Tuorein sisältö

Star Wars: The Old Republic

Juho Ahola

20.10.2011 klo 19.00 | Luettu: 15585 kertaa | Teksti: Juho Ahola

Ennakkokatsaus

Isomman budjetin verkkoroolipelien joukko on saamassa hieman pidemmän tauon jälkeen taas lisäyksen. Tällä kertaa tarjoilla olevalla tuotoksella on lähtökohdat kohdillaan. Kehittäjänä häärii legendaarinen Bioware ja peli sijoittuu sitäkin legendaarisempaan kaukaiseen, siis todella kaukaiseen galaksiin. Siitä, onko lopputulos näiden lähtökohtien arvoinen, pääsin ottamaan hieman ensimakua 14.10 Tukholmassa, kun Electronic Arts järjesti pelimedioille testitilaisuuden. Luvassa oli koko päivän mittainen satsi kokemuspisteiden keräämistä, tyrmien koluamista ja pelaajien välisiä taisteluita. Ja kun MMO:sta on kysymys, niin eihän se koko päivä mihinkään riittänyt, mutta tässä hieman ensitunnelmia.

Yksi MMO tarinalla, olkaa hyvä



Ennen pelaamista tiedossa oli hieman tietoa pelistä ja sen kehitystyöstä. Heti kättelyssä tehtiin selväksi, mihin kehityksessä oli päätetty panostaa eniten, eli tarinaan. Biowaren mielestä muut MMO:iden osa-alueet, kuten taistelu ja maailman tutkiminen, oli tehty ihan hyvin jo aikaisemmin, ja suurimmat aukot tulevien kilpailijoiden peleissä olivat nimenomaan tarinankerronnan puolella. Ihmisenä, joka MMO:sta toiseen on enintään silmäillyt lävitse tekstipohjaiset tehtäväkuvaukset, on minun vaikea tätä kiistää.

Pelissä on kaksi vihoittelevaa osapuolta, jotka eivät esittelyä kaipaa, ja aikajatkumon osalta vedellään tuhansia vuosia ennen elokuvien tapahtumia. Hyvin perinteisessä hahmonluonnissa pelaaja valitsee näiden kahden osapuolen väliltä, ja sitten hahmoluokkansa. Luokkia on valittavissa neljä molemmilla puolilla. Kun pelimaailma lopulta latautui eteeni, ei mennyt montaa hetkeä, ennen kuin oli ilmiselvää, että lupauksille paremmasta kerronnasta oli myös katetta. Tekstipohjaiset hyväksy/hylkää-valikot tympeine tehtäväkuvauksineen loistavat poissaolollaan. Tilalla on roima lasti ääninäyttelyä, MMO-skaalalla huolella animoituja hahmoja ja melko suoraan Mass Effecteistä luvalla lainattu dialogipyörä, jonka avulla pelaaja käy keskustelua maailman hahmojen kanssa.


Vaikka keskusteluiden toteutus ei nyt aivan parhaiden yksinpelien tasoa millään osa-alueella ollutkaan, ero muihin MMO:ihin on valtava. Huolimatta siitä, että peliaikaa oli rajatusti ja tahdoin nähdä pelistä mahdollisimman paljon, en hyppinyt keskusteluiden ylitse, sillä tehtävillä oli ihan järkeä tekevät perusteet ja ne esitettiin minulle tunnelmallisella tavalla. Dialogipyörää hyödynnetään lähinnä “hyvis taikka kusipää” -tason valinnoilla, jotka vaikuttavat hahmon hyvis/pahis-pisteillä mitattavaan karmaan. Kuten Mass Effectien jäljiltä olettaa sopii, parhaat naurut irtosivat pimeällä puolella pysyttelystä. Se, miten karma konkreettisesti vaikuttaa pelikokemukseen pelin edetessä, jäi vielä minulle epäselväksi.

Hyvää kertomusta ei tietenkään saada aikaiseksi pelkällä horinalla tehtävien taustoista. Näinpä jokaisella hahmoluokalla on oma saagansa, joka etenee tehtävien suorittamisen ja tasojen saamisen myötä. Kovin pitkälle en valitsemani hahmoluokan tarinassa lyhyessä ajassa ehtinyt, joten tämän osa-alueen onnistumisesta lisää varsinaisessa arvostelussa sitten joskus. Sitä alleviivailtiin, että jokainen hahmoluokka on pelikokemuksena täysin omansa, ja täten pelissä olisi jo tehtävien suorittamisen ja tarinan seuraamisen muodossa tuoretta pelattavaa satoja, ellei tuhansia tunteja. Se, kuinka kirjaimellisesti tämä pitää paikkansa nähdään sitten aikanaan, tyrmät nyt epäilemättä ovat ainakin kaikille luokille yhteisiä. Biowaren taholta luvattiin, että tarinankerronta on vahvasti läsnä kaikessa mitä pelaaja tekee. Toisaalta kysymykseeni esimerkiksi siitä, miten se nitoutuu pelaajien välisiin taisteluihin jos mitenkään, sain vastauksen mallia “toivomme, että pelaajat luovat omat tarinansa”. Katsellaan...

Will the real mr. Jedi please stand up



Tuhat tuntia ääninäyttelyä tai ei, kyseessä on edelleen MMO. Maailmassa juoksee totuttuun malliin lasti muita pelaajia suorittamassa tehtäviä omaan tahtiinsa. Hynttyiden iskeminen yhteen kaverin kanssa luonnollisesti onnistuu, mutta on paikoitellen hieman vaivaalloista, sillä molempien pitää olla dialogeissa samaan aikaan läsnä. Kokemuspisteiden tykityksen keskeyttäviä keskusteluita, joita toinen ei välttämättä tahdo skipata, on runsaalla kädellä. Jos dialogiin osallistuu enemmän kuin yksi pelaaja, peli arpoo kenen repliikki lopulta esitetään. Lopputuloksena oli aika hauskoja keskusteluita, joissa pompittiin tunnetilojen äärilaidoista toisiin. Yhdessä tekemisen lievä kankeus oli kuitenkin ainakin pelin alussa otettu huomioon suunnittelussa siten, että kaverin apua ei käytännössä tarvinnut ikinä. Kaikki tehtävät olivat suoritettavissa ilman apuvoimia, joten yksinäiset, lähinnä tarinasta kiinnostuneet sudet voivat huokaista helpotuksesta. Suoritetuista tehtävistä saa palkintoina kokemuspisteitä, varusteita ja ääninäyttelijän kehut.

TOR:ssä nimellä “flashpoint” kulkevia tyrmiäkin päästiin testaamaan. Kolmen kollegan avustuksella taistelin itseni läpi ison aluksen, rooleista sen kummemmin välittämättä. Perinteinen tankkien, parantajien ja vahingontekijöiden roolijako on voimassa, mutta ainakin tässä flashpointissa tuntui täydellinen sekahärdelli olevan ihan varteenotettava vaihtoehto, kunhan nyt parantaja teki joskus jotain. Se, onko peli julkaisussa mahdollisesti vaikeampi, tai oliko kyseessä vain erityisen helppo flashpoint, selviää myöhemmin. Erot vaikkapa World of Warcraftin vastaaviin kokemuksiin olivat aika paljolti samoissa asioissa kuin tyrmien ulkopuolellakin. Dialogia, tarinaa ja tunnelmanluontia harrastettiin huomattavasti enemmän.

Lasereilla se homma etenee



Jos World of Warcraft on pelattujen pelien listalla, taistelu TOR:ssä tuntuu hyvin kotoisalta heti kättelyssä. Käyttöliittymä, taitojen käyttö ja taistelun yleinen tuntuma olivat kaikki vähän liiankin tuttua huttua. Vahvempi tarinankerronta sai ainakin testisession ajan tehtävät tuntumaan mielenkiintoisilta, mutta olisin silti toivonut hieman persoonallisempaa otetta siihen, mitä pelissä nyt kuitenkin tulee hyvin suuri osa ajasta tehtyä, eli taisteltua. Itse päädyin keräämään tasoja Trooperilla, sillä halusin ottaa selvää, onko laserpyssyillä räiskimisessä mitään tolkkua. Pelkona oli, että tulitaisteluiden sijasta luvassa olisi iholla riehuvien mölliäisten kuritusta typerältä näyttävillä naamalaukauksilla. Tässä suhteessa meno oli positiivinen yllätys.

Trooperin tehtävät oli selkeästi suunniteltu pitkän matkan aseiden käyttäjille, sillä myös vastustajilla oli pääasiassa käytössä tuliaseita. Saavuttamani taidot olivat voimakkaampien laukausten lisäksi kranaatteja, vastustajien iholle tarttuvia pommeja ja kiväärin perän tarjoamista lähietäisyydeltä. Taitojen käyttöä rajoitettiin itsestään latautuvalla ammusvarastolla, eli hyvin perinteistä MMO-mekaniikkaa on näiltä osin tarjoilla. Ehdin testaamaan lyhyesti myös Jedi Consularia ja Sith Inquisitoria, ja mitään yllätyksiä ei melee-hutkimisen suhteen vastaan tullut. Kaikki toimi hyvin ja pelimekaniikka tuntui olevan aika hyvin viimeistelty.

Myös pelaajien välisiä taisteluita testattiin lyhyesti. Taistelut ovat instansoituja, kahden osapuolen välisiä rähinöitä ja tällä osa-alueella ei ollut kyllä juuri mitään omaa esiteltävänä. Alueita valloiteltiin ja valopalloja siirreltiin lähinnä teoriassa, käytännössä toimittajalauma kokoontui kartan keskiosille kokeilemaan, kenen hahmoluokalla irtoaa paras pistesaldo toivottomalla rämpyttämisellä. Taisteluiden tempo oli aika korkea, mutta terveyspisteitä hahmoilla tuntui olevan todella runsaalla kädellä. Kokemieni 1vs1-tilanteiden kesto piti laskea lähestulkoon minuuteissa sekuntien sijaan. Pelimekaniikan toimivuudesta PvP:ssä tai hahmoluokkien välisestä tasapainosta on tässä vaiheessa aivan turha lähteä spekuloimaan mitään, mutta kokonaisuutena pelaajien väliset taistelut tuntuvat peliin “koska muillakin on”-periaatteella tehdyltä lisäykseltä.

Parempi kuin *se*?



Teknisesti peli oli betassa olevaksi MMO:ksi hyvässä kuosissa. Näin kysymykseksi jääkin, että onko TOR:stä nyt vihdoin todelliseksi kilpailijaksi markkinoiden hirmuhallitsijalle. Tähän tuskin osaan vastata varmuudella vielä arvostelussakaan, vielä vähemmän nyt. Se on kuitenkin selvää, että Bioware on panostanut kunnolla siihen osa-alueeseen, mihin Star Wars -MMO:ta tehdessä kannattaakin panostaa. Yksinpelimäisempi, tarinavetoisempi kokemus tasoja kerätessä tuskin herättää negatiivisia tuntemuksia kenessäkään, sillä tahtoessaan dialogit sun muut voi skipata nopeasti ja keskittyä kokemuspisteiden keräysvauhdin maksimointiin jos niin toivoo.

Niille, joille yhdentekevät possunlahtaukset ja olematon tarina ovat aina olleet kuin naamaan iskeytyvä tiiliseinä verkkoroolipelejä kokeillessa, voi TOR olla vihdoin se oikea MMO. Kysymyksiä, joihin tilaisuudessa olleilla EA:n ja Biowaren ihmisillä ei ollut tarjota vastauksia, on kuitenkin ilmassa hurja määrä. Kantaako tarina muutamaa ensimmäistä peli-iltaa pidemmälle? Miten avaruustaistelut ja aluksilla lentely oikeasti toimivat? Mitä sisältöä pelillä on tarjota, kun maksimitaso on saavutettu? Millä tasolla saan oman kuolemantähteni, ja maksaako se pelirahaa vai aitoa rahaa? Saako siitä pinkin?

V2.fi | Juho Ahola
< Listasunnuntai #106... V2.fi:n SporttiSpurt... >

Keskustelut (12 viestiä)

Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

20.10.2011 klo 19.43

Sehän se itsellenikin on se suurin houkutin tässä pelissä, eli tarina. Toki nuo MMO elementit ovat mukava lisä, mutta Star Warsin ja tarinan takia tämä tulee hommattua. Se pitää myös laskea positiiviseksi, että MMO pelit yleensä myös mahdollistavat huomattavasti suuremman pelialueen kuin mitä yksinpeleissä on nähty. Tämä on toki hyvä jos alue pystytään täyttämään mielenkiintoisella tekemisellä.

Vähän kyllä jännittää mitä tälläisestä tarinasta oikein tulee. Onko se stoori lopulta vain täysin yhdentekevää päällelliimattua bullshittiä vai oikeasti mielenkiintoinen. Parhaimmassa tapauksessa jos tarina on joka hahmolle saatu mielenkiintoiseksi on pelissä yksinpelaajallekkin paljon tekemistä.
lainaa
Malaklar

20.10.2011 klo 20.03

"Niille, joille yhdentekevät possunlahtaukset ja olematon tarina ovat aina olleet kuin naamaan iskeytyvä tiiliseinä verkkoroolipelejä kokeillessa, voi TOR olla vihdoin se oikea MMO."

Oliskohan. Enpä usko. Ehkä tärkein kysymys on että vastaako tämä KOTOR 3sta, välittämättä siitä että ajanjakso on ihan eri. Jos tarinan laatu (ja pelattavuuden syvyys) on edes luokkaa KOTOR niin ollaan hyvissä asemissa
lainaa
Makke

20.10.2011 klo 21.30

Uskon että floppi, mmo maailmassa pelkkä tarina ei kanna eikä vedä pelaajia tutusta wowista teemoja lukuunottamatta samanlaiseen peliin. Jotain oikeasti uutta kaivattaisiin jo mmopeleihin, saas nähdä täyttääkö paljon hehkutettu gw2 nämä odotukset vai ei.
lainaa
Gine

Rekisteröitynyt 08.11.2009

21.10.2011 klo 00.23

Kuulostaa hyvälle. Ainakin itse tykkään dialogimaisesta kerronnasta enemmän, mistä tuleekin GW mieleen. Ei sitä pitkää teksti stooria jaksa lukea jos joka 10 sian tapon jälkeen läjähtää sama teksti määrä, kuten wowissa. Dialoginen kerronta on mielenkiintoisempi ja luo paremman tunnelmaa. Tuo valinta systeemikin kuulostaa hyvälle kans.

Saas nähdä innostuuko kaikki scifi tyylistä jos fantasia on lähempänä sydäntä. Vaikka Tor olisikin parempi kun se.
lainaa
Aaksu

21.10.2011 klo 09.02

Makke kirjoitti:
Uskon että floppi, mmo maailmassa pelkkä tarina ei kanna eikä vedä pelaajia tutusta wowista teemoja lukuunottamatta samanlaiseen peliin. Jotain oikeasti uutta kaivattaisiin jo mmopeleihin, saas nähdä täyttääkö paljon hehkutettu gw2 nämä odotukset vai ei.

Wowi on jo wanha juttu. Kuka sitä enään pelaa? Oma käsitys on sellainen, että suuri osa Torin pelaajakunnasta perustuu nimenomaan nykyisistä ja entisistä Wowittajista.
lainaa
morik

Rekisteröitynyt 27.06.2007

21.10.2011 klo 09.53

Paljoo kiinnosta tarinat ja ääninäyttelyt ko ite pelattavuus on ribalia.

Megafloppi.
lainaa
Aatu

21.10.2011 klo 10.58

Makke kirjoitti:
Uskon että floppi, mmo maailmassa pelkkä tarina ei kanna eikä vedä pelaajia tutusta wowista teemoja lukuunottamatta samanlaiseen peliin. Jotain oikeasti uutta kaivattaisiin jo mmopeleihin, saas nähdä täyttääkö paljon hehkutettu gw2 nämä odotukset vai ei.

Ei tuo. Siinä taistelusysteemi on niin surkea, että pilaa peli-ilon ja pelattavuuden.
lainaa
WanhinKimuli

21.10.2011 klo 22.10

Kyllähän tämä hyvältä näyttää, mutta mitä nyt noita videoita on katsellut, niin ei pelattavuus ainakaan näytä kovin poikkeavalta verraten WoWiin, joka nyt ei varmaankaan ole niin huono asia. Jos pelattavuus on kohdallaan ja tarina on mielenkiintoinen, tulee tämä kyllä vetämään ainakin jonkin verran porukkaa. Jos esim. Rift, joka on aivan suoraan kopioitu WoWista ei floppaa, niin ei kyllä hyvä Star Warsin maailmaan sijoittuva MMO floppaa sekään.
lainaa
Flits

22.10.2011 klo 11.59

Blizzard pelasi tämän touhun täysin BioWaren syliin esittelemällä tuon WoWin uuden lisärinsä. Ei kovinkaan moni pelaaja ole syttynyt siihen touhuun. Taitaa olla odotettavissa massiivinen pudotus pelaaja määrissä expansionin vaihdon yhteydessä. Lisää pelaajia ToRiin jos homma toimii.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

22.10.2011 klo 21.41

WoWiin kyllästyneenä en kyl jaksa hirveesti innostua tästä ToRista, joka on aikalailla kaikkien previewien perusteella WoW in space w/ BioWaren tarinasysteemit.
lainaa
Toni

24.10.2011 klo 09.15

Mikään morppi ei tule ikinä selättään wowia. Wowissa kaikki vaan yksinkertaisesti toimii.
lainaa
Juhalan

24.10.2011 klo 12.51

WoW in space. Pelailin muutaman tunnin ja en jaksanut enempää, oli niin tylsää ja samanlaista. Tarina ei vaikuta hirveän hyvältä ja ääninäyttelyt joka tuon budjetin siihen 300 miljoonaan ovat nostanut, eivät todellakaan ole olleet hintansa arvoisia. Seuraavaksi odottelen Guild Wars 2, saa nähdä kusevatko hekin pelinsä vaikka ei tietenkään tässä skaalassa.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova