Microsoftin suunnitelmat Kinectin kanssa laajenevat entuudestaan ensi vuonna, kun se saadaan virallisesti PC-koneille ja joskus tulevaisuudessa mahdollisesti myös eri valmistajien televisioihin. Tänäkin jouluna liiketunnistuskamera löytynee monen kuusen alta ja sen mukana saattaa olla joku näistä Kinect-peleistä.



Rare / BigPark
Microsoft Game Studios
Ikäraja: 3+


Kinect soveltuu monenmoiseen urheiluun, mutta laitteen julkaisupelinä ilmestynyt Kinect Sports tyytyi tuttuihin ja turvallisiin lajeihin, kun tarkoituksena oli lähinnä demota sitä, mitä laitteella pystyy tekemään. Kakkososa laajentaa lajivalikoimaa vähän erikoisempiin virityksiin, vaikka nekin on jo kaikki ainakin Wiillä nähty. Ykkös-Sportsin juoksulajien myötä lattialle lyyhistyneillekin on lohtua: mukana on myös vähemmän sporttisia lajeja.

Television edessä pääsee heilumaan enemmän tai vähemmän tällä kertaa golfin, tikanheiton, baseballin, laskettelun, tenniksen ja jenkkifutiksen parissa. Vuodessa pelintekijät ovat oppineet Kinectistä paljon ja liiketunnistus toimii enimmäkseen erinomaisen hyvin. Tarkkuutta vaativassa tikanheitossa käden liikettä joutui toistamaan toisinaan, kun sensori ei pysynyt mukana. Sports-sarja on Microsoftin liiketunnistuksen ykkösnyrkki, joten tekniikkapuoli on hiottu mahdollisimman bugittomaksi. Edeltäjänsä tavoin osa lajeista vaatii taas isohkon olohuoneen, mutta golf, darts ja tennis onnistuu pienemmälläkin alueella.

Amerikkalainen jalkapallo on monimutkainen laji ja koska se ei ole hurjan suosittu muualla maailmassa, KSS2:ssa se on typistetty nopeasti tylsäksi käyväksi simppeliksi minipeliksi. Baseballkin on Pohjois-Amerikkaan suunnattu laji, mutta se on kokoelman realistisimmin toteutettu - mielestäni paljon paremmin kuin Wiin vastaava. Omaksi suosikikseni nousi silti golf, joka on tenniksen tapaan karsittu perusasioihin ja jonka yliyksinkertaistaminen hieman kalvaa kokemusta, mutta paranee, kun mukana on kavereita - voitontanssien suorittaminen tosin on vähän noloa. Paketin ehdottomasti komein ja vauhdikkain laji on laskettelu, joka keräsi suosiota sporttisempien testaajien keskuudessa. Niinkin paljon, että muihin lajeihin ei enää sinä iltana palattu.

Kinect Sports Season Two on sarallaan laadukas, mutta liiketunnistusurheilu alkaa jo pursuta korvista ulos. En syyllistä Microsoftia pelin julkaisemisesta, tälle on varmasti tilausta varsinkin uusien Kinectaajien joukoissa, mutta kauemmin heiluneet eivät välttämättä jaksa innostua lisähaasteiden avaamisesta kuin satunnaisesti kavereiden kanssa illanvietoissa. Kokonaisuus on ehkä hivenen ehjempi kuin ykkösosassa, mutta jos molemmista poimisi parhaat lajit, saisi vielä paremman paketin.





Frontier Developments
Microsoft Game Studios
Ikäraja: 7+


Otetaanpa tähän alkuun simppeliä matematiikkaa: mikäli haluat käydä oikeassa Disneylandissa lapsesi kanssa, joudut maksamaan lentoliput Pariisiin (tai Kaliforniaan), pääsymaksut, hotellimajoituksen, matkamuistot, ruoat ja vaikka mitä muuta pienempää sekä venyttämään kärsivällisyytesi äärirajoille satoja metrejä pitkissä jonoissa. Elämys on varmastikin ainutkertainen, mutta rahaa palaa helposti useita tuhansia euroja. X360 + Kinect + Kinect Disneyland Adventures maksaa halvimmillaan vähän reilu 300 euroa - ja sinne voi mennä aina uudestaan.

Okei, en ole käynyt aidossa Disneylandissa, enkä tule sinne todennäköisesti koskaan menemäänkään, joten virtuaaliversioon on minunkin tyytyminen. Se ei ole huono asia, sillä tämä bittivierailu on toteutettu mallikelpoisesti - Disneyn laadunvalvonta on varmasti pyörähtänyt useampaankin kertaan Frontier Developmentsin toimistoilla. Peliin - tai ehkäpä paremmin virtuaaliseen elämykseen - on ahdettu suuri osa puistosta aitoa Kalifornian asiaa tarkasti seuraten, vaikka huvipuistolaitteita on toki viihteellisyyden nimissä muutettu pelimäisemmiksi.

Pelissä voi tehdä kahdenlaista: a) kierrellä puistoa, harrastaa interaktiota Disney-hahmojen kanssa (tanssiminen, yläläpy, valokuvaus, halaus jne.) ja suorittaa heidän antamiaan tehtäviä tai b) vierailla puiston laitteissa, eli minipeleissä. Lähes joka paikkaan pääsee vaikka heti, eli pelin rakenne on avoimen maailman lajia, vaikka tehtävien suoritus avaakin lisää tekemistä. Mikin ja kaverien antamat tehtävät vaihtelevat tavaroiden hakemisesta vaikkapa valokuvaamiseen, eivätkä ole kovinkaan vaikeita suorittaa, mutta hahmojen reaktiot ja saadut bonustavarat tehtävän jälkeen ovat aina kivoja. Liki kahdestakymmenestä minipeliosiosta monet ovat monitasoisia, eli niihinkin on panostettu tavallista enemmän. Rennon meiningin nimissä näissäkään ei voi epäonnistua, mutta paremmasta suorituksesta saa enemmän palkintoja.

Kinect-ohjaus toimi pelissä riittävän hyvin, ja ohjauksessa käytettävät liikkeet on valittu sellaisiksi, ettei turhaa huitomista tule liikaa. Disneyltä on peritty laadukkaat hahmoanimaatiot, musiikit sekä ääninäyttelyt, eikä graafisessa puolessa muutenkaan ole isompia vikoja, sillä välillä jopa yllättyy pelintekijöiden ylimääräisestä vaivannäöstä. Frontierille pisteitä siitä, että Kinectin kanssa on pyritty tekemään hieman erilainen kokemus kuin kymmenet kaupoissa jo olevat urheilulaji- tai minipelikokoelmat. Oman kodin testiryhmälleni (8-vuotiaita poikia) se ei ollut maailman koukuttavin peli, mutta siitä ehkä vielä 2-3 vuotta nuoremmille varmasti antoisa kokemus. Jos olisin muksuilleni ensimmäistä kertaa Kinectiä pukinkonttiin laittamassa, kyllä tämä sen seuraksi menisi paljon ennemmin kuin moni muu.





Virtual Air Guitar Company
Black Bean
Ikäraja: 12+


“Ensimmäinen suomalainen Kinect-peli” on virstanpylväs, johon Virtual Air Guitar Company ylsi, kunhan ensimmäinen versio pelistä oli tehty Playstation 3:lle (Kung-Fu LIVE) mahdollisimman hyvin PS3-kameralla Kinectiä emuloiden. Nyt kun teknologia ja liiketunnistus hoidetaan enimmäkseen Microsoftin toimesta, minkälainen peli on syntynyt Espoon ninjamestarien luolassa?

Kaksi asiaa pelissä vakuuttaa kättelyssä: takavuosien mestareita jäljittelevä sarjakuvamainen tyyli sekä se, kuinka hyvin peli osaa Kinectin kanssa poimia pelaajan irti taustastaan (vaikka siellä pyörisi kissoja ja lapsia). Kotiolohuoneessa peli tuntui vaativan reilusti tilaa ja ainakin omalta hahmoltani tuppasivat jäämään jalat polvesta alaspäin kokonaan pois (mikä tosin antoi hyppivälle virtuaalimanulle entistä huvittavamman ulkomuodon).

Genreltään peli on sivulta kuvattua Street Fighter -henkistä mäiskettä, eli naama pitää pitää koko ajan tietenkin televisioon päin, vaikka kroppa olisikin sivuttain. Potkien, lyöden, torjuen ja sopivia erikoisliikkeitä käytellen mätetään vastaan tulevaa armeijallista vihollisia. Kinect ei valitettavasti pysynyt aina aivan ajan tasalla ja päättömällä huitomisella tai reippailla kävelyliikkeilläkin pärjäsi ainakin paikoittain. Joskus taas ei pärjännyt, vaikka uskoi itse tekevänsä juuri oikeat liikkeet.

Välillä perusmeiningistä poiketaan, mikä onkin piristävintä PSN-versioon verrattuna. Jättiläisten mättäminen nuolia ampuen tuo vaihtelua ja muutakin samanmoista olisi kaivannut enemmän, kun pääosa pelistä on samaa toistavaa ja kokonaiskesto kuitenkin melko lyhyt. Yleinen rempseä meininki ja huumori pelastavat hieman, mutta sanottava on, että ehkä tämänkin olisi voinut julkaista PS3-edeltäjän tavoin ladattavana pelinä. Varsinainen kakkososakin on jo ainakin suunnitteluasteella, joten jos espoolaisten luova hulluus ja teknologiataidot saadaan vielä monipuolisempaan pakettiin, ollaan jo lähempänä pelimaailman Bruce Leetä.