Naapurisaitilla uutisoitiin siitä, miten Computer Gaming World -lehdet on uskomattomana kulttuuritekona koottu hienosti selattavaksi museoksi. Selatessani aloin miettiä sitä, miten erilaista pelien pelaaminen ja harrastaminen tosiaan oli kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tänä sunnuntaina ollaan siis kiitollisia nykyajasta.




Nykyisin on täysin itsestään selvää, että tiedostava pelien kuluttaja lukee arvosteluja - monesti useitakin - ennen ostopäätöstä ja miettii sen perusteella, pitäisikö uutuuspeli ostaa, ja jos niin mihin hintaan. On MetaCriticit ja kaikki. Ennen internetiä oltiin sen varassa, montako pelijuttua kerran kuussa tai harvemmin ilmestyvään tietokonelehteen oli mahtunut mukaan. Valtaosa ostopäätöksistä piti tehdä pelkän kansikuvan perusteella.




Onhan se toki surullista, että "pelejä julkaistaan keskeneräisinä". Se on kuitenkin pientä siihen verrattuna, että ennen pelejä julkaistiin aivan yhtä keskeneräisinä... eikä niitä koskaan korjattu millään tavalla. Ainoastaan täydellisen showstopper-bugin kohdatessaan saattoi ottaa yhteyttä valmistajaan ja saada jotakin apua, huonosti balansoidut yksiköt sun muut lapsukset pysyivät pelissä hamaan loppuun asti. Modeemit ja BBS:t auttoivat tilannetta teknisesti taitavammille tietokoneella pelaaville, mutta konsolipelaajat olivat kehnossa asemassa aina nykyisiin verkkoyhteyksiä käyttäviin laitteisiin asti.




Kun sitten tapahtui väistämätön ja pelissä jäätiin jumiin, ei ollut mitään paikkaa josta kysyä asiaa saman tien. Piti siis joko toivoa, että koulussa tai myöhemmin kaveriporukan BBS:ssä joku oli jo ratkaissut ongelman, tai sitten piti kirjoittaa johonkin lehteen, toivoa että kysymys julkaistaan ja jälleen kerran odottaa, ellei pään takominen seinään kiinnostanut. "Pelit Seis" oli erittäin elinvoimainen palsta Pelit-lehdessä vielä 90-luvullakin.




Kun uusi hittipeli ilmestyy, on itsestään selvää, että Pekko Peruspelaajalla on se käsissään julkaisupäivänä tai viimeistään parin päivän kuluttua. Ei niin kovinkaan kauan sitten Suomessakin tavailtiin Com 2001 Oy:n ja muiden jättimyyjien luetteloita, joissa ilmoitettiin julkaisupäiväksi mitä sattuu, ja sitten jätettiin ennakkotilaus... ja sitten odotettiin. Viivästyksistä ei uutisoitu missään, joten peli tuli sitten kun tuli. Eikä ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun kuukausia tai vajaan vuodenkin odotettu peli olikin lopulta aivan hirveä.



Monesti itketään siitä, että nykyisin pelit saavat arvosteluissa aivan liikaa pisteitä. Huipputuotannot keräävät yli yhdeksänkymmenen keskiarvoja sadasta ja keskinkertaisetkin viritykset helposti 70 pistettä. Tässä on kuitenkin huomattava se, että näitäkin pelejä on mahdollista pelata. Niissä on mielekästä sisältöä ainakin muutamaksi tunniksi ja kontrollit ovat sentään olemassa. Jos nykyaikainen miljoonilla tehty, ihan pelattava mutta tylsä peli saisi 50 pistettä, se olisi aivan liian kilttiä todellista moskaa kohtaan. Etenkin budjettihintaisina peleinä julkaistiin "vanhoina hyvinä aikoina" niin hirveää tavaraa, että nykymaailmassa oltaisiin taas oikeussalissa. Alla olevassa videossa maineikkaan Sensible Softwaren huomattavasti vähemmän maineikas "Oh No" ja pelin koko sisältö.






Etenkin strategiapelaajia pidetään nykyisinkin melko kovina nörtteinä. Tämä on pientä alkusoittoa siihen verrattuna, mitä todellisuus oli vielä alle 20 vuotta sitten. Että pelistään sai mitään irti, piti käytännössä lukea läpi / pitää käsillä monisatasivuista käsikirjaa, joka selitti, mikä tuo ja tuo röpö kartalla on ja kuinka paksu panssari siinä on. Koko tunnelmaan virittäytyminen vaati kovaa psyykkausta, kun toisen maailmansodan ratkaisutaistelut oli kuvattu heksakuvioilla ja kirjaimilla.




Jos minun pitäisi valita yksi laite, joka vaan olisi saanut olla olematta olemassa, se on kyllä kasettiasema. Vastaavaan epäluotettavuuden ja käytön hankaluuden määrään ei ole yltänyt monikaan tuote ATK-historiassa. En toki kiistä sitä, että edullisuudellaan C-kasetteja käyttänyt laite toi tietojen tallennuksen monen ulottuville (ja C64:n loader-musat ovat hienoja), mutta mikään tästä ei ilahduttanut pätkän vertaa siinä vaiheessa kun yli puolen tunnin odottelun jälkeen ruudulle ilmestyi vain "READY."