Kehittäjä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Ikäsuositus: 12+


Kymmenen vuotta sitten ilmestyi peli, jonka sisältämää yhdistelmää tuskin kukaan osasi odottaa. Silloinen Square risteytti Disneyn ja Final Fantasyn, ja tulos oli hämmentävän toimiva. Vuosikymmenen kuluessa peli on kasvanut pelisarjaksi ja vakiinnuttanut paikkansa videopelihistorian klassikoiden joukossa. Vaikka juhlavuosi ei tuonutkaan tullessaan odotettua sarjan kolmatta isoa osaa, fanit saivat lohdutukseksi Nintendo 3DS -konsolille Kingdom Hearts 3D: Dream Drop Distancen.

Pelissä seikkailevat vanhat tutut Sora ja Riku, jotka valmistautuakseen pahan Xehanortin paluuseen yrittävät saavuttaa keyblade-mestarin tittelin ja voimat. Jotta tämä onnistuisi, heidän taitonsa nollataan ja parivaljakko lähetetään testiin. Sora ja Riku joutuvat rinnakkaisiin, toisiaan muistuttaviin maailmoihin, joiden joukossa ovat Traverse Townin lisäksi muun muassa Notre Damen kellonsoittajan, Pinokkion ja Tron: Perinnön maailmat. Disney-hahmojen lisäksi törmätään The World Ends with You -pelistä tuttuihin hahmoihin. Yhteistyön voimin Sora ja Riku auttavat tahoillaan nukkuvia maailmoja tarkoituksenaan herättää ne etsimällä ja avaamalla niistä löytyvät avaimenreiät. Tarina voi olla aiemmin sarjaan perehtymättömälle sekava, ja vaikka peli auttaa tässä kertomalla pätkiä aiemmista tapahtumista, jää pelkästään näiden pohjalta selkeä kokonaiskuva muodostumatta.

JOTAIN VANHAA, JOTAIN UUTTA


Vuosikymmenen ikäistä pelisarjaa on herätelty yllättävän monilla uusilla ominaisuuksilla. “Droppaus” pakottaa aina drop-mittarin tyhjennyttyä vaihtamaan hahmoa Soran ja Rikun välillä. Jos vaikkapa pomotaistelu jää kesken vaihdoksen seurauksena, joutuu sen palatessaan aloittamaan alusta. Vaihdon saa tehtyä itsekin koska tahansa, eikä se tuo oikeastaan peliin mitään merkittävää strategista puolta. Parempi, joskin perinteisempi ratkaisu olisi voinut olla tarinallisesti kiinnitetyt vaihdoskohdat, jolloin myös tarinan kulusta olisi saanut selvemmän. Nyt kun tekemiset jäävät jatkuvasti kesken, Soran ja Rikun erilliset, mutta keskenään hyvin samankaltaiset tarinat sekoittuvat helposti. Vaihdon jälkeen ei aina enää muista mitä oli tekemässä tai mihin päin menossa. Sinänsä sankarien erilliset polut täydentävät toisiaan hienosti, vaikka toisinaan tuntuu että peli toistaa itseään.

Myös taistelujärjestelmää on muutettu, ja onnistuneesti. Vihollisia voi mätkiä vanhaan tuttuun tapaan avainmiekoilla, mutta lisäksi mukana on flowmotion-mekaniikka, joka ympäristöä hyväksikäyttäen mahdollistaa nopeatempoisen liikkumisen, väistelyn sekä erikoisiskut. Taistelu ja liikkuminen paikasta toiseen tuntuu varsinkin pienen harjoittelun jälkeen varsin sulavalta. Erikoislyöntien lisäksi mukana on toki myös taikoja ja juomia. Yhteensä niitä kertyy pelin aikana iso kasa, mutta käyttöön niitä voi valita kerralla vain muutaman. Koska taistelu on nopeaa, voi parannusloitsua listasta etsiessään huomata sen olevan jo myöhäistä. Listaa ei myöskään saa muokattua kesken taistelun, joten ennakointi - tai sen epäonnistuessa latauspisteet - tulee tarpeeseen.

Yksin ei taisteluissa tarvitse pärjätä, sillä vihollisia, “unensyöjiä”, tulee myös kiltteinä lemmikkiversioina. Elementti tuo mukaan jonkinlaisen Pokémon-keräilyfiiliksen. Otuksia on varsin kiitettävä määrä, tosin aktiivisena taistelussa voi kerrallaan olla vain kaksi. Apureita voi kosketusnäytön kautta rapsutella, jolloin ne kierähtelevät onnessaan ja kehittyvät. Taistelussa ne hoitavat omaa osuuttaan itsenäisesti, mutta erityisen link-mittarin täyttyessä voi niiden kanssa yhdistää hetkeksi voimansa tehden mittavia hyökkäyksiä. Kaikki hankitut unensyöjät - kuten myös erikoisiskut, taiat ja juomat - ilmestyvät aina molempien pelihahmojen käyttöön.

3DS HALLUSSA


KH3D ottaa käsikonsolin ominaisuudet haltuun erinomaisesti. 3D-grafiikka ja animaatiot näyttävät upeilta, ja varsinkin äänimaailma on yksi pelin vahvimmista puolista. Musiikki on varmaa Kingdom Hearts -laatua, ja myös ääninäyttelyssä päästään kiitettävälle tasolle. Kosketusnäyttö on otettu käyttöön tietyissä kohdissa aktivoituvissa mikropeleissä, joiden avulla tehdään vihollisille massiivista vahinkoa tai avataan tasoihin uusia reittejä.

Muutamasta ärsyttävästä piirteestään huolimatta KH3D on erinomainen 3DS-peli, eikä jää kovin kauas alkuperäisistä isoveljistäänkään. Pelillä on mukavasti pituutta, ja keräiltävää ja kokeiltavaa löytyy niin paljon, että peliin saisi helposti uppoamaan useita kymmeniä tunteja. Aionkin palata peliin vielä uudestaan - ehkä jopa kierrän PlayStation 2:n kautta ja aloitan itseltäni aikanaan kesken jääneen urakan alusta sieltä mistä kaikki alkoi, kymmenen vuotta sitten.





Kehittäjä: n-Space
Julkaisija: Square Enix
Ikäsuositus: 12+


On ehkä vähän epäreilua arvioida Heroes of Ruin Kingdom Hearts 3D:n kaltaisen pelin jälkeen. Se jää reippaasti jälkeen grafiikoissa, sen “välianimaatiot” ovat kerrostettuja still-kuvia, eikä sen hahmoista tunnu löytyvän edes varjoa Kingdom Heartsin persoonallisuudesta. Pelillä on kuitenkin erilaiset lähtökohdat, ja sille on tietenkin annettava tasavertainen mahdollisuus. Pyyhin siis ennakkoasenteet mielestäni ja aloitin seikkailuni raunion sankareiden maassa jättiläismäisellä tummaihoisella barbaarimiehellä nimeltä Grunt.

KESKINKERTAISTA KOUKUTUSTA

Savage-barbaarin lisäksi pelissä on valittavana kolme muuta hahmoluokkaa: ritarimainen Vindicator, aseita heilutteleva Gunslinger sekä loitsuihin keskittynyt Alchitect. Jokaisella hahmolla on edelleen omat kehittymismahdollisuutensa ja varusteensa. Heroes of Ruin onkin melko perinteinen toimintaroolipeli, jossa hahmonkehitys ja varusteiden keräily on pääosassa.

Tarinassa Nexuksen kaupunki on vaikeuksissa, sillä kaupungin perustaja, Ataraxis, on mystisesti sairastunut kiroukseen, ja apuun tarvitaan juuri sinua. Tehtävä ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä matkan varrella täytyy suorittaa jos jonkinmoista tehtävää, pelastella kuninkaallisia ja tuhota hirviöitä, sekä tietenkin juosta milloin kenenkäkin kyläläisen asioilla, kuten seikkailuroolipeliin kuuluukin.


Peli on vaikeustasoltaan ehkä turhan helppo ja monin paikoin hyvin yksinkertainen. Esimerkiksi juomapulloja on vain kahdenlaisia: parannusjuomia ja manapulloja. Molempien käyttö on tosin hyvin helppoa ja nopeaa. Sen sijaan pelin inventaario on valitettavan vaivalloinen, ja parhaiden varusteiden valinta olisi voitu tehdä tyylikkäämmin. Puutteistaan huolimatta peli onnistuu koukuttamaan ainakin joksikin aikaa.

OMA SEURA PARAS SEURA?

Peli olisi välttävä kevyt roolipelistely ihan sellaisenaan, mutta ainutlaatuisen siitä tekee kattavat moninpelimahdollisuudet. Sen lisäksi että peli tukee konsolin SpotPassia ja StreetPassia ja mahdollistaa varustekaupan muiden pelaajien kanssa, voi pelaaja valita peliä pelattavan maksimissaan neljän pelaajan kokoisilla joukoilla. Muiden peleihin voi liittyä hahmollaan netin kautta missä vaiheessa tahansa.

Kiinnostavaa, mutta miten tämä toimii käytännössä? Teknisesti: loistavasti. Peleihin liittyminen on helppoa ja nopeaa eikä yhteys juuri katkeile. Halutessaan voi jopa käyttää kommunikointiin äänichattiä. Mutta... No, ensin liityin jonkun muun peliin. Kun luolasto oli jo melkein lopussa, olimme tappaneet pääpahiksen ja palkkio oli juuri nenän edessä, ilmeisesti pelin luoja nappasi palkintonsa ja katkaisi yhteyden. Kiitti! Seuraavaksi tein oman pelin, johon liittyi lisäkseni ainoastaan yksi barbaari. Kun pahimmat vastustajat tulivat vastaan, tyyppi pysähtyi ja jäi seisomaan tyynesti sivuun antaen niiden hyökätä kimppuuni. Kiitti! Kolmas yritys. Tällä kertaa kukaan ei liittynyt luomaani peliin. Pelasin pitkään yksin, ja kun loppuvastus oli tapettu, huomasin palkinnoissa Gruntille sopivan haarniskan! Tein tilaa inventaarioon heittämällä maahan pari varustetta, ja palasin noukkimaan haarniskaa. Mukaan oli liittynyt juuri pelaaja, joka ei ehtinyt edes osallistua koko taisteluun, ja tämä nappasi kaikki tavarat nenäni edestä. Mukaan lukien juuri pois heittämäni varusteet. Kiitti!


Moninpeli on selvästi pelin vahvuus, mutta kuten nähtiin, vieraat pelaajat aina eivät. Peli kaipaisi isompaa yleisöä, jolloin valinnanvaraa peliseurasta ja pelattavista tasoista olisi paremmin eikä omissa peleissä tarvitsisi turhaan odotella seuraa. Ehkä parhaiten moninpeli sujuisi kavereiden kesken, mutta niiden puutteessa parhaiten nautin, kun kuljin maailmassa yksin. Tämä on sääli, sillä silloin peli on kaikin puolin keskinkertainen eikä kestä ikääntymistä kovin hyvin. Toisaalta, jos itse peli olisi toteutettu yhtä kunnianhimoisesti kuin sen moninpeliominaisuudet, olisi se kiistaton 3DS-helmi. Tällaisenaankin peli kiinnostaa, ja on tervetullut lisä käsikonsolipelien maailmaan. Ehkä jopa annan kanssaihmisille vielä kerran mahdollisuuden leikkiä kanssani kiltisti. Ehkä.