Tuorein sisältö

Diel-Soul MP4-soitin

Mikko Heinonen

11.10.2007 klo 11.13 | Luettu: 24094 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Viikon vimpain #4
Jatkamme tutustumista E-Villen laitetarjontaan, ja tällä kertaa vuorossa on Diel-Soul. Viimeviikkoisen Diel-Rocin tapaan se on erittäin edullinen MP3-soitin, jossa bonuksena tulee mm. videotoisto, ääninauhuri, FM-radio ja pelejä. Rocista Soul poikkeaa periaatteessa kahdella tavalla: sen ulkonäkö on aivan erilainen ja muistia voi kasvattaa kylkeen työnnettävällä SD-muistikortilla.

Siinä missä Diel-Rocin muotoilun inspiraatiota ei tarvinnut kauan etsiä, Soulin kanssa joutuu sentään hetken miettimään. Ulkomuodoltaan laite muistuttaa ehkä eniten matkapuhelinta etenkin etupaneelin ohjaustikkuineen, ja vaikutelma vahvistuu entisestään kun huomaa, että myös käytettävä akku on sellaisesta peräisin. Diel-Soul soittelee Nokian kännyköissä nähdyn BL-4C-akkutyypin voimalla, ja itse asiassa myös BL-5C sopii kuoreen kun vähän runnoo. Isompi akku antaa myös pitemmän toiminta-ajan kuin toisessa Dielissä. Itse käyttelin soitinta yhdellä latauksella monta päivää sekalaisesti, jonka jälkeen jätin sen soimaan repeatilla: musa mykistyi vasta noin kuuden tunnin kuluttua.

Monta monenlaista


Diel-Soulin ominaisuuslistassa ei ole ainakaan säästelty. MP3- ja WMA-musiikin lisäksi se osaa soittaa AMV- ja MTV-muotoista videota. Laite osaa myös nauhoittaa WAV- ja MP3-tiedostoja mikrofonin tai linjaliitännän kautta, sillä voi lukea "Ebookeja" eli tässä tapauksessa tekstitiedostoja, kuunnella radiota, selata valokuvia ja pelata sudokun oloista ruudukkopeliä. Toimintaa ohjataan neljään suuntaan liikkuvalla tikulla, jota voi myös painaa, sekä kahdella isommalla painikkeella.

Diel-Soul sisältää myös kaiuttimet, mikä on yllättävän kätevää. Etenkin videopätkän voi vaikka toistaa kaverille, kun äänetkin saa kuulumaan helposti ilman nappikuulokkeiden siirtelyä. Mukana toimitetaan myös vahvasti iPod-vaikutteiset, valkoiset napit, jotka ovat etenkin hintaansa nähden aivan välttävät eivätkä estä työmatkakuuntelua. Ainoa suurempi miinus tulee riittämättömästä johdosta, nyt laitetta on käytännössä pakko kuljettaa povitaskussa.

Tuotepakkauksessa toimitetaan myös minikokoinen CD, jonka kysymysmerkkien koristamista hakemistoista saa kaivettua AMV-videoiden muunto-ohjelman, kun ensin muistaa, että näyttöruutu on 1,8 tuuman kokoinen. Ohjelma toimii ilmeisimmin niin, että se toistaa videot uudelleen tietokoneella jo olevilla koodekeilla ja pakkaa sitten kuvadatan uudelleen AMV:ksi. Tällä menettelyllä tulos on aivan katsottavaa, jopa yllättävänkin hyvää, ja ohjelman käyttökin selviää yrityserehdyksellä nopeasti. Laitteen niin sanottu ohjekirja sen sijaan tuo mieleen hulluuteen vaipuvan viimeisen kirjeen. Jo "Foreword"-osio on täysin käsittämätön näin englannin kielestä maisteriksi valmistuneelle, eikä tilanne siitä juuri parane. USB HDD Playerin tapauksessa auttoivat sentään ohjekirjan kuvat, tässä ei pelasta sekään, kun koko vihkonen on pelkkää tekstiä.



Helppo liittää, hankala käyttää


Ehdottomat plus-pisteet Diel-Soul saa siitä, että sen liittäminen tietokoneeseen on verrattoman helppoa. Sen enempää Windows kuin Linuxkaan ei tarvitse minkään valtakunnan ajureita, ja vaikka en asiaa kokeillutkaan, on turvallista olettaa näin olevan myös Mac-puolella. Myös vempaimessa kiinni oleva SD-kortti näkyy oitis omana levyasemanaan. Laite lataa itseään hitaahkosti USB-portista tai näppärällä USB-portin sisältävällä laturilla, johon piuhan toinen pää työnnetään. Koska haluan aina kokeilla kaikenlaista typerää, havaitsin, että samalla vempeleellä voi ladata mm. Xbox 360:n Play&Charge -akkua nopeasti, mutta laite ei osaa sammuttaa latausta ajoissa, joten en suosittele konstia kenellekään. PlayStation 3:n SIXAXIS ei huolinut tällaista virtaa ollenkaan. Latauksessa on kuitenkin huomioitava, että laitteen virran tulee olla päällä tai akku ei täyty, nimim. latasin yön turhaan. Virtalähde kyllä ilmaisee latauksen vaihtamalla lamppunsa väriä.

Kaikki on siis hyvin siihen asti, kun laitetta pitää ruveta käyttämään. Tässä Diel-Soul avaakin sitten miinustilinsä vahvasti. Käyttöliittymässä on kyllä kauniita kuvia, mutta ensimmäinen tunti kuluu sen parissa, että yrittää selvittää miten nappulat toimivat ja mikä painallus tekee mitäkin. Laitteen tapa on häivyttää ääni alas ennen kappaleen vaihtoa, mikä on tietysti hienoa ja cool, mutta myös tuskallisen hidasta. Käyttäjä kun luulee, ettei painallus mennyt perille. Näppäinlukkoa ei ole, ja ulos työntyvä tappi osuu todella herkästi muihin taskun esineisiin, jolloin äänenvoimakkuus vaihtelee ja kappaleet hyppivät itsestään. Ärsyttävä on myös laitteen tapa käynnistää nauhoitustoiminto jatkuvasti, kun yhtä painiketta suunnilleen hipaisee. Lisäksi soitin "ei tykännyt" joistakin tiedostoista, vaan omalla päätöksellään lopetti soittamisen parin-kolmen minuutin kohdalle. Kirsikkana kakussa toimintopainikkeiden vaikutus saattaa muuttua kesken kaiken niin, että kun ensin mentiin ylös-alas, nyt mennäänkin vasemmalle ja oikealle. Ei ihan suoraan Nielsenistä moinen käytettävyys.

Sen saa, minkä tilaa


Matti tykästyi viime viikolla kovasti Diel-Rociin, eikä Soulkaan huono laite ole, etenkään teknisesti. Näyttö on edelleen hyvä, akku kestää, muistikorttimahdollisuus on mukava, liitännät toimivat, äänenlaatu riittää ja ominaisuuksia on hurjasti hyvin kohtuullinen hinta huomioiden. Valitettavasti vain käytettävyys ontuu taas kerran, joten laitetta voi suositella vain niille, jotka tietävät haluavansa teknisesti lupaavan laitteen halvalla, eivätkä pelkää nähdä vaivaa käytön kanssa. Käsittääkseni näiden halpasoitinten sisikaluja saa myös itse ohjelmoitua netistä saatavilla ohjelmilla, mikä saattaisi ratkaista joitakin ongelmia.

Tuote: Diel-Soul MP4-soitin
Myyjä: E-Ville
Hinta: 39 euroa sis. pk

V2.fi | Mikko Heinonen
< Klamydialla on yhä h... Viikate: Levyttämäll... >

Keskustelut (8 viestiä)

Fzzo

11.10.2007 klo 16.05

Jaahas, tästäkin tuli sitten arvostelua. Ihan mielenkiintoinen, muttei herätä minussa samanlaisia ostohaluja kuin Diel-roc. Näyttää kyllä käyttövalikot yllättävän hienoilta, ja eipä ulkoinen kuorikaan yhtään hullumalta näytä. Mutta ehkäpä se on nuissa toiminnoissa, mitkä kuulemma takkuilee.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.10.2007 klo 16.27

Juups, näitä laitteita tuli tosiaan suunnilleen pakettiautollinen, juttuja vielä ainakin kolme tulossa.
lainaa
Juppe

19.10.2007 klo 00.31

Kyllä kehnoa kun ei ole mitään näppäinlukkoa, siihen tarttis sitte varmaan hankkia jonkunlainen suojapussi tjsp mikä estää näppäinten painumista esim. taskussa.
lainaa
kaima

20.10.2007 klo 00.22

Juppe kirjoitti:
Kyllä kehnoa kun ei ole mitään näppäinlukkoa, siihen tarttis sitte varmaan hankkia jonkunlainen suojapussi tjsp mikä estää näppäinten painumista esim. taskussa.
Tuo on aika ratkaiseva puute kylläkin "näppäinlukko" .Kaikkineen nuo ominaisuudet kyllä kiinnostaa. Mutta mikä on tuon kaiutin + radion kuunneltavuus ,kun ei halua pitää nappeja korvissa ? Pistin suora mailia itse myyjillekkin , mut jaksavatko sitten vastailla on eri juttu .
lainaa
Temi-78

Rekisteröitynyt 23.10.2007

25.10.2007 klo 15.47

Laitteen firmwaren imuttaminen soittimen Flash-piiriltä ei onnistunut s1fwx työkalulla , koska se ei tue näin uusia firmware versioita ja näin ollen firmwaren muuntelu ei ole ainakaan vielä mahdollista, mutta hyvin se toimii ilman muokkailuja ja on varmasti tuon 33 euron arvoinen.
Jos halutaan jotain negatiivista hakea, niin soittimen sisäinen kaiutin särisee jonkin verran kovemmilla äänenvoimakkuuksilla

lainaa
Juppe

01.11.2007 klo 17.13

Kyllä on kätevä vehje, ihan mielettömän pieni ja törkeän kevyt, suosittelen. Jos ostaa niin kannattaa vaan olla kokeilunhaluinen, ohjeista kun ei ole mitään apua. Mutta kyllä olen tyytyväinen tuotteeseen, kunpa sen elin-ikä olisi pitkä ;)
lainaa
simppeli

09.12.2007 klo 18.11

milloin tulee seuraava erä?
lainaa
Soppi

17.12.2007 klo 12.25

Hyvä vekotin. Mielenkiintoinen ominaisuus, että laite kierrättää ääntä kuulokkeiden välillä. Luo elävän vaikutelman! Harmi vaan, että tätä ei saa pois päältä, joten kaverin kanssa kuuntelu yhdellä kuulokkeella ei onnistu. Suuri näyttö auttaa valikoiden selauksessa. Näytön pikselimäärä on tosin videoiden toistoon liian suuri: AMV-pakkauksessa videon koko on noin 15 Mt/min laitteen 320x240-tarkkuudella ja tämä on mielestäni liikaa. Linkin takana ainoa tietämäni AMV-pakkaaja, joka kykenee ko tarkkuuden pakkaamiseen: http://code.google.com/p/amv-codec-tools/

Suurena plussana on akun pitkä kesto (ehkä 15-20 h) ja vaihdettavuus.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova