Tuorein sisältö

Listasunnuntai #134

Mikko Heinonen

29.04.2012 klo 12.10 | Luettu: 24312 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Käännä kahvasta, nauti kesästä
En nyt vielä sano, että Trials Evolution on paras Xbox LIVE Arcade -peli ikinä, muttei siitä kaukanakaan olla. Peleihin lisää saavutuspisteitä tuova NEXT-kampanja ei olisi voinut alkaa paremmin kuin RedLynxin mopopelin uudella versiolla, joka paitsi hioo tunnetun haastavaa vaikeustasoa inhimillisempään suuntaan, myös lisää todella monipuolisen rataeditorin. Myyntiennätykset lyötiinkin heti ja myös arvostelijat ympäri maailmaa ovat olleet harvinaisen puoltavalla kannalla. Tämän kunniaksi Listasunnuntai moottoripyöräilee, pääpainon ollessa temppuilussa ja maastoajossa.


Stunt Cycle




Aloitetaan alusta. Atari Stunt Cycle oli alunperin peliautomaatti, joka tehtiin Evel Knievel -innostuksen saattelemana 70-luvulla. Yksinkertaisen pelin tarkoituksena oli hypätä erilaisten esteiden yli. Koneesta tehtiin myös kotiversio, jossa oli oikeat moottoripyörän sarvet antamaan tunnelmaa. Atari 2600 -versiokin oli tekeillä, mutta se hyllytettiin sittemmin ja julkaistiin vasta 2000-luvulla harrastajien toimesta.

Excitebike




Kaahailu ja temppuilu olivat pääosassa Nintendon maineikkaassa klassikossa, joka on tehnyt paluunkin pariin otteeseen - N64:llä ja Wiillä sekä "henkisesti" Excite Truckissa. Myös Stunt Cycle -henkisyys näkyy selkeästi, ja vastaavasti tästä pelistä ovat lukemattomat myöhemmin ilmestyneet tuotteet lainanneet osia.

Enduro Racer




Segalla oli 80-luvulla motskaripeleihin kaksi kovaa sanaa: Hang-On (sekä Super Hang-On) ja Enduro Racer. Kaikki käyttivät oikean moottoripyörän ohjaimia (tai jopa kokonaista motskaria) luomaan tunnelmaa, mutta Hang-Onit olivat maantiepyöräilyä, kun taas Enduro Racer sijoittui maastoon. Kotikonekäännöksiä moitittiin aikanaan hengettömiksi.

Kikstart




Enemmän trial-pyörähenkinen oli tämä C64:lle ja kumppaneille ilmestynyt pelisarja, jonka kakkososa oli erityisen suosittu. Se sisältää myös rataeditorin, ja liikesuunta vasemmalta oikealle sekä painon siirtäminen ja oikea nopeus ovat avainasemassa. Kaksinpelinä tätä hierottiin aivan käsittämättömiä määriä.

Action Supercross ja Elastomania




Nämä kaksi maastomopoilua olivat unkarilaisen Balázs Rózsan käsialaa ja aivan epäilemättä iso innoitus myös Trialsin sadism...kenttäsuunnittelun taustalla. Pelissä ei ollut enää niinkään kyse moottoripyörällä ajamisesta kuin fysiikkarutiinin taivuttamisesta täysin järjettömiltä vaikuttaviin tempauksiin, mutta voi miten tämä maistui. XMoto on moderneilla koneilla toimiva open source -versiointi aiheesta.

Motocross Madness




Microsoftin Madness-pelisarjassa julkaistiin monenlaista hauskaa viime vuosisadan lopussa. Motocross Madness oli hulvatonta avoimen maailman kaahailua, jossa iso osa ilosta tuli kuskille aiheutetusta kärsimyksestä. Myös maailman laitaan osuttaessa kuulunut laukauksen ääni on jäänyt tarkasti muistiin. Samanhenkinen peli oli mm. MX vs. ATV.

Joe Danger




Siinä missä Trials kumartaa enemmän Kikstartia ja Elastomaniaa lisäten mausteita Excitebikestä ja Motocross Madnessista, Joe Danger sekoittaa samoista aineista toisenlaisen sopan. Molemmat ovat maistuvia - ja Joe Dangeria pääsee heti pelaamaan myös PS3:lla.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Kahdesti Kinectillä... >

Keskustelut (18 viestiä)

Nahkis

Rekisteröitynyt 03.04.2009

29.04.2012 klo 12.47 1 tykkää tästä

Action Supercross, tuo umpitylsien ATK-tuntien pelastaja aikoinaan...nam :)
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

29.04.2012 klo 14.01

Nahkis kirjoitti:
Action Supercross, tuo umpitylsien ATK-tuntien pelastaja aikoinaan...nam :)
Kyllä. Vaikka en koskaan noin hyväksi pelissä tullut kuin tuossa videossa, kyllä siihen jotain ihan kivoja kikkoja itsekin keksi millä aikaa sai sekunteja taas kiristettyä.
lainaa
Jacks

29.04.2012 klo 14.39

Missä on legendaarinen moposota?

http://www.youtube.com/watch?v=Gozt-1BgVrU
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

29.04.2012 klo 14.46

Muistan kun annoin aikoinaan kaverille synttärilahjaksi tuon Motocross Madnessin. Tulipa sitä kyllä sitten tosiaan tahkottua toden teolla ja halusin ostaa pelin myös itselleni, mutta se oli loppunut Halpa-Hallista (kyllä, luit oikein, Halpa-Halli). :( Noh, kaverin luona tuli tuota sitten pelattua senkin edestä ja oli kyllä mahtava peli. Ragdoll-fysiikat oli tuolloin vielä luksusta.

Elastomania on myös ladattavien ilmaispelien aatelia. Yksi ensimmäisistä PC-peleistä, mitä on tullut pelattua. Tekeekin nyt kyllä mieli taas ladata tuo tähän ja lähteä nostalgiatripille. Taidan muistaa vieläkin suurimman osan radoista ulkoa.

Nyt harkitsen muuten vakavasti Boksin ostoa, jotta pääsisin tuota Trials Evolutionia pelaamaan... Samalla lähtis kyllä matkaan Gears of War -trilogia, kun näyttää nuo kaikki osat lähtevän jo alle kahdellakympillä kappale.
lainaa
sepe

29.04.2012 klo 14.47

Jacks kirjoitti:
Missä on legendaarinen moposota?

http://www.youtube.com/watch?v=Gozt-1BgVrU


Siinähän se, sun viestissä.

Arvasin, että Elasto Mania löytyy listalta :) Ai että
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

29.04.2012 klo 14.56

MX vs ATV-sarjaa on tullut mätettyä paljon. Tälläkin hetkellä MX vs ATV Reflex kovassa pelityksessä.
lainaa
afgafg

29.04.2012 klo 15.05

Elmaa pelailen hyvin aktiivisesti nykyään. Kyllähän sekin toimii suoraan windows 7:lla. Miellyttävimmät kontrollit omalaatuisuudessaan mitä olen kokenut vastaavanlaisista peleistä.
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

29.04.2012 klo 15.14

Ei jumalauta toi Elastomanian speedrun... :'oo Muistan kun lapsena tuli noita kenttiä väännettyä vähän enemmänkin. Siinä tuli kyllä kuoltua ainakin sen tuhat kertaa, ellei enemmänkin. Koukuttava ja tuskallisen vaikea peli.
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

29.04.2012 klo 15.19

Elastomaniaa ja Motocross Madnessia tuli paukutettua satoja tunteja.

Madnessissä parhainta parhautta oli ajaa kartan reunalla olevan seinämän päälle, jatkaa matkaa ja kimmota näkymättömästä voimakentästä kilometrien päähän..

Itse olen juuri lähdössä moottoripyöräreissulle, joten tämä lista oli juuri täydellisesti ajoitettu.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.04.2012 klo 15.32

Jacks kirjoitti:
Missä on legendaarinen moposota?

http://www.youtube.com/watch?v=Gozt-1BgVrU


Pääsee heti listalle kun luetellaan Tron-klooneja, tässä nyt oli puhe trials-tyylisestä mopoilusta.
lainaa
Schnail

Rekisteröitynyt 11.11.2011

29.04.2012 klo 17.56

Motocross Maddnessia tuli hakattua ihan hulluna Monstertruck- ja Midtown maddnessin kanssa.

Elastomaniassa muistan vetäneeni ainakin yhen kentän paremmin, kuin tuo filmillä, mutta muuten se oli ihan älytön video.
lainaa
aem

29.04.2012 klo 19.04

Xtreme Moped Racing:
http://www.suomipelit.fi/pelit/tyylilaji/Urheilu/256/Xtre

video jossa saksalainen mongertaa kyseisestä pelistä jotain:
http://www.youtube.com/watch?v=mJWq0gpoFKs
lainaa
ACOM

Rekisteröitynyt 04.09.2011

29.04.2012 klo 19.24

Motocross Madness.. Ai että tuli kyl nostalgiset fiilikset, parhaimpia hetkiä kyllä lapsuudesta.
lainaa
FluffyWeasel

Rekisteröitynyt 12.02.2012

29.04.2012 klo 23.22

Excitebike oli hauska! Pelasin usein Pappa Nintendolla. Ellen väärin muista niin siinä voi tehdä omia ratoja. Laittaa itse esim. hyppyreitä, yms. Nostalgiaa... :D
lainaa
Panostaja

Rekisteröitynyt 22.10.2011

30.04.2012 klo 00.20

Motocross Madness oli kyl jotain niin legendaarista silloin aikoinaan. :)
lainaa
11440

30.04.2012 klo 07.11

Kickstart ja c64 oli parhautta, mutta mikäpä kuusnelospeli ei ollut, hyvä kun tämä pääsi listalle :)
lainaa
Rantsi

30.04.2012 klo 08.56

kickstartin musiikki pimputus on syöpyny aika tiukasti aivoihin, tuli heti lapsuus mieleen :) ennen oli asiat paremmin :)
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

30.04.2012 klo 11.58

Acrossin sharewarea tuli kyllä hakattua perse ruvelle.. :')

Eikö muuten Motocross Madnessia saanut bundlattuna liiketunnistin-Sidewinder-ohjaimen kanssa? Kovasti himotti, mutta silloinen rauta ei olisi jaksanut, sitten taas kun tuli uutta rautaa, peli oli jo liian vanha ;(
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova