
josu

05.02.2008 klo 12.25

videoita ei enää näy. Jollain taisi loppua huumorintaju :/
niin ja meillä päin puhutaan kyllä tiluttamisesta :D "tilulilulilu.." ja sillee :D
lainaa
poispois

28.02.2008 klo 19.17

Santeri on potkittu pois juutupesta...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova