Shareware yleistyi pelien jakelumuotona 90-luvulla kun Epic MegaGames, Apogee Software ja Doomin tehnyt id Software julkaisivat peleistään ilmaisia kokeiluversioita, jotka sisälsivät yleensä muutaman tason ja ominaisuuden täysimittaisesta pelistä. Täyden version sai yleensä Yhdysvalloista tilaamalla ja jopa postitse rahaa tekijälle lähettämällä. Shareware-kulttuuri elää edelleen ja on digitaalisen jakelun myötä kokenut uuden nousun, maksutapojen kehityttyä ja tilaamisen muututtua helpommaksi. Katsastimme neljä shareware-jakelussa olevaa peliä, joista löytyy ajantappajia niin kotiin kuin työpaikallekin.



Enkord, 14€ ($19,95)

Emerald Tale sijoittuu pienten karvaisten pallo-olioiden asuttamaan sadunomaiseen maailmaan. Pelin kartta on jaettu järjestyksessä suoritettaviin ongelmanratkontatehtäviin, joista tavoitteena on kerätä mahdollisimman suurta pistesaalista.

Kentät koostuvat erilaisista maastoesteistä ja värikkäistä kivistä. Peli-idea perustuu kiviin, joita pelaaja voi hiirellä napsutellen siirrellä. Kun kolme tai useampi samanväristä kiveä ovat vierekkäin, ne tuhoutuvat. Näin pelihahmolle avataan pikkuhiljaa kulkureittiä kohti kentän päätöspistettä. Pelin edetessä kentille ilmestyy erilaisia erikoiskiviä, jotka esimerkiksi tuhoavat ympäristöä tavallisia kiviä tehokkaammin. Kentiltä kerätään myös kolikoita, avaimia ja aarteita. Lisäksi joistakin kentistä löytyy muita karvapalleroita, joiden kanssa käydyistä keskusteluista irtoaa usein vinkkejä lisäbonusten tai piilotettujen kenttien löytämiseksi.

Peli on toteutettu pikkusievällä kaksiulotteisella grafiikalla. Kaunista ulkoasua koristavat lisäksi tyylikkäät efektit. Valikkoja myöten näkyy vahva panostus visuaaliseen ulkoasuun, joka tukee pelin tunnelmaa ja erottuu edukseen keskivertopelien harmaasta 3D-massasta. Äänimaailma jatkaa siitä mihin visuaalinen karkki loppuu. Letkeät taustamelodiat ja heleät äänitehosteet toimivat hyvin osana värikästä fantasiamaailmaa.

Emerald Tale on erittäin viihdyttävä ongelmanratkonta, jossa ei ole kiire mihinkään ja aivopähkinöitä saa ratkoa rauhassa. Pelin vaikeustaso kasvaa kuitenkin varsin hitaasti, joten osa pelaajista varmasti kyllästyy ennen haastaviin kenttiin pääsyä.



Mitorah Games, 19,50€ ($24,99)

Fantasian ja strategian yhdistelmiä totuttiin näkemään 90-luvulla paljon, mutta Warcraftien myötä genre tuntuu hiipuneen 2000-luvulle tultaessa. Suomalaissyntyisessä Battles of Norghanissa pelaaja ostaa itselleen joukkueen, jonka jäsenistö koostuu velhoista, örkeistä, jäteistä, kääpiöistä ja muista perinteisistä fantasiahahmoista. Kyseessä on nimenomaan joukkue, sillä pelissä taistellaan ottelu kerrallaan muita joukkueita vastaan, kunnes kauden voittaja on selvillä.

Omia taistelijoitaan voi kouluttaa ominaisuuksiltaan paremmiksi ja näille voi ostaa erilaisia miekkoja, jousia ja haarniskoja. Perinteitä kunnioittaen poitsut voi edelleen heittää loitsut ja erilaisten taikojen lista on kattava. Kausia voi pelata useita ja joukkueen jäseniä kuolee ajan myötä niin miekkaan kuin vanhuuteenkin. Uusien tulokkaiden palkkaaminen elinikäisellä sopimuksella on kallista, mutta kannattavaa. Tulokkaista voi pitkäjänteinen valmentaja kouluttaa melkoisia miekanheiluttajia.

Grafiikka Battles of Norghanissa on sekavaa. Valikot ovat välillä mikroskooppisen pieniä ja toiminnot jäävät osoittimen alle piiloon. Taistelunäkymässä hahmot hukkuvat välillä puiden ja kivikoiden sekaan. Sekavuudesta ei onneksi ole yleensä haittaa lopputuloksen kannalta, sillä miekkoja heilutetaan vuoropohjaisesti. Tämä tekee pelistä viihdyttävän myös hitaamman hiirikäden omaaville ja meille, jotka tahdomme pohtia ensin tovin ja tehdä vasta sitten sen kriittisen virheliikkeen jonka ansiosta koko joukkue niitataan peltoon seuraavalla vuorolla. Kuten tyyliin kuuluu, soi taisteluiden taustalla orkestraalinen tunnelmankohotusmusiikki. Äänet koostuvat erilaisista raudan kilahduksista, rusahduksista, muksahduksista ja Schwarzeneggermäisistä kuolinmurahduksista.

Battles of Norghan tuntuu aluksi vaikealta ja monimutkaiselta, mutta paljastuu pian melko helpoksi ja itseään toistavaksi taktiseksi taisteluksi. Mikäli pelin ankea ulkoasu painaa vaakakupissa vähemmän kuin toistuva into johtaa fantasiasankareita taistelukentälle, on peli tutustumisen arvoinen.



IronCode Software, 14€ ($19,99)

Turbogemsin Tetris-sukulaisuutta ei voi olla havaitsematta vaikka pelimekaniikka onkin ratkaisevasti erilainen. Palikoita tippuu jälleen ruudun yläreunasta yhden tai useamman neliön rykelminä. Kolmen samanvärisen osan osuessa kentällä vierekkäin, nämä katoavat. Palikkakasa ei saa kasvaa kentän yläreunaan asti ja tarpeeksi palikoita poistamalla pääsee seuraavaan, vaikeampaan kenttään.

Yksinkertaista ideaa on piristetty erikoispalikoilla, joita ovat pommit ja muut tehokkaammat poistopalat. Erikoispalikoita tarjoillaan pelaajalle edistymisen myötä lisää. Vaikeustaso kasvaa varsin hitaasti ja kyllästyminen iskee usein ennen suorituksen pieleen menemistä. Hidastempoisuus vaivaa myös kahta peruspelin kautta aukaistavaa pelimuotoa.

Pelin ulkoasu on puhdaslinjainen ja selkeä. Kenttien taustalla leijailee hiljakseen asteroideja tähtitaivasta vasten ja räjähdyksissä vilkkuvat kirkkaat valoefektit. Palikat ovat selkeät, värikkäät ja erottuvat hyvin taustasta. Musiikki on pelissä valitettavan mitäänsanomatonta, samoin ääniefektit. Siisti ulkoasu ja pienet piristeetkään eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kyse on samasta palikoiden pyörityksestä, jota on katseltu kotimikrojen ruuduilla jo 20 vuotta.



Alpha72 Games, 14€ ($19,95)

Harvassa pelissä pääosaan pääsevät leikkisät kvanttipartikkelit. Chromadrome 2:ssa edetään suurisilmäisellä, pyöreällä partikkelipallolla pitkin edessä aukeavaa rataa. Palloa siirrellään radan reunojen välissä hiirellä, samalla vimmatusti tiellä olevia harmaita partikkeleita tulittaen. Radalta löytyy myös hyppyreitä, silmukoita, kapeita kohtia ja erilaisia turbotunneleita, jotka pistävät pelaajan pään pyörälle. Pallon vauhti ja tulivoima paranevat jatkuvasti ja pian refleksit ovat jo äärimmäisellä koetuksella pallon kiitäessä tuhatta ja sataa maalia kohti.

Pelin grafiikka on suhteellisen yksinkertaista, mutta efektit ovat näyttäviä. Kolmiulotteiset radat liikkuvat sulavasti ja vauhdintuntu on paikoitellen huikea. Ohjaus iskostuu selkärankaan varsin nopeasti ja hiirikäden tarkkuus varmasti paranee tämän pelin myötä. Äänitehosteet pelissä ovat viihdyttävät ja pirteät, taustamusiikkina voi käyttää omalta tietokoneelta löytyviä tiedostoja tai CD-levyä.

Peli tuo vahvasti mieleen vanhat Commodore 64 -klassikot Trailblazerin ja Cosmic Causewayn. Peruspelin edettyä tarpeeksi pitkälle aukeavat vielä kaksinpelimuoto, kelloa vastaan kisaaminen sekä Chromacing-kilvanajo. Chromadrome 2 on vauhdikasta toimintaa, jonka pariin palaa mielellään uudestaan vanhoja ennätyksiään parantamaan.