V2.fi:n Sporttispurtin paluu
Verkko, lauta ja reikä
Sporttispurtissa tällä kertaa alkuvuoden urheilupelisatoa, lumihangilta viherkentille.
Koetan olla toistamatta tätä samaa lausetta alempana Tiger Woods -arviossa, mutta olen ollut aina tennis- ja golfpelien ystävä. En fanaattinen ystävä, mutta ystävä. Segan Virtua Tennikset ovat olleet viime aikoina hieman vaisuja esityksiä, joten tilaa löytyisi uudelle kenttien kuninkaalle. Olisiko se sitten vain Wiille julkaistusta edeltäjästään petraava EA:n Grand Slam Tennis 2?
GST2 on ottanut tenniksen pelaamisen asialinjalla. Mukana ei ole outoja minipelejä, ei hullunkurisia päähineitä tai paljon muutakaan ylimääräistä. On vain tennistä. Toki pientä väriläiskää mukaan tuovat klassikkopelaajat kuten John McEnroe ja Björn Borg, mutta heidänkin mukanaololleen hymyilevät lähinnä 70-luvulla tai aiemmin syntyneet. Tämä lähtökohta on oikeastaan piristävä. Urheilupeli on urheilupeli, miksi tehdä siitä karnevaali, kun sellaisiakin teoksia on jo markkinoilla?
Muihin tennispeleihin tottuneelle GST:n lyöntitekniikka vaatii totuttelua ja alkuun typeriä töppejä tuppaa tulemaan tämän tästä. Loppujen lopuksi kontrolli-idea sallii kuitenkin hienovaraisesti monipuolisemman lyöntikavalkadin kuin simppelimpi Virtua Tenniksen vastaava. Pelaaminen ei ole aina nautinnollista, eikä ohjaussysteemi täydellinen, mutta yksi pelin laadun kriteereistä on kuitenkin aina se, kumpaa virheistä pitää syyttää: itseään vai peliä. Tässä tapauksessa mokailun syy löytyi useimmiten peiliin katsomalla.
Grafiikoissa, kamerakulmissa, ähkimisäänissä ja animaatioissa ei juuri ole moittimista, ne toistavat aitoa asiaa riittävän autenttisesti. Lukuun ottamatta selostajatörppöjä, jotka jupisevat samat lauseet matsista toiseen. Vaikka kehuinkin olennaiseen keskittymistä, on se lopulta myös GST:n heikkous. Tennis on tennistä ja vaikka Pongista on päästy pitkälle, on pelin anti nopeasti nähty, eikä paikottaiselta grindaamisen tunteeltakaan voi välttyä matkalla kohti pallokentän kuninkuutta.
SSX:n lopullinen arvio on jäänyt vähän muiden pelien ja hommien jalkoihin, sillä käytännössä paljon lisättävää ennakkokatsaukseeni ei ole. Mielipiteeni pelistä eivät enemmän pelaamalla muuttuneet: SSX on pätevä peli, muttei synnytä meikäläisessä intohimoja tai addiktioita.
SSX-fanihissiin aikanaan nousseet eivät pety uuteen tulokkaaseen, mutta tuntuu, että EA pelästyi liikaakin nettikansan ensireaktiota. Uuden SSX:nhän piti alunperin olla lisänimeltään Deadly Descents ja viedä peliä karumpaan ja adrenaliinintäyteisempään suuntaan. Edellisestä pelistä oli kuitenkin jo niin paljon aikaa, että sarjan ystävät älähtivät ja lopputulos on tämä: lisää samaa. Laatukriteerit täytetään, mutta jonkinlainen terä jää uupumaan.
Hauskinta on ylilyöty temppuilu. Se on hieno fiilis, kun It’s Tricky pamahtaa soimaan ja tietää täsmälleen, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Turhinta ovat pimeässä laskettavat kisat. Ennakossa olin sillä mielellä, että yökisat pilasivat peliä oikein olan takaa, mutta pidempään pelattuani niiden määrä ei lopulta tuntunutkaan niin ylilyövältä. Silti en pitänyt.
Kaikkine kerättävine, haasteineen, moninpeleineen ja rinteineen SSX:ssä riittää pelattavaa ensi talveen asti. Edelleenkään en osaa aivan täysin sanoiksi pukea sitä, miksi en jäänyt siihen lohduttomasti koukkuun. Ehkä se on uusine ominaisuuksineenkin vähän liikaa vuodelta 2005. Ehkä minä olen ohittanut extremeurheiluikäni. Ehkä tuleva Tricky-DLC saa minut takaisin puuterilumille. Ehkä.
Mitä voi lisätä golf-peliin vuodessa? Sitä on varmasti pohdittu EA:n kokouspöytien ympärillä, kun enää ei tarvitse huolehtia Tigerin petipuuhistakaan. Niin selkeitä muistikuvia minulla ei viime vuoden versiosta ollut, että itsekään olisin voinut ensimmäisten viiden reiän jälkeen luetella uusia ominaisuuksia. Ruoho taisi olla nyt vähän kauniimpaa. Toisaalta viimevuotisessa ei isompia vikoja ollut, joten ehjää on turha alkaa korjaamaankaan.
Jollain tavalla uusi vuosinumero on kuitenkin perusteltava ja tajusinhan sen pian minäkin, kun putit eivät meinanneet upota: kontrolleja on viilattu reilulla kädellä. Virtuaalinen golfmaila tottelee tatinheilautusta niin orjallisen realistisesti, että peukalonpää saa olla todella herkkänä, ennen kuin touhuun tottuu. Jotkut eivät tiemmä totu lainkaan ja ymmärrän heidän tuskansa. TWPGAT13 on viilattu niin lähelle golf-simulaatiota, kuin peliohjaimen kanssa on ollut mahdollista - kasuaalipelaajat pysykööt poissa väylältä. Heitä varten on mukaan pultattu satunnaisesti kökkivä Kinect-ohjaus, joka tuo muassaan omat ongelmansa.
Jos pelin arvostelisi tiukasti lajin simulaationa pelikonsoleille, olisivat pisteet lähellä täysiä. Mielestäni pelien kuuluu kuitenkin olla myös reilusti viihdettä. En välitä lentosimuista, mutta kevyemmät lentelyt uppoavat ja Gran Turismonkin sijaan minulle voi antaa Burnoutin koska tahansa. Sama pätee Tiikerin Kolopallo Kolmeentoista. Arvostan sen teknisiä saavutuksia ja huomion kiinnittämistä lajin yksityiskohtiin, mutta arvostelua varten käyttämieni pelisessioiden jälkeen se on jäänyt hyllyyn, enkä usko, että se enää konsoliani näkee.
Se ruoho on tosiaan kauniimpaa. Ja maisemat, pelaajat sekä yleisö. Ruudunpäivitys, televisiolähetysmäinen presentaatio ja animaatiotkin. Pelattavaa riittää niin paljon kuin levylle on mahtunut ja tässä EA:n pelissä selostajatkaan eivät ole kovin ärsyttäviä, päin vastoin, usein liiankin hiljaisia. Yleisö kyllä huokailee, jos vähänkin lipeää väylältä sivuun ja niin varmaan Masters-tason turnauksissa oikeastikin käyttäydytään. Jännä idea ja osoitus luottamuksesta on mukaan ympätty Legacy Challenge, jossa pelataan Tigerin uraa (ja nimenomaan golf-uraa) 2-vuotiaasta tulevaisuuteen.
| GRAND SLAM TENNIS 2 | Arvosteltu: X360 |
| Julkaisija: EA Sports | Arvostelija: Manu Pärssinen |
| Tekijä: EA Canada | Arvosana:  |
Koetan olla toistamatta tätä samaa lausetta alempana Tiger Woods -arviossa, mutta olen ollut aina tennis- ja golfpelien ystävä. En fanaattinen ystävä, mutta ystävä. Segan Virtua Tennikset ovat olleet viime aikoina hieman vaisuja esityksiä, joten tilaa löytyisi uudelle kenttien kuninkaalle. Olisiko se sitten vain Wiille julkaistusta edeltäjästään petraava EA:n Grand Slam Tennis 2?
 |
GST2 on ottanut tenniksen pelaamisen asialinjalla. Mukana ei ole outoja minipelejä, ei hullunkurisia päähineitä tai paljon muutakaan ylimääräistä. On vain tennistä. Toki pientä väriläiskää mukaan tuovat klassikkopelaajat kuten John McEnroe ja Björn Borg, mutta heidänkin mukanaololleen hymyilevät lähinnä 70-luvulla tai aiemmin syntyneet. Tämä lähtökohta on oikeastaan piristävä. Urheilupeli on urheilupeli, miksi tehdä siitä karnevaali, kun sellaisiakin teoksia on jo markkinoilla?
 |
Muihin tennispeleihin tottuneelle GST:n lyöntitekniikka vaatii totuttelua ja alkuun typeriä töppejä tuppaa tulemaan tämän tästä. Loppujen lopuksi kontrolli-idea sallii kuitenkin hienovaraisesti monipuolisemman lyöntikavalkadin kuin simppelimpi Virtua Tenniksen vastaava. Pelaaminen ei ole aina nautinnollista, eikä ohjaussysteemi täydellinen, mutta yksi pelin laadun kriteereistä on kuitenkin aina se, kumpaa virheistä pitää syyttää: itseään vai peliä. Tässä tapauksessa mokailun syy löytyi useimmiten peiliin katsomalla.
 |
Grafiikoissa, kamerakulmissa, ähkimisäänissä ja animaatioissa ei juuri ole moittimista, ne toistavat aitoa asiaa riittävän autenttisesti. Lukuun ottamatta selostajatörppöjä, jotka jupisevat samat lauseet matsista toiseen. Vaikka kehuinkin olennaiseen keskittymistä, on se lopulta myös GST:n heikkous. Tennis on tennistä ja vaikka Pongista on päästy pitkälle, on pelin anti nopeasti nähty, eikä paikottaiselta grindaamisen tunteeltakaan voi välttyä matkalla kohti pallokentän kuninkuutta.
| SSX | Arvosteltu: X360 |
| Julkaisija: EA Sports | Arvostelija: Manu Pärssinen |
| Tekijä: EA Canada | Arvosana:  |
SSX:n lopullinen arvio on jäänyt vähän muiden pelien ja hommien jalkoihin, sillä käytännössä paljon lisättävää ennakkokatsaukseeni ei ole. Mielipiteeni pelistä eivät enemmän pelaamalla muuttuneet: SSX on pätevä peli, muttei synnytä meikäläisessä intohimoja tai addiktioita.
 |
SSX-fanihissiin aikanaan nousseet eivät pety uuteen tulokkaaseen, mutta tuntuu, että EA pelästyi liikaakin nettikansan ensireaktiota. Uuden SSX:nhän piti alunperin olla lisänimeltään Deadly Descents ja viedä peliä karumpaan ja adrenaliinintäyteisempään suuntaan. Edellisestä pelistä oli kuitenkin jo niin paljon aikaa, että sarjan ystävät älähtivät ja lopputulos on tämä: lisää samaa. Laatukriteerit täytetään, mutta jonkinlainen terä jää uupumaan.
 |
Hauskinta on ylilyöty temppuilu. Se on hieno fiilis, kun It’s Tricky pamahtaa soimaan ja tietää täsmälleen, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Turhinta ovat pimeässä laskettavat kisat. Ennakossa olin sillä mielellä, että yökisat pilasivat peliä oikein olan takaa, mutta pidempään pelattuani niiden määrä ei lopulta tuntunutkaan niin ylilyövältä. Silti en pitänyt.
 |
Kaikkine kerättävine, haasteineen, moninpeleineen ja rinteineen SSX:ssä riittää pelattavaa ensi talveen asti. Edelleenkään en osaa aivan täysin sanoiksi pukea sitä, miksi en jäänyt siihen lohduttomasti koukkuun. Ehkä se on uusine ominaisuuksineenkin vähän liikaa vuodelta 2005. Ehkä minä olen ohittanut extremeurheiluikäni. Ehkä tuleva Tricky-DLC saa minut takaisin puuterilumille. Ehkä.
| TIGER WOODS PGA TOUR 13 | Arvosteltu: X360 |
| Julkaisija: EA Sports | Arvostelija: Manu Pärssinen |
| Tekijä: EA Tiburon | Arvosana: |
Mitä voi lisätä golf-peliin vuodessa? Sitä on varmasti pohdittu EA:n kokouspöytien ympärillä, kun enää ei tarvitse huolehtia Tigerin petipuuhistakaan. Niin selkeitä muistikuvia minulla ei viime vuoden versiosta ollut, että itsekään olisin voinut ensimmäisten viiden reiän jälkeen luetella uusia ominaisuuksia. Ruoho taisi olla nyt vähän kauniimpaa. Toisaalta viimevuotisessa ei isompia vikoja ollut, joten ehjää on turha alkaa korjaamaankaan.
 |
Jollain tavalla uusi vuosinumero on kuitenkin perusteltava ja tajusinhan sen pian minäkin, kun putit eivät meinanneet upota: kontrolleja on viilattu reilulla kädellä. Virtuaalinen golfmaila tottelee tatinheilautusta niin orjallisen realistisesti, että peukalonpää saa olla todella herkkänä, ennen kuin touhuun tottuu. Jotkut eivät tiemmä totu lainkaan ja ymmärrän heidän tuskansa. TWPGAT13 on viilattu niin lähelle golf-simulaatiota, kuin peliohjaimen kanssa on ollut mahdollista - kasuaalipelaajat pysykööt poissa väylältä. Heitä varten on mukaan pultattu satunnaisesti kökkivä Kinect-ohjaus, joka tuo muassaan omat ongelmansa.
 |
Jos pelin arvostelisi tiukasti lajin simulaationa pelikonsoleille, olisivat pisteet lähellä täysiä. Mielestäni pelien kuuluu kuitenkin olla myös reilusti viihdettä. En välitä lentosimuista, mutta kevyemmät lentelyt uppoavat ja Gran Turismonkin sijaan minulle voi antaa Burnoutin koska tahansa. Sama pätee Tiikerin Kolopallo Kolmeentoista. Arvostan sen teknisiä saavutuksia ja huomion kiinnittämistä lajin yksityiskohtiin, mutta arvostelua varten käyttämieni pelisessioiden jälkeen se on jäänyt hyllyyn, enkä usko, että se enää konsoliani näkee.
 |
Se ruoho on tosiaan kauniimpaa. Ja maisemat, pelaajat sekä yleisö. Ruudunpäivitys, televisiolähetysmäinen presentaatio ja animaatiotkin. Pelattavaa riittää niin paljon kuin levylle on mahtunut ja tässä EA:n pelissä selostajatkaan eivät ole kovin ärsyttäviä, päin vastoin, usein liiankin hiljaisia. Yleisö kyllä huokailee, jos vähänkin lipeää väylältä sivuun ja niin varmaan Masters-tason turnauksissa oikeastikin käyttäydytään. Jännä idea ja osoitus luottamuksesta on mukaan ympätty Legacy Challenge, jossa pelataan Tigerin uraa (ja nimenomaan golf-uraa) 2-vuotiaasta tulevaisuuteen.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti