80-luvulla koulun pihalla kovin jätkä oli se, joka oli nähnyt joko pornoa tai splatter-kauhua. Tämä arvoasetelma tuntuu olevan melko yleismaailmallinen - seksi ja/tai väkivalta myyvät ja kiinnostavat. Taito on kuitenkin myös pitää molemmat näistä ominaisuuksista tasapainossa niin, ettei ylilyöntejä synny. Aina välillä pelimaailmaankin saadaan tapauksia, jotka rikkovat rajoja, ja tässä Listasunnuntaissa muistelemme niitä. Lisäykset ovat jälleen tervetulleita kommentteihin.




Amigan tähti oli jo laskusuuntainen, kun "Suomi Peli" -niminen porukka julkaisi 90-luvun puolivälissä tämän ultraväkivaltaisen pikku-ukkojen massamurhasimulaattorin. Pelin virallinen lisänimi "the Sadistic Butchering of Humanity" ei osunut kovinkaan paljon sivuun. Listalle pelin nostaa erityisesti se, että uusintaversio on työn alla - lisätietoa osoitteesta SadisticButchering.com.




Elvira (Cassandra Peterson) on jenkkitelkkarista tuttu kauhukuningatar, jonka uran tärkeimmät tukipilarit olivat juurikin ne vasen ja oikea. Pelit - joita ilmestyi peräti kaksi - olivat perustason graafisia roolipelintapaisia, mutta otsikoihin ne nousivat väligrafiikoidensa vuoksi. Kun kotka repi silmät päästä ja kirves halkaisi pään ja kaikki kuvattiin monivärisellä tarkkuusgrafiikalla, kuului parran pärinää kauas ja kassakone lauloi.




Ei ole kovin oletettavaa, että point-and-click-tyyppinen seikkailupeli nousisi julkisuuteen erityisestä väkivallastaan, mutta Harvester teki poikkeuksen. Tämä oli niitä harvoja pelejä, joista poistettiin tavuja(!), että se saatiin myyntiin mm. Isossa-Britanniassa. Gore-pitoisuudestaan huolimatta Harvesterilla oli kuitenkin myös ansionsa pelinä.




Listan kevyimmin asiaansa suhtautuva peli - ja sattumalta myös uusin. HotD Overkill on käsittämätöntä teurastusta, joka kuitenkin ottaa sopivasti vaikutteita vanhoista eksploitaatioleffoista ja maustaa soppaa lähes toimivalla huumorilla. Poimittavissa etenkin Wiille pikkurahalla.




Rockstar Games ei useinkaan tee asioita puoliksi. Kun se lähtee tekemään vastenmielistä väkivaltapeliä, siinä myös onnistutaan. Manhunt jatko-osineen oli tunnelmaltaan ahdistava, väkivallalla mässäilevä ja nihilistinen. Joku tästäkin kuitenkin piti.




Sierra On-Linen Roberta Williamsia ei voi syyttää ainakaan paikalleen jämähtämisestä. Hanhiemon seikkailuista ja perinteisistä prinssi-prinsessa-leikeistä pelejä väsännyt nainen tuotti 90-luvun puolivälissä tämän oikeilla näyttelijöillä tehdyn kauhukertomuksen, joka sisälsi reippaasti väkivaltaa ja mm. raiskauksen. Kriitikot eivät tosin uudesta suunnasta juuri ilahtuneet, ja monet jälleenmyyjätkin kieltäytyivät ottamasta peliä hyllyyn.




Tämä sarja - ja etenkin sen kakkososa - on se, mikä useimmille tulee mieleen, kun puhutaan kiistanalaisista väkivaltapeleistä. Työntämällä mukaan kaikkea mahdollista poliittisesti epäkorrektia (kissan käyttämisestä äänenvaimentimena aina ruumiiden päälle virtsaamiseen) sai Running With Scissors tehtyä jonkinlaisen hitin pelistä, jolle kriitikot yleisesti nyrpistivät nenäänsä.

P.S. Lupaamamme kooste 100. listasunnuntain yhteydessä äänestetyistä parhaista peleistä siirtyy sairasteluiden vuoksi ensi viikkoon, mutta on siis tulossa!