Tuorein sisältö

Sielut vahvasti tulessa

Manu Pärssinen

15.01.2012 klo 12.00 | Luettu: 9319 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Soul Calibur V -esikatsaus

Ensimmäiseen Soul Caliburiin liittyy yksi parhaita peliaiheisia muistojani ja Soul Calibur 2 on korkealla kaikkien aikojen parhaiden pelien listallani. Sanomattakin siis selvää, että olen pelisarjan fani. Kolmos- ja nelososat, sekä sarjan sivupolut on nekin tullut jossain määrin koluttua, mutta ei niin kokonaisvaltaisesti kuin alkupään pelit. Laatu on kuitenkin pysynyt hyvänä. Kun pelisarja tulee viidenteen osaan, on jo aika tehdä jotain muutoksia ja vaikka genre on tietenkin edelleen sama, on Namco Bandai onnistunut tekemään isojakin uudistuksia faneja suututtamatta. Jotkut olisivat tosin toivoneet vielä kokonaisvaltaisempaa resetointia.

V2.fi:n sai testattavakseen viime marraskuulta kotoisin olevan esikatseluversion, jossa oli vielä paljon rajoituksia, puutteita ja ainakin yksi iso bugi. Taistelun makuun pääsi kuitenkin liki kaikkien hahmojen (Assasin’s Creedin Ezio Auditore mukaan lukien) kanssa, muutamia pelitiloja kokeilemaan ja hahmonluontia harjoittelemaan.

Konkareiden konkkaronkka uusiutuu



Soul Calibur V sijoittuu aikaan 17 vuotta SC IV:n jälkeen, joten hahmokatras on muuttunut isolla kädellä, vaikka iso joukko ikinuoria mätkijöitä sarjan eri osista onkin mukana. Syyt mukana oloon näinkin pitkän aikaan on selitetty osalle hahmoista seuraavasti: Ivy ei ole Soul Edgen vaikutuksen vuoksi vanhentunut, Yoshimitsu on itse asiassa Yoshimitsu II ja Nightmare on uusi, vahvempi Nightmare-olento. SCV:n Astaroth on originaali-Astarothin nuorempi veli ja Aeon on evoluutio olennosta, joka tunnettiin ennen nimellä Lizardman. Omina vanhentuneina itseinään mukana ovat Cervantes, Siegfried, Mitsurugi, aina irstas Voldo, Hilde, Maxi, Tira, Raphael ja Dampierre, joka on bonushahmo pelin ennakkotilanneille.

Uusina hahmoina esitellään ainakin seuraavat:

- Patroklos, Sophitian poika, joka on tarinamoodin pääosassa
- Pyrrha, Sophitian tytär, joka on varmasti Sophitia/Cassandra -fanien mieleen
- Leixia, Xianghuan tytär
- Natsu, Takin oppilas, josta tuli uusien hahmojen suosikkini
- Z.W.E.I., Siegfriedin palkkasoturi, jonka apuvoimana on ihmissusi
- Viola, jonka erikoiskykynä on taikapallo
- Xiba, joka korvaa käytännössä Kilikin
- Ezio Auditore, joka sopii yllättävänkin hyvin joukkioon, piilotetut terätkin ovat kuin Soulcalibur-aseiden oppikirjasta. Ezion esiintymiselle tässä universumissa on kehitetty jopa tarina, jossa Ezion aikajanassa on mystisen esineen löytymisen myötä sadan vuoden aukko

Superhyökkäys NYT!



Se iso bugi, josta mainitsin oli se, että tarinamoodissa ennakkoversio jumiutui ensimmäisen tehtävän jälkeen luuppiin, josta ei päässytkään enää toiseen tehtävään. Koetin tätä kahdella eri pelaajaprofiililla ja sama tapahtui molemmilla, joten syytän aikaista versiota. Tämä oli valitettavaa, sillä Patrokloksen johdolla tapahtuva pelitila vaikutti aikaisempia huomattavasti vahvemmalla juonella varustetulta. Paha on kuitenkin viiden toimivan minuutin perusteella sanoa enempää.

Yleistuntumaltaan SCV tuntuu aiempiin verrattuna jotenkin nopeammalta - onhan iso osa hahmoistakin nuoria ja vetreitä. Uutena liikkeenä ovat nopeat sivuaskeleet ja Soul Gauge on heivattu roskikseen. Sen sijaan taistelijoilla on nyt perinteisempien tappelupelien tyyliset mittarit, joiden täyttyessä voi suorittaa voimakkaampia erikoisliikkeitä. Hahmojen tasapainoon on aina Soulcalibureissa kiinnitetty erityistä huomiota (vaikka poikkeuksiakin löytyy) ja tämän testauksen perusteella homma on edelleen hallussa. Joskus silti tuntui löytyvän liike, jota vastaan ainakaan helpoimmilla vastuksilla ei ollut mitään mahdollisuutta.

Hahmonluontia on monipuolistettu, vaikka ennakkoversiossa ei ollut kaikkia varustevaihtoehtoja mukana. Paljon useampia osasia hahmon ruumiinosista pystyy säätämään erikseen ja monessa kohtaa kroppaa on vaatetusta ja varusteita useassa kerroksessa. Rinnatkin pystyy säätämään Ivyn settiä isommiksi. Graafisesta loistosta voi sanoa ainakin sen, että kaikessa on enemmän yksityiskohtia.

Pelin lopullinen versio tulee V2.fi:n arvosteluun vielä tämän kuun aikana, joten pyrin olemaan spoilaamatta itsellenikään kaikkea. Sarjan fanina odotan Soul Calibur V:stä peliä, joka ei tule pettämään.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Lauantai-illan Kevyi... Listasunnuntai #119... >

Keskustelut (7 viestiä)

Sihi

Rekisteröitynyt 04.07.2007

15.01.2012 klo 13.48

Eikö tässä oo Setsukaa :(
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.01.2012 klo 18.16

Sihi kirjoitti:
Eikö tässä oo Setsukaa :(


Ei sitä varmaksi vielä tiedä, ruudukossa oli muutama tyhjä kohta.
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

16.01.2012 klo 18.45

Oi Kyllä, tätä odotellaan. Itse en sarjaa ole kuin vasta kolmosesta asti pelaillut, mutta on siinä jo ollut tarpeeksi vakuuttamaan että tämä on "teh mätkintäpeli" minulle.
lainaa
Force

16.01.2012 klo 21.38

Itseäni häiritsee se että Amyn ei ole varmistettu olevan pelissä. Lempihahmoni.
lainaa
asdfdsaf

19.01.2012 klo 07.35

"Sarjan fanina odotan Soul Calibur V:stä peliä, joka ei tule pettämään tissienkään osalta." :D
lainaa
ostetaan

20.01.2012 klo 10.09

aina olen ostanut huippuarvostelujen takia enkä ikinä ole tykännyt. ihan liian kankeaa makuuni. Dead or Alive ja Street Fighter ovat valovuoden parempia

nyt tekisi mieli ostaa ihan vaan Ezion takia. pelata sillä eikä edes testata niitä muita umpisurkeita hahmoja. ihan kuin nelosessa tuli pelattua vain Vaderilla
lainaa
gsdf

09.04.2012 klo 10.04

ostetaan kirjoitti:
aina olen ostanut huippuarvostelujen takia enkä ikinä ole tykännyt. ihan liian kankeaa makuuni. Dead or Alive ja Street Fighter ovat valovuoden parempia

nyt tekisi mieli ostaa ihan vaan Ezion takia. pelata sillä eikä edes testata niitä muita umpisurkeita hahmoja. ihan kuin nelosessa tuli pelattua vain Vaderilla



Et vaan osaa. SF on yliarvostettua kuraa
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova