Nyt kun sain teidät, rakkaat lukijamme, houkuteltua tuoreen Demoputkan pariin raflaavalla otsikollani, voinen paljastaa, että mukana on myös pari ei-ehkä-ihan-niin-rautaista demoa. Tämän kuun katsastettavat ovat kuitenkin sieltä nimekkäämmästä päästä, joten jonkinlaisia odotuksia niiden kunkin yllä leijailee. Osa vain lunastaa odotukset hieman paremmin kuin toiset.



Kotisivu

Sega Rallyyn liittyy paljon muistoja. Alunperin vuonna 1995 julkaistu arcaderalli sai osakseen ison kasan meikäläisenkin taskurahoja. Muistaakseni tosin kilistelin yläasteemme luokkaretkellä ruotsinlaivalla kolikoitani syystä tai toisesta enemmän Cruisin' USA:n rahareikään, mikä näin jälkeenpäin tuntuu vähintäänkin häiriintyneeltä. Aika ajoin päätään nostavan sarjan uusin tulokas saapuu tällä kertaa Xbox 360:lle – mutaisempana kuin koskaan! Tarjolla on nostalgianhuuruista, ja niin epätrendikkään arcademaista meininkiä, että simulaattorifaneille on tiedossa vakavia pahoinvointikohtauksia. Käytännössä peli pyörii hyvinkin tutulla reseptillä, joskin tuoreitakin mausteita on mukana. Pelin ennakkoon kohutuin ominaisuus on tavallista kehittyneempi mutamoottori. Autot kyntävät rapaiseen tiehen fyysiset jälkensä, mikä taas vaikuttaa dramaattisesti radan ajo-ominaisuuksiin myöhemmillä kierroksilla. Samalla autojen pintaan kertyy rapaa kunnon klimppeinä, eikä perinteiseen tyyliin vain likaantuneina tekstuureina.

Uusi Sega Rally tuntuu demonsa perusteella olevan eräänlainen mielialapeli. Kun kokeilin sitä ensimmäisen kerran, en pitänyt pelin vanhanaikaisen tuntuisesta ysärimeiningistä lainkaan, mutta toisella yrityksellä fiilikset nousivat miltei kattoon. Grafiikoiltaan peli ei ole missään nimessä Xbox 360:n komeimpia pelejä, mikä johtunee juurikin tehoja syövästä kura-enginestä, vaikka se toisaalta nostaakin pelin visuaalisuutta kummasti. Äänimaailma on omiaan viemään pelaajan henkisesti takaisin yläasteelle – viimeistään legendaarisen "Game Over Yeah" -tunnarin kajahtaessa ilmoille tekee mieli kaivaa U96-kasetit, Amiga ja Nya Vindar -kirjat kaapista. Pelihallitatsistaan huolimatta Sega Rally vaatii hieman harjoittelua, ennen kuin kurvit alkavat sujumaan luontevasti. Lienee päivänselvää, että kaikille Sega Rally ei varmastikaan uppoa. Richard Burns Rallymaista pilkuntarkkaa realismia peliltään hakevat voivat suosiolla säästää roposensa. Pelin PSP-versiotahan muuten vääntää kotimainen Bugbear, joten odotukset senkin suhteen ovat korkealla. Demon voi imaista testattavakseen Livestä, PS3-demon pitäisi olla myös tätä kirjoitettaessa ladattavissa. PC-demo löytyy V2.fi:stä:

Sega Rally, PC-demo



Kotisivu

Jotkut saattavat vielä muistaa vuonna 2001 julkaistun Undying-kauhuräiskintäpelin, joka oli kauhukirjailija Clive Barkerin kehuttu debyytti tietokonepelimarkkinoille (noh noh Jarkko, ilmestyihän Nightbreed vuonna 1990, terv. toimituksen retropappa). Nyt herra Barkerin nimellä ratsastaa samaa genreä edustava Jericho. Pelin asetelma edustaa hyvin klassista b-luokkaa. Pelottomaan machosankariryhmään kuuluu muiden muassa kovapäinen entinen vanki, kybermaailmassa elävä hakkeri ja telekinesiaa harrastava söpö kovistyttö. Sekalainen seurakunta marssii kohti helvetintulia pitkin ahtaita käytäviä, toinen toistaan karumman näköisiä ällöpyllyjä lahdaten. Kauhupelille tärkeintä on tietenkin onnistunut tunnelma ja mielellään tietysti visuaalinen näyttävyys. Jericho onkin graafisesti kohtuullisen näyttävä, mikä näkyy myös PC:n konevaatimuksissa. Vaikka herkkuja hieman laskisikin, ei peli oikein jaksa pyöriä pari vuotta vanhalla masiinalla. Pelin sikamaisen rai-vos-tut-ta-vat reaktiotestiosuudet aiheuttavat sen, että hitaammalla koneella pelaaminen on suorastaan mahdotonta. X360-versiota testattaessa sama hoituikin suorastaan heittämällä.

Demoversionsa perusteella Jericho ei oikein vakuuta. Aseet tuntuvat hiukan munattomilta, eivätkä luoditkaan tunnu menevän aina perille vaikka pitäisi. PC-version näppiskontrollit on rykäisty sekavasti ympäri näppistä, mikä saa pelaajan kaivamaan mielummin pädin esiin, mikä on PC:n FPS-peleissä suoranainen perisynti. Jopa hiiren hyökkäysnapit on asetettu väärin päin. Pelaajan kulkureitit on rajattu harvinaisen ahtaiksi, millä on varmaankin haviteltu klaustrofobista fiilistä, mutta lopputulos on lähinnä kiusallisen liukuhihnamainen. Pelin kokonaisessa versiossa pääsee sentään testaamaan hieman syvällisemmin muidenkin hahmojen erikoistaitoja, mikä tuonee mukaan positiivista vaihtelua. Tunnelmaltaan ja visuaaliselta toteutukseltaan Jericho on kuitenkin melko tyylikäs, joten täysi huti ei ole kyseessä. Mikäli pelattavuutta vielä ehditään viilaamaan, saattaa tästä kuoriutua vähintäänkin kohtuullinen kauhuräiskintäpeli. Tällaisenaan ei Codemasters tule kuitenkaan saamaan minun pelimerkkejäni.

Lataa Jericho -demo tästä.



Kotisivu

Return to Castle Wolfenstein moottorilla työstetty ja suoraan ilmaisjakeluun päästetty Wolfenstein: Enemy Territory saavutti varsin nopeasti vankan ja aktiivisen fanikannan. Vuonna 2003 julkaistun ET:n nopeatempoinen moninpeliräiskintä on juuri sopivan simppeliä ja sileäotsaista puuhaa, että aloitusrima pysyttelee varsin matalalla. Enemy Territory: Quake Warsia on odotettu fanien keskuudessa pitkään ja hartaasti, ja nyt tarjolla on vihdoin pelattava demo. Kyseessä on siis harppaus toisen maailmansodan maisemista vuoteen 2060. Pelin tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Quake II:n tapahtumia. Global Defence Force yrittää suojella maapallon valtaa avaruuden barbaarihyökkääjiltä, mikä antaa toisin sanoen vähintäänkin oivat puitteet puoliaivottomalle ryhmäräiskinnälle. Pelin ydinideaan ei ole suuremmin kajottu muuten kuin vaihtamalla natsit avaruusmötöiksi ja MP-40 astetta tuoreempaan tussariin. Aina tietysti löytyy niitä, jotka eivät scifi-räiskinnöistä niinkään välitä, mutta kukapa toisaalta voisi väittää, etteikö se toinen maailmansotakin olisi lievästi sanottuna jo läpikoluttu.

Enemy Territory: Quake Wars on hahmoluokkiaan myöten tuttua kauraa heti alusta lähtien. Pääpaino on räiskinnällä, ja ohessa pyritään valtaamaan vihollisen asemapaikkoja. Pahisten eli Stroggien puolella luokat ovat samoja, mutta vain erinimisiä. Taisteluiden myötä pelaajan kokemuspisteet karttuvat, joiden avulla saa avattua asepäivityksiä sekä muuta mukavaa. Teknisesti peli on tietysti täysin uusittu. Grafiikka on suunnilleen tätä päivää, joskaan ei ehkä aivan viimeistä huutoa, ja kentät ovat luonnollisesti astetta monipuolisempia. Mukana on nyt myös iso liuta kulkuvälineitä, aina mönkijästä lentohärveleiden kautta tankkeihin. Enemy Territory: Quake Wars vie tutun toiminnan yllättävän lähelle Battlefield-sarjaa, mikä ei sinänsä ole huono suunta. Vaikea uskoa, että vanhan ET:n ystävät nyrpistäisivät nenäänsä Quake Warsille. Viihdyttävälle nettiräiskinnälle on aina kysyntää.

Lataa ET:QW -demo tästä.



Kotisivu

Crash Bandicoot oli monen mielestä yksi ensimmäisen Playstationin ehdottomasti kovimmista peleistä. Etenkin tasoloikka-fanaatikot arvostavat edelleen ensimmäistä osaa kovasti. Pelin jatko-osat lämmittelivät samaa soppaa muutamaan otteeseen ihan kohtuullisin tuloksin, mutta hiljalleen ideat alkoivat käydä vähiin pahemman kerran. Nyt Crash on jälleen täällä - vaan olisiko pitänyt sittenkin pysytellä piilossa?

Ensimmäisenä katse kiinnittyy pelin visuaaliseen ilmeeseen, joka on niin last-geniä, että huh-huh. Pelin visuaalinen design on toki uskollinen sarjan edellisille osille, mutta grafiikka olisi keskivertoa jopa PS2:lla. Edes ruudunpäivitys ei ole tasaista, vaikka ruudulla ei todellakaan järin monimutkaista kamaa ole. Toivottavasti tekosyy kaikelle tälle on se, että kyseessä on silkka demoversio. Pelkään tosin pahinta.

Kenttäsuunnittelukin on harvinaisen tylsää, ja tarjoaa vain yllätyksetöntä loikkimista. Tunnelmaakaan en demon perusteella oikein löytänyt, joten kieltämättä on hyvin vaikeaa keksiä syitä, miksi kenenkään pitäisi edes harkita tämän pelin ostamista. Tunnustettakoon, että en ole ollut tasohyppelypelien ystävä sitten 90-luvun alun, kun loikat loikittiin vielä kaksiulotteisena. Väitän silti samaan hengenvetoon, että tunnistan genrestä riippumatta hyvän pelin, kun sellainen tulee vastaan. Melkeinpä helpompaa on kuitenkin tunnistaa huono peli, miltä Crash of the Titans pahasti vaikuttaa. Se vaikuttaa kaikin puolin vanhanaikaiselta ja innottomalta rykäisyltä, jolla ilmeisesti yritetään lähinnä rahastaa vanhoja Bandicoot-faneja, jotka todennäköisesti tulevat kuitenkin pettymään pelaajista kaikkein eniten. Karttakaa, välttäkää ja pitäkää näppinne erossa. Huom! Ruutukaappaukset ovat Wii-versiosta, koska X360-version kuvat tuntuvat olevan kiven alla - ja syystä.