Toimitukseen saapuu jatkuvasti koodeja erilaisiin latauspalvelupeleihin, ja jatkuvasti yritämme niitä myös pelata. Ajoittain tekstejä kertyy julkaistavaksi varsinainen kasa - tällä kertaa juuri sopivasti seitsemän, joka on tunnetusti Listasunnuntain luku. Tänään on siis luvassa parin normaalin arvostelun verran tekstiä kevään halpiksista, ja yhdestä ennakkotilausbonuksesta.



Tekijä: RedLynx
Julkaisija: Ubisoft
Arvosteltu: iPad
Arvostelija: Manu Pärssinen
Arvosana:


Vaikka kaikki katseet ovat kääntyneet tällä hetkellä Xbox Live Arcaden motskariralliin, on RedLynx menestynyt myös mobiilipuolella. MotoHeroz HD on tavallaan Trialsin kasuaalimman näköinen vastine iPad-ihmisille. Perusidea on sama: ajetaan rataa vasemmalta oikealle tasapainotellen sopivasti ajoneuvon asennon ja kaasun määrän avulla. Alkuperäinen MotoHeroz julkaistiin WiiWareen, mikä näkyy ainakin siinä, että graafiselta estetiikaltaan peli on päällystetty pehmeällä karkkikuorrutuksella ja että mukana on hieman enemmän tasoloikkamaisuutta.

Xboxin ohjaimella tasapainotellessa pienetkin tatin liikkeet saa nopeasti selkäytimeen, mutta kosketusnäyttöohjaus ei tietenkään tarjoa vastaavaa palautetta. Vaikkapa saman alustan ja genren Bike Baroniin verrattaessa MotoHeroz häviää sekä ohjauksen herkkyydessä että vaikeustason tasapainotuksessa - julmaa, RedLynx, julmaa. Ajoneuvoja voi parannella kerättävien kolikoiden (tai maksullisen DLC:n) suomilla ostosmahdollisuuksilla ja lähes aina se on välttämätöntä, että konevastuksille pärjää.

Olisi helppo luulla, että RedLynxin mobiilituotekin aiheuttaa saman addiktion kuin alla arvioitu Trials Evolution. Kuitenkin se hiuksenhieno raja, mikä saa joko yrittämään uudelleen tai sammuttamaan pelin, kallistuu MotoHeroz HD:n kohdalla liian helposti jälkimmäiseen.



Tekijä: RedLynx
Julkaisija: Ubisoft/Microsoft
Arvosteltu: Xbox 360
Arvostelija: Mikko Heinonen
Arvosana:


RedLynxin mission statement on aika selvä - se tekee vasemmalta oikealle eteneviä moottoriaiheisia tasapainoilupelejä. Trials on ollut yhtiön lippulaiva alusta asti, ja tuorein Evolution-painos on tämän kehityksen huipentuma monessa suhteessa. Se on myös lähes kaikin puolin erinomainen peli, etenkin hintaansa nähden.

Tarina on tuttu: ohjasta mopomies lähdöstä maaliin samalla, kun kenttäsuunnittelijan viha sinua kohtaan yltyy. Jossain vaiheessa unohdetaan tosielämän rajoitteet ja homma muuttuu täydelliseksi fysiikkamoottorin jekuttamiseksi Action Supercrossin ja Elastomanian hengessä. Uudestaan saa yrittää, mutta mahdollisimman puhdas suoritus palkitaan mitaleilla. Koska mitalit avaavat lisää kenttiä, niitä on vähän pakkokin kerätä - mutta tämä ei ole ainoa syy, miksi omien suoritusten hieromiseen jää koukkuun. Iso osuus asiaan on myös sillä, että Xbox LIVE -kavereiden nimet näkyvät koko ajan kirittäjinä.

Trialsin pelattavuus ja fysiikkamalli ovat olleet kunnossa jo pitkään. Suurin oman pelaamiseni este on tähän mennessä ollut se, että pelin vaikeusaste nousee liian nopeasti, mikä syö iloa tehokkaasti. Evolutionkin on edelleen paikoin sadistinen, mutta ennen todellisen karvansa paljastamista se antaa pelaajalle tilaa kehittyä. Itse ehdin pelata iltakausia ennen kuin kohtasin ensimmäisen todella turhauttavan ja lähinnä tuurilla läpäisemäni tason.

Trials Evolution oli NEXT-kampanjan ensimmäinen peli, eikä syyttä. Se tarjoaa hyvin kohtuullista 1200 MS-pisteen sijoitusta vastaan suunnattoman määrän sisältöä, eikä vähiten siksi, että mukana on nyt kattava kenttäeditori. Oma mielenkiintoni ei riittänyt sen opetteluun, mutta onneksi ei tarvinnutkaan, sillä ladattavana on jo nyt sadoittain laadukkaita Trials-tasoja - ja myös muita pelejä, kuten 2D-räiskintä, jotka vain sattuvat käyttämään tätä peliä alustanaan. Kun innokkaat kotiaskartelijat oppivat järjestelmän ominaisuuksista yhä enemmän, luvassa on varmasti tätäkin huikeampia juttuja. Kun tämä kakku vielä koristellaan mainiolla moninpelillä, ei ole mikään ihme, että peli on käynyt kaupaksi huikean hyvin. Ihmettelen tosin sitä, miksei suomalaisiin moottoriurheilupeleihin saada edelleenkään kunnollista musiikkia.



Tekijä: Climax Group
Julkaisija: Microsoft Studios
Arvosteltu: Xbox 360
Arvostelija: Manu Pärssinen
Arvosana:


“Kautta Cromin, verta turskuamaan!”, voisi huudahtaa se Conan, joka ei vedä myöhäisillan talkshowta, nähdessään BloodForge-pelin. Ensimmäinen yllätys mustan, valkoisen ja punaisen värisävyn hallitsemassa maailmassa on Climaxin komea pelimoottori, mikä nostaa Bloodforgen sillä saralla heti XBLA-pelien kärkikahinoihin. Valitettavasti sisällön osalta se ei nouse samalle tasolle.

Conan-tunnelmissa tosiaan mennään, mutta pääosassa on keskimääräistä lyhytkasvuisempi jäntterä jäpikkä nimeltä Crom, joka pitää päässään eläimen kalloa. Kun heppu saadaan huijattua tappamaan oma vaimonsa, raivoava raivo pääsee valloilleen ja kaikki eteentuleva potkitaan, revitään, isketään ja viilletään palasiksi - jos mahdollista, vielä brutaalin loppuliikeverisinfonian myötä. Tämä kaikki on nähty 10 minuutissa, mutta mitä sen jälkeen? Tylsää, raivostuttavan hankalaa napintakomista, vähän kävelyä, napintakomista, kävelyä, napintakomista ja niin edelleen, noin viiden tunnin ajan.

Bloodforge on tyylikäs, kyllä. Se koettaa olla enemmän kuin osiensa summa, mutta epäonnistuu yrityksessään tehdä taistelusta monipuolisempaa. Missään vaiheessa mätkinnän sulavuudessa ei päästä Kratoksen tai Bayonettan akrobatioiden tasolle ja välillä suuntavaisto hukkuu, kun kamera villiintyy ja omaa äijää on vaikea erottaa sekamelskasta. Pelin tunnelma on ohitsekiitävien hetkien ajan kohdallaan, mutta sekin on pääasiallisesti visuaalien ansiota.



Tekijä: Lionhead Studios
Julkaisija: Microsoft Studios
Arvosteltu: Xbox 360
Arvostelija: Mikko Heinonen
Arvosana:


Fable on ainakin Lionheadin ja Microsoftin mielestä edelleen paitsi relevantti, myös kova juttu. Pääsarjaa vain kursorisesti pelanneena en ole aivan varma, olenko samaa mieltä. Fable Heroes ei muuta kantaani asiasta.

Kyseessä on neljän pelaajan co-op-hack'n slash, joka on kuitenkin vesitetty melko perheystävälliseksi, koska hahmot ovat nukkeja. Jos ihmistä ei löydy ohjastamaan seurueen kaikkia pelaajia, AI ottaa ne haltuunsa. Peli etenee kentästä toiseen melko samassa hengessä kuin jo miltei muinainen Castle Crashers, tosin ilman CC:n nyrjähtänyttä huumorintajua. Mielenkiintoinen ominaisuus liittyy hahmon kehitykseen: paitsi, että taidot pitää ostaa rahalla, ostokset onnistuvat vain kun pääsee nopalla oikeaan ruutuun. Pelissä on myös yhtymäkohtia tulossa olevaan, Kinectillä pelattavaan Fable: The Journey -peliin.

Fable Heroes on kohtuullinen esitys aiheesta, joka on toteutettu jo niin monta kertaa, ettei kohtuullisuus ihan riitä ostosuositukseen. Hyvän peliseuran sattuessa tämän mäiskii läpi, muttei se mieleen jää silloinkaan. Plussaa tulee jopa neljän pelaajan yhteistoiminnallisesta LIVE-moninpelistä ja ylenpalttisen veren puutteesta, miinusta taas kaavamaisuudesta.



Tekijä: Mojang, 4J Studios
Julkaisija: Microsoft Studios
Arvosteltu: Xbox 360
Arvostelija: Mikko Heinonen
Arvosana:


Minecraft, kaikkien aikojen indie-ilmiö, on nyt lopullisesti myynyt sielunsa, tai ainakin näin voisi ajatella. Xbox 360 -versiosta puhuttiin pitkään ja sen suhteen esitettiin monia epäilyksiä. Ainakin osan näistä voi nyt haudata aiheettomina, sillä hommaan palkattu studio on osoittautunut luottamuksen arvoiseksi.

Minecraft on tietokoneella pelattuna tehoa vaativa kokemus, moni vain parikin vuotta vanha kone huutaa leipää yksinkertaisen paliikkagrafiikan alla. Taustalla on tapa, jolla peli on toteutettu - Java-virtuaalikone on laitteistoriippumaton, muttei kyllä kevyin ratkaisu. 4J Studios on sen sijaan optimoinut pelin alusta asti jo kohta 7-vuotiaan Xboxin laitteistolle, eikä sanottavaa hidastelua esiinny. Myös kontrollit toimivat, eivät tietenkään näppis-hiirikombon tasoisesti mutta pelattavasti kuitenkin. Kartta ja crafting-reseptit tarjoillaan nyt suoraan, mikä on aloittelevalle pelaajalle tervetullut helpotus, vaikka viekin hieman särmää MC:n klassiselta "tässä allas, hyppää sinne ja yritä olla hukkumatta" -aloitukselta. Samoin saavutukset tipahtelevat niin helposti, että kokenut pelaaja noukkii niistä valtaosan alle puolen tunnin pelillä.

Tietokone-MC:tä pelannut huomaa nopeasti, että peli perustuu vanhempaan versioon, eikä esimerkiksi nälkää tunneta. Pelin on luvattu päivittyvän useammin ja runsaammin kuin normaalit XBLA-pelit, ja vastaavasti emo-Minecraft on stable-version saavutettuaan hidastanut omaa päivitystahtiaan, joten on periaatteessa mahdollista, että versiot saadaan synkronoitua piankin. Mitään pelistä nauttimista estävää eroa versioiden välillä ei ole nytkään.

Minecraft on Minecraft, ja siitä on jo sanottu ja kirjoitettu kaikki mahdollinen. Jos ajatus liki äärettömästä, pelaajaa kohtaan hieman vihamielisestä leikkikehästä kiinnostaa, etkä ole tätä ilmiötä vielä kokenut, X360-versio on aivan hyvä tulkinta asiasta. Moninpeli onnistuu myös joko samalla konsolilla tai LIVE:n yli, samoin muut pelaajat voi päästää omaan maailmaansa grieff...rakentamaan, mutta tietokoneversion dedicated-palvelimia ei tueta.



Tekijä: Farsight Studios
Julkaisija: Crave Games
Arvosteltu: Xbox 360
Arvostelija: Mikko Heinonen
Arvosana:


En ole mikään flipperifanaatikko, mutta viihdelaitekokoelmastani löytyy ihan oikea Williams/Bally Truck Stop vuodelta 1988, ja onpa sillä tullut muutaman sadan pelin edestä hopeakuulaa kuritettua. Myös flipperipelit ovat kiinnostaneet etenkin Amigan loistavan (ja sittemmin ties miten monelle koneelle kääntyneen) Pinball Dreams/Fantasies/Illusions -jatkumon jälkeen. Valitettavan usein vain olen saanut pettyä siihen, miten flipperin kaltainen fyysinen peli on bittimuotoon väännetty.

Pinball Arcade sen sijaan on paremmasta päästä näitä tulkintoja. Alkuvaiheessaan se sisältää neljä eri valmistajien flipperiä ja lupailee myöhemmin ladattavaksi lisää klassikoita. Kaikki pelit ovat alunperin transistoripohjaisia. Mallinnettuna on nyt Gottliebin Black Hole vuodelta 1981, Midwayn Theatre of Magic vuodelta 1995, vuoden 1996 Tales of the Arabian Nights Williamsilta sekä viimeisen flipperivalmistajan Sternin Ripley's Believe it or Not vuodelta 2003. Kritiikkinä valikoimasta esittäisin, että hyppy Black Holen karusta 70-lukulaisuudesta ToM:n tekno-orgasmiin on melko pitkä - 80-luku jää käytännössä täysin käsittelemättä, kun taas TotAN on toinen peli aivan samalta ajanjaksolta, olkoonkin että se on todella makea pöytä magneettiefekteineen. Kuriositeettina mainittakoon, että julkaisupöydistä vain Theatre of Magic löytyy Internet Pinball Databasen käyttäjien Top 10:stä.

Tärkeintä on kuitenkin se, että peliä on hauska pelata ja se tuntuu niin autenttiselta kuin ohjaimen kanssa on ylipäänsä mahdollista. Tärkeä osa flipperin oikeaa pelaamista eli pöydän (varovainen) töniminen on toteutettu hyvin, pallo tuntuu oikean painoiselta ja pelissä on mahdollista menestyä oikean flipperin strategioilla. Ja jos lupaukset pitävät paikkansa, myös kasariflipuja on luvassa jatkossa DLC:nä.



Tekijä: IO Interactive
Julkaisija: Square Enix
Arvosteltu: X360
Arvostelija: Manu Pärssinen


Muista tämän artikkelin arvioista poiketen Hitman-pikkupelille ei ole arvosanaa, koska kyseessä on vasta ennakko, joihin ei saa julkaisijan toiveesta numeroa liittää. Sniper Challenge on PSN:ään ja XBLA:an ensi viikolla sekä paljon myöhemmin myös Steamiin tuleva yksittäistehtävä, joka tarjotaan Hitman: Absolutionin ennakkotilaajille ilmaiseksi. Sen nimi kertookin olennaisimman.

Agentti 47 istuu kiväärinsä kanssa pilvenpiirtäjän katolla ja vastapäätä on toinen pilvenpiirtäjä, jonka terassitasanteella on käynnissä bileet. Juhliin saapu helikopterilla agentin pääkohde Richard Strong jr., joka pitää saada viidessätoista minuutissa hengiltä. Sen voi toki tehdä vaikka minuutissa, mutta herralla on myös joukkio henkivartijoita, jotka olisi nekin hyvä päästää päiviltä, mahdollisimman hiljaisesti toki.

Siinä onkin koko homman juju. Saman 15 minuuttia voi pelata ympäri vaikka kuinka monta kertaa eri tavoilla, odotellen ja tutkien pahisten kulkureittejä ja napsien otsalaukauksia, kun kukaan ei ole näkemässä. Tai sitten voi tehdä jonkin muun pelin haasteista - ampua 3 pulua, 10 miinaa, kumiankkoja ja niin edelleen. Kansa reagoi laukauksiin ja kuoleviin kanssaihmisiin useimmiten järkevästi, eli juoksemalla pakoon. Pääasia on, ettei pääpomoa päästä takaisin helikopteriin. Hyvästä suorituksesta avautuu erikoiskivääri ja kasa asetekniikoita käytettäväksi lopullisessa pelissä.

Sniper Challenge koukutti helposti yhdeksi illaksi ja seuraavinakin iltoina teki vielä mieli pelata. Se on myös tyylillä toteutettu ja graafisestikin komea. Iskumiehen tarkk’ampujahaaste on kuitenkin vain maistiainen tulevasta, ei varsinainen XBLA-peli, eikä oikein demokaan.