Tuorein sisältö

V2.fi:n käyttäjätapaaminen 2012

Mikko Heinonen

27.06.2012 klo 10.00 | Luettu: 49375 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Tampereella 7.7. - Tule mukaan!

Kesän odotettu kohokohta on jälleen tulossa - V2.fi:n käyttäjät ja ylläpito tapaavat Tampereella lauantaina 7.7. 2012 klo 11-18. Kyseessä on nyt jo kuudes kerta, ja tapahtumassa on joka vuosi ollut entistä enemmän väkeä!

Edellisvuosien tapaan luvassa on mukavan yhdessäolon lisäksi pelikilpailuita ja muuta peliaiheista ohjelmaa. Sponsoriksi ovat vahvistuneet toistaiseksi Sony Playstation Suomi, Nintendo Suomi / AMO Oy, Creative,Logitech ,Microsoft Xbox, Namco Bandai Partners sekä Max Payne 3 ja luvassa on mukavia pikkupalkintoja, joista miittimme on jo maankuulu, sekä pikkusuolaista ja -makeaa varmasti tarpeeksi kaikille!

Tilaisuus pidetään Tampereella hyvien liikenneyhteyksien varrella. Miitti järjestetään kutsuvieraspohjalta, joten ennakkoilmoittautuminen on tänäkin vuonna tarpeen. Tarkat ohjeet paikalle saapumisesta lähetämme sähköpostitse ilmoittautuneille. Edellisvuosien tapaan on myös mahdollista saada kuljetus miittipaikkaan linja-auto- tai rautatieasemalta. Miittipaikan läheisyydessä on myös hyvin pysäköintitilaa.

Ilmoittaudu lähettämällä 1.7. 2012 mennessä sähköpostia osoitteeseen miitti@v2.fi. Käytä otsikkoa “Käyttäjätapaaminen 2012” ja ilmoita oma nimesi (sekä mahdollisten samalla ilmoittautuvien kavereidesi nimet). Tilaisuuteen pääsee sisään vain, jos nimi on listalla - tämä helpottaa järjestelyä meidän päässämme.

Lämpimästi tervetuloa miittiin!

V2.fi:n porukka

[Facebookissa]

[Facebookissa]


[Facebookissa]



[Facebookissa]



[Facebookissa]



[Facebookissa]



[Facebookissa]

V2.fi | Mikko Heinonen
< Listasunnuntai #140... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (40 viestiä)

Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

15.06.2012 klo 12.35 1 tykkää tästä

Hitto kun tekisi mieli tulla, mutta viime vuoden tapaan ehti jo tulla muuta menoa päälle :(
lainaa
Nahkis

Rekisteröitynyt 03.04.2009

15.06.2012 klo 13.15

Hmm...periaatteessahan tuonne voisin tulla, kun olin muutenkin ajatellut Tampereella heinäkuussa pistäytyä :)
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.06.2012 klo 16.29

Omppuporukka ilmottu.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.06.2012 klo 16.34 2 tykkää tästä

Sanottakoon vielä täälläkin, että vaikka olet laittanut itsesi Facebookissa tulijaksi, pistä silti myös viestiä. Parempi tuplabookkaus kuin että jonkun nimi puuttuu.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

15.06.2012 klo 18.30 1 tykkää tästä

Jees jees, eiköhän täältä lähde ponekaksikko kohti Tamperetta tuolloin :3
Muokannut: Czerwony 15.06.2012 klo 23.01 lainaa
22cm

16.06.2012 klo 18.26 9 tykkää tästä

Czerwony kirjoitti:
Jees jees, eiköhän täältä lähde ponikaksikko kohti Tamperetta tuolloin :3


Ootekko hyvännäkösii?

Ite en minnekkään Tampereelle jaksa lähteä.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

16.06.2012 klo 20.53 1 tykkää tästä

22cm kirjoitti:
Czerwony kirjoitti:
Jees jees, eiköhän täältä lähde ponikaksikko kohti Tamperetta tuolloin :3


Ootekko hyvännäkösii?

Ite en minnekkään Tampereelle jaksa lähteä.
Kyl tuo toinen ihan komia on ainaskin, mutta itsekehu ei kuulu tapoihini, joten jätän kommentoimatta omalta osaltani.
mmh, jos oikein lämmin päivä sattuu kohdalle niin ties vaikka tuo toinen lähtee kesämekossaan liikkeelle...
lainaa
Miba

Rekisteröitynyt 17.05.2007

16.06.2012 klo 21.23

Paljos oli porukkaa muute viimevuonna? Ite ajattelin et vois pistäytyy siel päin :D
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.06.2012 klo 22.53

Miba kirjoitti:
Paljos oli porukkaa muute viimevuonna? Ite ajattelin et vois pistäytyy siel päin :D


Päivän aikana laskin että kävi karvan alle 60 henkeä, semmoinen soppeli määrä tuohon tilaan. Enemmänkin mahtuu.
lainaa
Marko

17.06.2012 klo 05.41

Ei tonne mahdu ku Mikko on niin iso ja vie kaiken tilan.
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

17.06.2012 klo 11.49

En tiedä jaksaisiko maksaa 31 euroa meno-paluusta. Voitteko kertoa kommenteissa milloin se bussi juna-asemalta lähtee?
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.06.2012 klo 16.08

Kakkuonhyvaa kirjoitti:
En tiedä jaksaisiko maksaa 31 euroa meno-paluusta. Voitteko kertoa kommenteissa milloin se bussi juna-asemalta lähtee?


Ei sinne sentään millään tilausbussilla mennä. :) Tarjolla on varmaan joihinkin aikoihin autokyyditystä, johon mahtuu muutama henki.

Teen tässä oletuksen, että miittipaikka on sama kuin viime vuonna. Tällöin miittipaikalle pääsee usealla bussilla, joita menee 5-10 minuutin välein. Ihan mahdoton ajatus ei ole pyöräillä tai edes kävellä, matkaa on semmoiset 6 kilometriä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.06.2012 klo 18.02

Bussin kertamaksu on tosiaan 2,50 euroa, niitä tulee useita ihan paikan viereen ja kulkee jatkuvasti. Jos tarvetta ilmenee, haemme myös väkeä asemilta tila-autolla tai ihan vaan isolla henkilöautolla.
lainaa
kebabrulla

18.06.2012 klo 15.26

Ei vissiiin mitään ikärajaa tapahtumalla ole ?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.06.2012 klo 16.03

kebabrulla kirjoitti:
Ei vissiiin mitään ikärajaa tapahtumalla ole ?


Nope, kaiken ikäiset tervetulleita. Alle 6-vuotiaiden kanssa mielellään huoltaja mukana, siitä vanhemmat menee porukoissa :)
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

19.06.2012 klo 12.00

Ilmoittaudun ilmestyjäksi vähän lähempänä, jos ilmoittaudun. Moottoripyörällä olisi suunnitelma ilmestyä, mutta 300km on ikävä homma vesisateessa, joten täytyy seurata hiukan ennusteita.
lainaa
asdadsdsasda

21.06.2012 klo 15.43 1 tykkää tästä

Czerwony kirjoitti:
Jees jees, eiköhän täältä lähde ponekaksikko kohti Tamperetta tuolloin :3

No sittenhä minä ja kaverini EMME tule. :333
lainaa
a_Sniper

Rekisteröitynyt 20.01.2008

21.06.2012 klo 15.50

Hitsi vie, palkkapäivä ois vasta päälle viikko tuosta, kovasti oisin ollu tulos, mutta ei perheellisenä tästä näin vaan pysty irtautumaan :\
lainaa
sdfghj

21.06.2012 klo 16.53 6 tykkää tästä

Onko paikanpäällä mahdollista päästä juttelemaan syvällisiä elokuvista Peltosen kanssa?
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

21.06.2012 klo 19.56 1 tykkää tästä

asdadsdsasda kirjoitti:
Czerwony kirjoitti:
Jees jees, eiköhän täältä lähde ponekaksikko kohti Tamperetta tuolloin :3

No sittenhä minä ja kaverini EMME tule. :333
Jääpähän meille enemmän voitettavaa :3
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

22.06.2012 klo 14.36 2 tykkää tästä

sdfghj kirjoitti:
Onko paikanpäällä mahdollista päästä juttelemaan syvällisiä elokuvista Peltosen kanssa?

+1
lainaa
peltsi

22.06.2012 klo 14.40 2 tykkää tästä

sdfghj kirjoitti:
Onko paikanpäällä mahdollista päästä juttelemaan syvällisiä elokuvista Peltosen kanssa?
Tämä
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.06.2012 klo 19.39 1 tykkää tästä

JTP ei ole vielä vahvistanut tuloaan, odotamme kommenttia...
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

25.06.2012 klo 23.18

Tulipas vihdoin ja viimein ilmoitus tehtyä sähköpostitse nyt toivon vaan että saan kutsun mukaan :S
lainaa
ruiskuttaja

27.06.2012 klo 14.17

Onko katuosotetta? Asun hollolassa ja en tunne tamperetta yhtään. Junalla oltaisiin tulossa mutta mikä paikan osoite?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.06.2012 klo 17.22 4 tykkää tästä

Mietin aina viimeiseen asti tulenko. Kun naputtelet tuntitolkulla tekstiä nettisivustolle lähes joka päivä, on perin terveellistä ja mukavaa nähdä, että taustalla on jotakin fyysistä. Toisaalta, kuten juttujani lukeneet tietävät, minulla on ongelmia fyysisyyden kanssa. Hyvin yksinkertaisesti en osaa käyttää tätä biologista konetta johon minut on lukittu niin hyvin, että osaisin olla niin aito, kuin tahdon olla, enkä pidä tahattomastakaan teennäisyydestä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.06.2012 klo 18.11

ruiskuttaja kirjoitti:
Onko katuosotetta? Asun hollolassa ja en tunne tamperetta yhtään. Junalla oltaisiin tulossa mutta mikä paikan osoite?


Erittäin tarkat ohjeet saapumiseen tulevat ilmoittautuneiden sähköpostiin 1.7. jälkeen.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

28.06.2012 klo 12.03 1 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Mietin aina viimeiseen asti tulenko. Kun naputtelet tuntitolkulla tekstiä nettisivustolle lähes joka päivä, on perin terveellistä ja mukavaa nähdä, että taustalla on jotakin fyysistä. Toisaalta, kuten juttujani lukeneet tietävät, minulla on ongelmia fyysisyyden kanssa. Hyvin yksinkertaisesti en osaa käyttää tätä biologista konetta johon minut on lukittu niin hyvin, että osaisin olla niin aito, kuin tahdon olla, enkä pidä tahattomastakaan teennäisyydestä.
Jokainen on omanlaisensa eri yhteyksissä. Yhden tämänlaisen olomuodon peittäminen väittäen toista oikeaksi muodokseen on mielestäni suurempaa teennäisyyttä kuin... noh, ihan vaan oleminen.
Toisin sanoen, tuu ny ;___;
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

30.06.2012 klo 11.19

Minäkin ilmottautusin viime tingassa. Niin monta vuotta jäänyt nyt välistä mutta eräs kaverini on tulossa myös niin samalla kyydillä tullaan. See ya!!!
lainaa
azaaaaaa

30.06.2012 klo 19.23

kannaattaako tonne tulla kello 4 aikoihin vai onko kaikki kiva jo mennyt
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

01.07.2012 klo 19.44

Oi pliis kutsukaa mut mukaan Tampereelle :S Oisi mukava tavata uusia tuttavuuksia kun täällä Inkeroisissa ei ole hirveästi mitään tapahtumia..
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

02.07.2012 klo 10.50

Missä kutsut? Sähköpostiini ei ole tullut mitään!
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.07.2012 klo 15.56

azaaaaaa kirjoitti:
kannaattaako tonne tulla kello 4 aikoihin vai onko kaikki kiva jo mennyt


Pyrimme järjestämään kivaa tasaisesti klo 11-18, niin että paikalle kannattaa tulla pitkin päivää. Se on jopa suotavaa, koska suuri väkimäärä voi muuten tehdä tilasta aikamoisen saunan.

Kutsut ovat lähteneet ilmoittautuneille muutama minuutti sitten.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.07.2012 klo 16.27

Yleisesti raportoitu, että Gmailin käyttäjillä kutsu on voinut mennä roskapostiin, joten tsekatkaa sieltä myös.
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

02.07.2012 klo 16.28

Ilmoittauduin eilen kun sain hommat selville, en kai missannut kutsuntaa? :S
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.07.2012 klo 16.33

HeDuXe kirjoitti:
Ilmoittauduin eilen kun sain hommat selville, en kai missannut kutsuntaa? :S


Nickiäsi vastaavaan osoitteeseen ainakin kutsun laitoin, katsopa roskapostikansiostasi. Viesti on lähetetty piilokopiona, joten jotkut mailitarjoajat laittavat sen tällä kortilla jo roskikseen.
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

02.07.2012 klo 19.24

Mikko kirjoitti:
HeDuXe kirjoitti:
Ilmoittauduin eilen kun sain hommat selville, en kai missannut kutsuntaa? :S


Nickiäsi vastaavaan osoitteeseen ainakin kutsun laitoin, katsopa roskapostikansiostasi. Viesti on lähetetty piilokopiona, joten jotkut mailitarjoajat laittavat sen tällä kortilla jo roskikseen.

Nyt on ilmestynyt. Kiitoksia!
lainaa
Miba

Rekisteröitynyt 17.05.2007

03.07.2012 klo 01.15

Sitte vaa junalippuja hankkimaan :D Onkoha hirveen moni tulos helsingist päin?
lainaa
detonatorFIN

Rekisteröitynyt 17.01.2011

06.07.2012 klo 12.09

Kukaan Turun suunnalta tulossa vaikka auton kanssa? Kimppakyyti parempi kyyti, jos ei, niin VR käyttöön.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

07.07.2012 klo 21.49

Meikän ja kämppiksen bag of lootista paljastui päivän päätteeksi seuraavanmoista settiä: https://dl.dropbox.com/u/74480525/Swag.png

Älyttömästi kiitoksia järjestäjille, sponsoreille ja muille osallistujille: oli mukavaa, hienoa ja ihanaa. Pyrin tuleen paikalle seuraavaankin miittiin :3
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova