Tuorein sisältö

Fatal1ty

Matti Lintula

04.12.2007 klo 12.00 | Luettu: 18901 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Henkilökuvassa pelaamisen maailmanmestari

V2.fi:n toimituksessa ei kauaa asian kanssa pähkäilty, kun saimme mahdollisuuden päästä tapaamaan maailman kuuluisinta ja menestyneintä ammattipelaajaa, Jonathan ”Fatal1ty” Wendeliä. 26-vuotias Fatal1ty on pelannut ammatikseen jo 8 vuotta voittaen 10 maailmanmestaruutta viidessä eri pelissä. Euroopan kiertueella oleva Wendel markkinoi niin omaa pelilaitemallistoaankin kuin Championship Gaming Series -liigaakin, jonka edustajaksi hänet viime vuonna valittiin. Maailmanmestari otti suomalaisten pelaajien haasteita vastaan Tammiston Gigantissa järjestetyssä näytösottelussa.

Mestarin historia

Ensimmäisen pelinsä Fatal1ty sai viisivuotiaana. Froggeria ja muita 80-luvun toimintapelejä tylsinä ja helppoina pitänyt peluri ottikin ensikosketuksensa peleihin Microsoft Flight Simulatorin avulla, jonka monipuoliset ja monimutkaiset lentokonekontrollit tekivät nuoreen pilotinalkuun vaikutuksen.

Myöhemmin Wendel siirtyi NES:n pariin ja mainitsee 80-luvun suosikeikseen mm. Ikari Warriorsin, Excite Biken ja tietenkin Super Marion. 11-vuotiaana hän siirtyi pelihalleihin, joissa nuori poika tutustui mätkintäpeli Mortal Kombatiin. Sub-Zeron pelien lempihahmokseen mainitseva Wendel poimi pelin lopetusliikkeistä itselleen myös nykyisen pelaajanimensä, Fatal1tyn.

Räiskintäpeleihin Fatal1ty tutustui monen muun ikäisensä tavoin ID Softwaren natsihipan, Wolfenstein 3D:n kautta. Pian tämän jälkeen Fatal1ty pääsi ystävänsä luona pelaamaan saman firman hirviöräiskettä, Doomia. Doom oli samalla nuoren miehen ensikosketus moninpelattaviin räiskintöihin.

Kun Wendel sai 15-vuotiaana oman Pentium-tietokoneen, alkoi hän pelata Quakea. 18. ikävuoteensa mennessä hän oli kotiseutunsa kiistaton mestari. Wendel lopetti lukion kesken ja alkoi pelata ammatikseen. Kovan harjoittelun tuloksena Fatal1ty kruunattiin Quake 3:n maailmanmestariksi Ruotsissa 1999.

Laitesuunnittelua ja pelinkehitystä

Tällä hetkellä Fatal1ity viettää aikaa yhteistyökumppaniensa kuten Abitin ja Creativen Fatal1ty-tuotteita markkinoiden. Wendel ei ole tyytynyt vain antamaan nimeään valmiille tuotteille vaan on aktiivisesti osallistunut hiirten, näytönohjainten, emolevyjen, kuulokkeiden ja muiden pelaajille suunnattujen laitteiden suunnitteluun. Tällä hetkellä työn alla ovat korkealuokkaiset pelikuulokkeet, jota Wendel suunnittelee yhdessä Creativen kanssa.

Peliturnauksissa Fatal1tya nähdään lähinnä kommentaattorin ja edustajan roolissa. Vallallaan olevista FPS-peleistä mikään ei miehen mukaan huuda hänen nimeään, eikä hän ole löytänyt omaa suosikkiaan monista tarjolla olevista peleistä. Fatal1ty vannoo pelattavuuden nimeen, eikä hän pidä tästä syystä esimerkiksi viiveongelmaisesta Quake 4:stä. Tällä hetkellä mestari nauttii Painkillerin pelaamisesta ja odottaa tulevista FPS-peleistä innolla ainoastaan tulevaa Quake Zero -peliä, mutta toivoo samalla, että pelattavuus olisi uudessa osassa kohdallaan.

Wendel paljastaa myös olevansa erittäin halukas olemaan laitesuunnittelun ohella mukana pelinkehityksessä. Tarkempaa tietoa mahdollisesta Fatal1ty-räiskinnästä hän ei vielä kerro, mutta toivoisi pelin rakentavan siltoja PC- ja konsolipelaajien välille vahvan yhteisöllisyyden voimin. Wendel etsii kuumeisesti sopivaa työryhmää toteuttamaan hänen visiotaan täydellisestä FPS-pelistä.

Peliurheilun sanansaattaja

Sähköisen urheilun edelläkävijänä Wendel työskentelee aktiivisesti oman lajinsa kehittämiseksi. Championship Gaming Series -liigaa hän kehuu maailman parhaaksi ja ainoaksi ammattilaisliigaksi, jossa myös aloittavat pelaajat tienaavat ihan oikeaa rahaa. Hieman edistyneemmillä CGS-liigan pelaajilla kukkaro täyttyy joka kuukausi jopa 30000 dollarin verran, Wendel kehuskelee. Jatkossa liigan tunnettuutta pyritään nostamaan mm. televisiointioikeuksien avulla. Neuvottelut ovat käynnissä myös Eurosportin kanssa, joten tulevaisuudessa peliurheilua saatetaan nähdä televisiosta myös täällä pohjolan perukoilla.

Kaikille V2.fi:n Enemy Territory -turnaukseen osallistuville Fatal1ty antaa lopuksi pari kuumaa vinkkiä. Joukkuepeleissä tärkeää on aina saumaton yhteistyö tiimijäsenten kesken ja hyvin koordinoidut hyökkäykset. Kaiken tärkeimmäksi asiaksi Fatal1ty nostaa kuitenkin puolustuksen. Defense is the key.

V2.fi | Matti Lintula
< Jarkon Demoputka... Joulun pelikoneet... >

Keskustelut (14 viestiä)

firece

Rekisteröitynyt 13.10.2007

04.12.2007 klo 17.45

Sankarini =D

kappas kappas sama kuva kuin edomella mutta isompi.
http://plaza.fi/edome/uutiset/fatal1ty-roiski-veriloylyn-
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.12.2007 klo 19.34

firece kirjoitti:
kappas kappas sama kuva kuin edomella mutta isompi.
http://plaza.fi/edome/uutiset/fatal1ty-roiski-veriloylyn-


Tähän saattaa liittyä kaksi asiaa:
- eDomen toimitus on samassa talossa
- Toimituksilla on käytössä yhteinen kamera
lainaa
lokki

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.12.2007 klo 20.14

Käy kyllä sääliks tämmöstä jätkää joka pelaa ammatikseen.
Ei varmaan paljoakaan elämän rippeitä jäljellä.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.12.2007 klo 20.27

firece kirjoitti:
Sankarini =D

kappas kappas sama kuva kuin edomella mutta isompi.
http://plaza.fi/edome/uutiset/fatal1ty-roiski-veriloylyn-


Teknisten ongelmien johdosta allekirjoittanut napsi kuvia myös eDomen käyttöön, kuten eDomen sivuillakin kiltisti kuvacreditseissä kerrotaan ;)
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.12.2007 klo 20.29

lokki kirjoitti:
Käy kyllä sääliks tämmöstä jätkää joka pelaa ammatikseen.
Ei varmaan paljoakaan elämän rippeitä jäljellä.


Kaverihan ei tällä erää edes pelaa ammatikseen vaan toimii CGS:n puhemiehenä ja tienaa taaloja omalla tuotemallistollaan. 150,000 dollarin turnauspalkkiotkaan ei välttämättä ole huono kannuste. Tosin selvisi, että sällillä on niin paljon promokeikkaa ympäri maailmaa, että ei ole viimeiseen pariin kuukauteen juuri kotona ehtinyt kääntymään. Eli oikeastaan päinvastoin, kaverilla on vientiä kuin leffatähdellä :)
lainaa
Chemus

04.12.2007 klo 21.06

lokki kirjoitti:
Käy kyllä sääliks tämmöstä jätkää joka pelaa ammatikseen.
Ei varmaan paljoakaan elämän rippeitä jäljellä.


Ihan kuin kateus paistais tästä läpi... =)
lainaa
jsorwis

Rekisteröitynyt 10.08.2007

04.12.2007 klo 21.42

Onse kone. Ei kyllä itseä kiinnosta ammatikseen pelailla.
lainaa
lammas

Rekisteröitynyt 26.05.2007

04.12.2007 klo 21.45

Chemus kirjoitti:
lokki kirjoitti:
Käy kyllä sääliks tämmöstä jätkää joka pelaa ammatikseen.
Ei varmaan paljoakaan elämän rippeitä jäljellä.


Ihan kuin kateus paistais tästä läpi... =)

Kukaan fiksu nainen ei halua ammattipelaajaan miehekseen, ellei sitten rahan takia.
lainaa
Laquendi

Rekisteröitynyt 17.10.2007

04.12.2007 klo 22.00

lammas kirjoitti:

Kukaan fiksu nainen ei halua ammattiurheilijaa/leffatähteä/mitään muutakaan julkkua miehekseen, ellei sitten rahan takia.


Fixed for ya. Mikään ei estä ammattipelaajaa olemasta ihan hieno ihminen. Ollaan sentäs lähinnä peleihin keskittyvällä sivulla, että koitetaas edes vähän pitää omien puolia ;D.

Onhan se joo kone, mutta olisi kyllä kiva nähdä se pelaamassa jotain muuta ku kaakkia välillä.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.12.2007 klo 09.58

lammas kirjoitti:
Kukaan fiksu nainen ei halua ammattipelaajaan miehekseen, ellei sitten rahan takia.


Ei varmaan sitten myöskään ammattiurheilijaa? Samanlainen treeniohjelma Fatal1tyllä on. Lisäksihän tämä kaveri pelaa golfia, tennistä ja jääkiekkoa. Ja pärjää myös pokeripöydässä, mutta totesi tienaavansa toistaiseksi enemmän videopelibisneksessä.
lainaa
aaaatu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.12.2007 klo 12.34

Miks mulle ei sanottu mitään tästä? Meen tuosta tammiston läpi duuniin 5 kertaa viikossa, nii ois voinu käydä Jonttua morjestamassa, jos ois vaan työajat sopivasti sattunu kohdilleen. 8()

Eihän tuolla ole edes näppyjä. En usko, että naisilla juuri vastaan sanomista olisi noin söpölle miekkoselle. >_>
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

05.12.2007 klo 12.46

Voi kyllä ymmärtää äijän mieltymyksen mainittuihin peleihin. Quake 3:kin taisi vielä olla (saatan olla väärässäkin, kun en sitä enää pelannut) vanhaa hyvää sektoria missä aseet ampuvat tasan siihen mihin näytät, eikä touhua ollut sotkettu millään hajoumilla, Painkillerin aseistusta en sen kummemmin muista.

Quake World oli kyllä kunkku ja taitotaso mitä tarkan tähtäyksen peleissä voi saavuttaa on vaan niin muuta kuin nykyajan sohimisräiskinnöissä. Toivottavasti äijän visio täydellisestä FPS:stä kunnioittaa perinteitä.
lainaa
leFroid

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.12.2007 klo 20.39

Toi dude tossa arvostelusivun pikkukuvakkeessa näyttää iha Scofieldiltä :P
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

10.12.2007 klo 21.27

lokki kirjoitti:
Käy kyllä sääliks tämmöstä jätkää joka pelaa ammatikseen.
Ei varmaan paljoakaan elämän rippeitä jäljellä.

Niin.. Eihän kukaan pelaa pokeriakaan ammatikseen.. Sääliksi käy kun tienaavat vain kymmeniä tuhansia kuussa..

"Kukaan fiksu nainen ei halua ammattipelaajaan miehekseen, ellei sitten rahan takia." Niin taas.. Pelaajallahan ei voi olla persoonallisuutta, eikä elämässään mitään muuta kuin peli. Hän ei voi olla sosiaalinen, koska on hyvä siinä mitä tekee.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova